Uutiset

Tyynenmeren tonnikalakannat romahtaneet 96 prosenttia

Luonnonsuojelijat vaativat jyrkkiä toimia kalakannan elvyttämiseksi.
(Kuva: Stewart Butterfield / cc 2.0)

Vuosikymmeniä kestänyt ylikalastus on saanut Tyynenmeren sinievätonnikalakannan kutistumaan yli 96 prosenttia teollista kalastusta edeltäneistä määristä, kertoo uusi selvitys.

Arvio perustuu Yhdysvaltojen ja Japanin yhteisen tutkimuskomitean arvioon (pdf), jonka mukaan vuonna 2010 Tyynenmeren tonnikalakannan biomassa oli historiallisen alhaalla ja kalastamojen yleisesti käyttämät biologiset suositusarvot kalastuksen jatkamiselle oli ylitetty räikeästi.

Ympäristöjärjestöjen mukaan tilastot osoittavat, että jo aiemmissa arvioissa ylikalastettuna pidetty laji on nyt vaarassa tulla kalastetuksi sukupuuttoon.

Tyynenmeren sinievätonnikalaa kalastetaan vuosittain kymmeniä tuhansia tonneja erityisesti Japanin markkinoita varten, jossa se on suosittu sushin ja sashimin raaka-aine. Ylikalastuksesta johtuen yli 90 prosenttia saaliskaloista on alle kutemisikäisiä, mikä rokottaa kannan uusiutumista radikaalisti.

Ympäristöjärjestö Pew Environment Group vaatiikin Tyynenmeren tonnikalaa eniten kalastavia maita ottavan merkittäviä askelia lajin suojelemiseksi. Järjestön mukaan jopa kalastuksen täyskieltoa tulisi harkita, kunnes kanta saadaan jälleen terveelle tasolle.

Merien tilaYmpäristöongelmat kalastusetiikka & arvokeskustelubiodiversiteettieläimetmeretsuojelu JapaniKorean tasavaltaMeksikoYhdysvallat

Lue myös

(Kuva: vaidehi shah / Flickr.com / CC BY 2.0)

YK julisti sodan merten muoviroskalle

YK:n #Cleanseas-kampanjan tavoitteena on saada valtiot ja yritykset vähentämään muovijätettä.
(Kuva: Milan Boers / cc 2.0)

Valtamerten sietokyky ylittymässä

Merten kemiallinen tila muuttuu nopeammin kuin koskaan 250 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneen suuren sukupuuton jälkeen.

Pääuutiset

Ihmisiä taluttamassa polkupyöriä, taustalla metsä
Natya Chetanan teatteriseurue kulkee maaseudulla polkupyörillä.(Kuva: Subodh Patnaik / Natya Chetana)

Intialainen polkupyöräteatteri provosoi kansalaisia ongelmanratkaisuun

Natya Chetana -teatteriryhmän jäsenet kulkevat maaseudulla kylästä kylään polkupyörillä ja herättävät keskustelua herkistä yhteiskunnallisista ongelmista. Suomessa vierailleen ryhmän johtajan Subodh Patnaikin mukaan teatterin tehtävänä ei ole toimia taikasauvana vaan kysymysten esiin nostajana.
Kokousväkeä YK:n Kestävän kehityksen seurantakokouksessa New Yorkissa.
Kokoukseen osallistui yli 80 ministeritason valtionjohtajaa sekä lähes 2500 sidosryhmien edustajaa, esimerkiksi yrityksistä, järjestöistä ja tiedemaailmasta.(Kuva: Freya Morales / UNDP / CC BY-NC-ND 2.0)

Kestävän kehityksen kokous: Sitoumuksia, haasteita ja äitiyspakkauksia

YK:n kestävän kehityksen seurantakokouksessa jopa 44 maata raportoivat toimistaan kestävän kehityksen edistämiseksi. Sitoumuksista huolimatta toimet ovat kuitenkin tähän asti olleet riittämättömiä. Kokouksessa esiteltiin myös suomalainen äitiyspakkaus muistutuksena lisääntymis- ja seksuaalipalveluiden tärkeydestä.
Budhhalaisen temppelin huippu Katmandussa
Poliitikothaluavat pitää sotineet osapuolet – armeijan ja maolaiset – rauhallisina, joten heille menneiden rikosten selvittäminen riittäisi jo. (Kuva: Ralph Combs / CC BY-NC-ND 2.0)

Nepalin sisällissodan uhrien aika on pysähtynyt

Monet sisällissodan uhrit haluavat oikeutta ja suurempia korvauksia kokemistaan vääryyksistä. Poliitikot haluaisivat jo unohtaa sodan kauhut.
Kaksi afgaaninaispakolaista burkhissa.
Naiset saattavat kokea vainoa myös sukupuolensa takia. Vaino voi olla kunniaväkivaltaa, pakkoavioliittoja tai ihmiskauppaa. (Kuva: Luke Powell / UN Photo / CC BY-NC-ND 2.0)

UN Women: Sukupuoleen perustuva vaino tulisi olla turvapaikkaperuste

Moni sukupuolensa vuoksia vainoa kokenut nainen ei saa turvapaikkaa EU-maista lainsäädännön porsaanreikien vuoksi. Tällaista vainoa voi olla esimerkiksi kunniaväkivalta, pakkoavioliitot tai ihmiskauppa.