Blogit

Afrikassa ihmetellään, mikseivät länsimaalaiset voi vain pyytää anteeksi

Eurooppaa on vaadittu palauttamaan Afrikasta ryövätyt kulttuuriesineet. African Argument -lehden kolumnistin Yarri Kamaran mukaan sitä ennen tarvitaan kuitenkin anteeksipyyntöä – asiaa, joka ei ole keskeinen eurooppalaisessa kulttuurissa mutta kylläkin afrikkalaisessa.

Pitäisikö historiallisia vääryyksiä pyytää anteeksi? Sitä on pohdittu viime vuosina paljon. Olisiko siitä hyötyä, kenen pitäisi pahoitella ja mitä?

Suomessa on keskusteltu viime vuosina esimerkiksi saamelaisiin, romaneihin, vammaisiin ja muihin syrjittyihin ryhmiin kohdistuneista ihmisoikeusrikkomuksista lähihistorian aikana. Joissakin maissa esimerkiksi alkuperäiskansoihin kohdistuneita rikoksia onkin jo pyydetty anteeksi.

Monille muille Euroopan maille ajankohtainen aihe ovat myös siirtomaa-ajan rikokset ja niiden sovittaminen. Viime marraskuussa Ranskassa ilmestyi raportti, joka kehotti maata palauttamaan Afrikasta ryöstetyt kulttuuriaarteet. Niitä on edelleen tuhansittain Ranskan museoissa siirtomaa-ajan jäänteinä.

Ranskan presidentti Emmannuel Macron on suhtautunut ajatukseen ainakin alustavasti myönteisesti.

Kaikki muut tahot eivät ole kuitenkaan olleet yhtä rakentavia. Esimerkiksi Iso-Britannia on luvannut palauttaa Nigeriasta ryövättyjä esineitä mutta vain tilapäisesti ja vain osan. Ranskan museoväki kommentoi uutta raporttia esittämällä pelkoja museoiden tyhjenemisestä ja ehdottamalla esimerkiksi erilaisia ”lainoja”.

Se on käsittämättömän ylimielistä, kirjoittaa African Arguments -lehden kolumnisti Yarri Kamara, joka asuu Burkina Fason pääkaupungissa Ouagadougoussa. Hänen mielestään Euroopan maiden pitäisi alkajaisiksi ihan vain pyytää anteeksi.

”Miksi vaistomainen puolustelu? Miksei edes nöyrää ’mam sugria’, jotta voitaisiin avata ovia vuoropuhelulle”, Kamara kirjoittaa.

Mam sugri on muun muassa Burkina Fasossa puhuttua mooren kieltä ja tarkoittaa yksinkertaisesti ”anna anteeksi”. Kamaran mukaan eurooppalaisten väistelyä kulttuuriperintöasiassa selittää se, ettei anteeksi pyytämisen kulttuuri ole Euroopassa yhtä keskeisellä sijalla kuin Afrikassa.

Euroopassa rikoksentekijä saa rangaistuksen – mutta anteeksi hänen ei tarvitse pyytää. Afrikassa taas jo lapsille opetetaan pyytämään ja antamaan anteeksi. Tekijän ja uhrien välien sovittelu on muodostanut usein myös oikeuskäsityksen pohjan Afrikassa. Burkina Fasossa ”mam sugri” on suosittu tarra moottoripyörissä, sillä sen avulla motoristit pyytävät toisiltaan anteeksi jo etukäteen, hän kirjoittaa.

Siksi anteeksipyyntö olisi hänen mukaansa ensimmäinen askel ennen kuin aletaan edes keskustella siitä, miten kulttuuriesineiden palauttaminen lopulta toteutetaan.

”Euroopan maat, älkää pelätkö. Älkää puolustelko. Pyytäkää anteeksi. Teille annetaan anteeksi. Edessä on yhä pitkä tie, mutta vuoropuhelu Afrikan kulttuuriperinnön palauttamisesta – missä tahansa muodossa – tulee olemaan sujuvampi”, hän kirjoittaa.

Niinpä. Mikä anteeksi pyytämisessä oikeastaan on meille niin vaikeaa? Miksi esimerkiksi poliitikot pyytävät usein aiheuttamaansa mielipahaa tai kiinnijäämistään mutta eivät itse tekoa? Tai miksi julkkispopulisti sanoo, että harkitsematon kommentti somessa olikin ironinen eikä sitä siksi tarvitse pahoitella?

Osittain se johtuu varmasti siitä, että Euroopassa tiedetään, ettei sanahelinä riitä asioiden korjaamiseen. Toisaalta kyse on myös siitä, että on vaikeaa myöntää olleensa väärässä. Monien Euroopan maiden kansallistunto rakentuu osittain siirtomaa-ajan perinnön varaan. Jos sitä ruvetaan purkamaan anteeksipyyntöjen avulla, edessä on pitkä tie. Tarpeellinen se kuitenkin on.

maailma.net

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.