Amnesty myönsi Kynttiläpalkinnon elokuvaohjaaja Katja Gauriloffille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Amnesty myönsi Kynttiläpalkinnon elokuvaohjaaja Katja Gauriloffille

Amnesty International Suomen osasto myöntää perinteisen Kynttiläpalkinnon elokuvaohjaaja Katja Gauriloffille. Gauriloff tunnetaan erityisesti kolttasaamelaisten kokemuksia kuvaavista elokuvistaan. Palkinto myönnettiin ihmisoikeuksien päivänä 10.12.2023.

Elokuvaohjaaja Katja Gauriloff on käsitellyt ihmisoikeusteemoja monipuolisesti niin dokumentti- kuin fiktioelokuvissaan. Gauriloff tunnetaan erityisesti kolttasaamelaisten vaiheiden ja kokemuksien kuvaajana, mutta hän käsittelee elokuvissaan myös esimerkiksi globaalin talouden tuotantoketjuja ja niissä eri puolilla maailmaa työskenteleviä ihmisiä. 

“Amnesty haluaa antaa tunnustusta Gauriloffin työlle saamelaisen ja erityisesti kolttasaamelaisten asemaan ja oikeuksiin liittyvien kysymysten ja kipupisteiden esiintuomisesta. Hänen elokuviensa myötä yhä useampi katsoja on saanut tutustua kolttasaamelaisten kulttuuriin ja vaiheisiin, jotka Suomessa – saati kansainvälisesti – tunnetaan heikosti”, sanoo Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson

Gauriloffin elokuvat tekevät myös laajemmalle yleisölle tunnetuiksi vaiheita, joissa kolttasaamelaisia on eri tavoin pakotettu luopumaan omasta kielestään, kulttuuristaan ja perinteisistä elinkeinoistaan. 

“Gauriloffin elokuvat ovat esimerkki taiteen voimasta ihmisoikeuksien edistämisessä. Gauriloff kertoo elokuvissaan ihmisistä ja ihmisyydestä, välittää tietoa ja nostattaa tunteita. Yksilöiden tarinat sekä niihin kytkeytyvät kollektiiviset ja universaalit kertomukset ovat koskettavia, usein vaikeita ja surullisia, mutta harvoin vailla toivoa”, Johansson kuvailee. 

Elokuvillaan Gauriloff myös voimaannuttaa saamelaisyhteisöä kertomalla saamelaisten tarinoita ja kokemuksia elokuvan muodossa. Lokakuussa 2023 ensi-iltansa saaneen Je´vida–elokuvan Gauriloff teki tiiviissä yhteistyössä kolttasaamelaisen yhteisön kanssa, ja lopputuloksena syntynyt elokuva on paitsi ohjaajan myös koko kolttasaamelaisen yhteisön voimannäyte.   

Gauriloffin tuotannosta muistetaan myös muun muassa dokumenttielokuvat Kuun metsän Kaisa (2016) sekä Säilöttyjä unelmia (2012). 

“Tunnen suurta ylpeyttä tästä työstä jota olemme kolttasaamelaisen yhteisön kanssa yhdessä tehneet ja iloitsen siitä, että työmme on saanut niin paljon huomiota. Kaiken saamani palautteen myötä on selvää, että tämä osa historiaa on todellakin ollut Suomessa hämärän peitossa, ja tällä työllä on ollut laajempaa merkitystä”, sanoo Gauriloff. 

“Toivon, että tämä palkinto kiinnittää entistä enemmän huomiota alkuperäiskansa saamelaisten oikeuksiin ylläpitää ja kehittää kieltämme ja kulttuuriamme. Olen itse ihaillut suuresti saamelaisia taiteilijoita ja aktivisteja, jotka ovat vuosikymmenten ajan väsymättömästi ja itseään säästelemättä puolustaneet maitamme ja oikeuksiamme. Haluan omistaa tämän palkinnon kaikille heille.” 

Amnestyn Suomen osasto on myöntänyt Kynttiläpalkinnon vuodesta 2002 alkaen. Palkinto myönnetään vuosittain henkilölle tai yhteisölle, joka on edistänyt ihmisoikeuksia joko yksittäisellä teolla tai elämäntyöllään. Viime vuonna palkinnon sai kätilö ja THL:n erityisasiantuntija Katriina Bildjuschkin. Aiemmin palkinnon ovat saaneet muun muassa toimittaja Asta Leppä, Pakolaisneuvonta ry, ulkoministeriön asevalvontayksikkö ja elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia