YK-liitto: Nuoret kehityspoliittisen ohjelman keskiöön | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

YK-liitto: Nuoret kehityspoliittisen ohjelman keskiöön

Kasvava nuorisotyöttömyys ja syrjäytymisen uhka ovat hedelmällistä maaperää turvallisuusongelmille, sanoo YK-liitto.

Suomen pitäisi tulevassa kehityspoliittisessa ohjelmassaan huomioida etenkin nuoret, toteaa Suomen YK-liitto lausunnossaan kehityspoliittisesta ohjelmasta.

Nuoret ovat YK-liiton mukaan keskeisessä asemassa Suomen kehityspoliittisten tavoitteiden saavuttamisessa.

"Kasvava nuorisotyöttömyys ja syrjäytymisen uhka ovat hedelmällistä maaperää turvallisuusongelmille, ja ne myös jarruttavat maailmanlaajuisesti kestävää kehitystä ja ihmisoikeuksien toteutumista", YK-liitto toteaa.

Suomen tulisi keskittyä kehityspolitiikassa erityisesti toimiin, jotka vahvistavat nuorten mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnan toimintaan, järjestö sanoo.

Liitto edistäisi myös demokraattisia käytäntöjä, jotka tukevat monin tavoin kehitysyhteistyötä muun muassa vahvistamalla paikallista omistajuutta ja osallistavaa toimintaympäristöä. Liiton mukaan kumppanimaata voitaisiin kannustaa demokraattisiin uudistuksiin esimerkiksi avun ehdollistamisella.

Demokratiatuen merkitystä lausunnossa perustellaan muun muassa arabikevään tapahtumilla.

"Uudessa kehityspoliittisessa ohjelmassa on syytä kirkastaa demokratiatuen periaatteita ja vahvistaa alan asiantuntijuutta laaja-alaisesti", lausunnossa todetaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia