Yhdysvallat säätämässä nälän vastaista taistelua vahvistavan lain | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Yhdysvallat säätämässä nälän vastaista taistelua vahvistavan lain

Järjestöt ovat kiitelleet juuri hyväksyttyä globaalia ruokaturva-aloitetta, joka painottaa muun muassa naisten ja lasten ravitsemuksen parantamista.

Yhdysvaltain kongressi on hyväksynyt niin sanotun globaalin ruokaturvan aloitteen, jonka uskotaan vahvistavan maan ponnisteluja nälkää ja aliravitsemusta vastaan kehitysmaissa.

Keskiviikkona edustajainhuoneen ja aiemmin keväällä senaatin hyväksymä aloite etenee seuraavaksi presidentti Barack Obaman allekirjoitettavaksi, minkä jälkeen siitä tulee virallinen laki.

Käytännössä laki vaatii maan hallintoa esimerkiksi luomaan strategian globaaliin ruokapulaan, nälkään ja aliravitsemukseen puuttumiseksi sekä raportoimaan vuosittain ruokaturvaohjelmistaan ja niiden vaikutuksista. Tärkeä elementti on Obaman hallinnon perustama, 19 maassa toimiva ruokaturvaohjelma Feed the Future, jonka toimintaperiaatteina ovat etenkin maataloussektorin kasvuun investoiminen sekä naisten ja lasten ravitsemuksen parantaminen. Ohjelma jääneekin lain ansiosta olemaan myös Obaman kauden päättymisen jälkeen.

Avustusjärjestöt ovat kiitelleet ohjelmaa vuolaasti sen hyvien painopisteiden vuoksi.

"Laki on tärkeä askel kohti Amerikan ulkomaanavun modernisointia. Se vahvistaa sitoumusta auttaa kehitysmaita löytämään tiensä ulos nälästä, aliravitsemuksesta ja äärimmäisestä köyhyydestä. Perusravitsemukseen tehtyjen investointien on osoitettu tuottavan erinomaisia hyötyjä paikallisen talouden kannalta, millä taistellaan äärimmäistä köyhyyttä vastaan tehokkaammin kuin lähes millään muulla", sanoo ONE-kampanjan Pohjois-Amerikan johtaja Tom Hart.

Kehitysyhteistyöjärjestö Oxfam kiittelee etenkin pien- ja naisviljelijöiden aseman parantamista.

"Pienviljelijät tuottavat noin 80 prosenttia ruuasta hyvin köyhillä alueilla, ja heidän voimaannuttamisensa on ehkä yksi parhaista tavoista puuttua nälkään ja köyhyyteen", Oxfam American neuvonantaja Jim French sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Aloite hyväksyttiin harvinaisessa yhteisymmärryksessä, sillä se ei vaadi rahallisia lisäsatsauksia vaan rakentuu jo olemassa olevan ruokaturvatyön päälle. Sitä myös perusteltiin Yhdysvaltain omilla intresseillä, kuten kansallisella turvallisuudella, kertoo uutissivusto Humanosphere.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia