Blogit

Game of Thrones on sotarikollisten rellestyskenttä, osoittaa Punaisen Ristin selvitys

Punaisen Ristin mukaan Game of Thronesissa on syyllistytty 103 sotarikokseen. Miljoonat ihmiset katsovat siis viihteenä tv-sarjaa, jonka esittämä väkivalta on eri puolilla maailmaa ihmisille todellisuutta ainakin jollakin tavalla.

Game of Thronesin viimeinen kausi alkaa Suomessa ensi viikon maanantaina. Kuulemma. En ole koskaan katsonut sarjaa. Pidän esimerkiksi fantasiakirjallisuudesta ja kulutan antaumuksella populaarikulttuuria muutenkin, mutta kun kuulin jonkun laskeneen, montako raiskausta Game of Thronesissa on tehty, päätin tietoisesti olla katsomatta sarjaa.

En halua katsoa ruudulta äärimmäistä, realistiseksi tehtyä itsetarkoituksellista väkivaltaa. Pelkään, että pahimmillaan se turruttaa ihmisiä olemaan välittämättä oikeastakaan väkivallasta. Se voi myös saada ihmiset kuvittelemaan, että väärin tehnyttä ihmistä voi kohdella kuinka julmasti tahansa. Se on vaarallinen ajatus maailmassa, jossa viranomaiset ihan oikeasti kiduttavat kansalaisia.

Australian Punainen Risti on ehkä pohtinut samaa. Suomen Punainen Risti kertoo sivuillaan, että järjestö on tehnyt vapaaehtoisten avulla selvityksen siitä, ketkä Game of Thronesin hahmoista joutuisivat syytteeseen sotarikoksista.

Mukana tekemässä selvitystä oli kansainvälisten humanitaarisen oikeuden ja Geneven sopimusten asiantuntijoita. Ideana oli havainnollistaa sodan lakeja ihmisille, jotka eivät ole kokeneet sotaa.

Geneven sopimuksissa säädellään esimerkiksi sotavankien ja siviilien kohtelusta sodan aikana. Lisäksi humanitaarisen oikeuden ytimeen kuuluu joukko muita sopimuksia ja kansainvälinen tapaoikeus. Keskeistä sodan säännöissä on esimerkiksi se, että siviilit ja sotilaat pitää erottaa toisistaan ja siviileitä vastaan ei saa hyökätä tarkoituksella. Kidutus ja nöyryyttävä kohtelu on kiellettyä ja tarpeetonta kärsimystä on ylipäätään vältettävä. Sotavankeja on kohdeltava inhimillisesti.

Selvityksen mukaan Game of Thronesin pahis on Pohjoisen vartija Ramsay Bolton, joka on syyllistynyt 17:ään sodan oikeussääntöjen vastaiseen tekoon. Hän on syyllistynyt kidutukseen, julmaan ja epäinhimilliseen kohteluun sekä seksuaaliseen väkivaltaan.

Parhaiten sodan oikeussääntöjä taas kunnioittaa viimeinen Pohjoisen kuningas Robb Stark, joka muun muassa piti huolta sotavangeista.

Yhteensä sarjassa on Punaisen Ristin mukaan syyllistytty 103 sotarikokseen. Sodan oikeussääntöjä on puolestaan noudatettu 21 tilanteessa. Koko listaus täällä.

On tietysti muistettava, että Game of Thrones on täyttä fiktiota. Samantyyppisen sarjan tekeminen vaikkapa Etelä-Sudanin sisällissodasta olisi eri asia. Totuus kuitenkin on, että miljoonat ihmiset katsovat viihteenä tv-sarjaa, jonka esittämä väkivalta on ainakin jollakin tavalla eri puolilla maailmaa ihmisille todellisuutta. Ja monet heistä eivät tiedä, että esimerkiksi vihollisen kiduttaminen ei ole missään tilanteessa hyväksyttävää

Punaisen Ristin selvitys voi kuitenkin lisätä tietoisuutta vaikeasta aiheesta. Harva törmää Geneven sopimuksiin oikeassa elämässä – onneksi.

Maailma.net

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.