meret

Kivirakennuksen rauniot meren rannalla

Tutkijat: Atollisaaret voivat muuttua asuinkelvottomiksi jo muutamassa vuosikymmenessä

Mikäli kasvihuonekaasupäästöt pysyvät nykytasolla, merenpinnan nousu ja tulvat tuhoavat useimpien atollisaarten makeanveden varannot, varoittavat tutkijat.
Laituri Itämerellä Pohjois-Saksassa.

Suomi toiseksi paras Itämeren suojelussa

Ruotsi suoriutui parhaiten ja Venäjä heikoiten Itämeren suojelussa, selviää ympäristöjärjestö WWF:n selvityksestä. Suojelussa ei olla edetty kuitenkaan toivotulla tavalla, joten kaikilla Itämeren rantavaltioilla riittää petrattavaa.
Koralleja Thaimaassa

Tutkimus: Merten muovijäte pilaa korallitkin

Taudit vaikuttavat koralleihin kuolion tavoin. Tutkijat ovat osoittaneet, että merten muovijäte moninkertaistaa korallien tautiriskin.
Veden alle jäänyt hautausmaa Fidžillä

Ilmastonmuutos on tätä päivää Fidžissä – veden alle jää jopa hautausmaa

Fidži tuottaa vain 0,01 prosenttia maapallon hiilidioksidipäästöistä mutta kokee kovia ilmastonmuutoksen kourissa. Togorun kylän rantaviiva on siirtynyt satoja metrejä 20 vuodessa.
Brasilian alkuperäisasukkaita osoittamassa Rio de Janeirossa mieltään ja vaatimassa maidensa palauttamista laittomien valtaajien käsistä.

Alkuperäiskansat suojelevat metsää, mutta Brasiliassa se on yhä vaikeampaa

Brasilian alkuperäiskansoille varatut maat ovat Amazonin sademetsän suojelluimpia alueita, mutta viimeisen vuoden aikana metsätuho on kiihtynyt.
Muovipusseja puuhun kiinnitettynä

Kenian muovipussikielto voimaan – luvassa jopa vankeusrangaistuksia

Muovipussit ovat häviämässä Kenian katukuvasta, sillä pusseja ei saa enää käyttää. Syynä kieltoon huoli ympäristöstä, mutta kaikki eivät sitä kannata.
YK:n yleiskokouksen puheenjohtaja Peter Thomson YK:n valtamerikonferenssissa kesäkuussa 2016

YK:n valtamerikokouksessa luvattiin yli 1300 tekoa merten hyväksi

YK:n ensimmäisessä valtamerikonferenssissa luvattiin muun muassa suitsia merten muovijätettä ja suojella rannikoiden ekosysteemejä.
Kalastajia Hondurasissa

Meri ahmii Hondurasin rantoja

Metsät ja kalansaaliit hupenevat Hondurasin pohjoisrannikolla, jossa meri syö rantaviivaa. Kalastaja Julían Jiménezin kotikylä sijaitsi aiemmin 350 metrin päässä rannasta, nyt meren äärellä.

YK julisti sodan merten muoviroskalle

YK:n #Cleanseas-kampanjan tavoitteena on saada valtiot ja yritykset vähentämään muovijätettä.

Tutkimus: Kalastuksen vähentäminen voisi tuoda miljardivoitot

Maailmanpankin tutkimuksen mukaan "tauon" antaminen valtamerille voisi tuottaa vuosittain lähes 80 miljardia euroa.

Maailman ylikulutuspäivä aikaistunut jälleen

Tänään vietetään maailman ylikulutuspäivää viikkoa aiemmin kuin vuosi sitten. Kulutamme luonnonvaroja enemmän kuin niitä uusiutuu ja tuotamme päästöjä nopeammin kuin maailman metsät ja meret ehtivät niitä sitoa.

Ympäristöpakolainen joka sekunti

Tulvia, myrskyjä ja muita luonnonkatastrofeja pakenee yksi ihminen vuoden jokainen sekunti. Ympäristöpakolaisten määrä on suurempi kuin sotien ja konfliktien tuottamien pakolaisten, vaikka heistä puhutaan vähemmän.

El Niñon jälkeen kurittaa La Niña

Viime vuonna käynnistyneen sääilmiön El Niñon seuraukset olivat mittaushistorian voimakkaimpia. El Niñon hiivuttua uusi sääilmiö La Niña nostaa jo päätään.

Itä-Timor ja Australia vesikiistassa

Merialueen kaasu- ja öljyvarat ovat aiheuttaneet kiistan Itä-Timorin ja Australian välille.

Tutkimus: Merenpinnan nousu voi ajaa 760 miljoonaa ihmistä kodeistaan

Mikäli maailma onnistuu rajoittamaan lämpötilan nousun kahteen asteeseen, huomattavasti harvempi joutuu pakenemaan.

Raportti: Merieläinten määrä puolittunut sukupolvessa

Liikakalastus on suurin yksittäinen syy romahdukseen, joka on tapahtunut vain neljässä vuosikymmenessä.

Valtamerten sietokyky ylittymässä

Merten kemiallinen tila muuttuu nopeammin kuin koskaan 250 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneen suuren sukupuuton jälkeen.

Shell saa jatkaa öljynporausta Arktiksella

Ympäristöjärjestöt ovat Yhdysvaltain viranomaisten päätöksestä tyrmistyneitä.
Tilaa aihepiirin meret RSS-syöte