Kehitysavun vastaanottajat onnistuneet avun kehittämisessä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kehitysavun vastaanottajat onnistuneet avun kehittämisessä

Laajan arvioinnin mukaan vastaanottajamaat ovat onnistuneet kehitysavun uudistamisessa avunantajia paremmin.

Kehitysavun vastaanottajat ovat pärjänneet hyvin avun tuloksellisuuden kehittämisessä, kirjoittaa Esa Salminen Kepan sivuilla tuoreesta arvioinnista.

Mahdollisesti kehitysyhteistyön historian laajin arviointi tehtiin vuoden lopulla Busanissa pidettävää OECD:n avun tuloksellisuuden huippukokousta varten.

Busaniin kokoonnutaan katsomaan, miten vuonna 2005 annetussa Pariisin julistuksessa ja sitä täydentäneessä Accran toimintaohjelmassa on edistytty kehitysyhteistyön kehittämisessä.

Arvionnin mukaan uudistukset ovat toteutuneet hyvin varsinkin vastaanottajapäässä, vaikka niillä töitä on ollut enemmän ja edistyminen oli aluksi hidasta. Tähän ounastellaan syyksi sitä, että Pariisin julistuksen hyvät hallinnon uudistukset palvelevat maita myös muuten kuin avun tehostamisessa.

Samalla avunantajamaissa uudistukset eivät ole edenneet samalla tavalla, eivätkä avunantajamaat ole sitoutuneet uudistuksiin niin hyvin kuin vastaanottajat.

Syyksi arvellaan sitä, että länsimaissa suuri joukko kotimaisia ja kansainvälisiä seikkoja vaikeuttaa poliittisen ja julkisen hyväksynnän saamista kehitysavulle, jolloin myös tiettyä riskinottoa vaativia uudistuksia ei tehdä.

Kansainvälisillä toimijoilla, kuten rahoituslaitoksilla ja YK-järjestöillä, on kansallisvaltioita paremmat vapaudet tehdä hyviä uudistuksia, kuten sitoutua useamman vuoden rahoitukseen, arviossa todetaan. Tuomio ei kuitenkaan ole täysin vertailukelpoinen, sillä maailman suurin kehitysavun antaja Maailmanpankki sekä Euroopan komissio eivät kuulu tämän arvion piiriin.

Kaiken kaikkiaan arvion mukaan Pariisin julistus on tehnyt hyvää avun tuloksellisuudelle. Erityisesti on muuttunut se, että aputeollisuus paljon läpinäkyvämpää ja paljon vähemmän rahoittajien ajamaa, arviossa todetaan.

Arviota varten yhteensä 200 arvioijaa selvitti avun tuloksellisuutta 28 kehitysmaassa ja 18 avunantajamaassa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia