Nepalin tyttöjen orjuus vaihtui nälkään | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Nepalin tyttöjen orjuus vaihtui nälkään

Tyttöjen vapauttaminen onnistui, mutta luvatut tuet viipyvät, toteaa Naresh Newar.

Nepal lakkautti nuoria tyttöjä orjuuttaneen kamalari-järjestelmän viisi vuotta sitten, mutta uhreille luvattu yhteiskunnan tuki viipyy yhä.

Noin 11 000 orjuudesta vapautunutta tyttöä odottaa heille luvattua opinto- ja asumistukea sekä ammattikoulutusta. Moni heistä asuu Nepalin köyhässä lounaisosassa.

Tyttöjen perustama kehitysjärjestö arvioi, että tukirahaa on jaettu 50 000 euroa, vaikka sitä budjetoitiin yksin viime vuonna liki kaksi miljoonaa euroa.

"Tiedämme, että meille on varattu valtavat summat, mutta se ei ole tullut hyväksemme", Urmila Chaudhary, 20, kertoo.

Vanhemmat myivät Chaudharyn kuusivuotiaana 200 kilometrin päässä sijaitsevaan pääkaupunkiin Katmanduun. Siellä hän raatoi kymmenen vuotta varakkaan perheen kotiorjana.

Orjien vapauttamiseen ryhtyneet kansalaisjärjestöt pelastivat vuonna 2008 Chaudharyn ja tuhansia muita tyttöjä. Chaudhary liittyi heti kamalarien oikeuksia puolustavaan verkostoon.

Orjat velanmaksajina

Kamalari-järjestelmä syntyi 1950-luvulla Nepalin eteläisillä tasangoilla. Se oli ainoa keino, jolla tharu-kansa pystyi maksaman velkojaan ahneille maanomistajille.

Aikuiset tharut ja poikalapset pakotettiin pakkotyön kaltaisiin oloihin maanomistajien pelloille ja koteihin, mutta tytöt myytiin orjiksi muualle.

Välittäjät tekivät kaupunkilaisten kanssa suulliset sopimukset, joissa tyttöjen perheille luvattiin noin 50 euroa vuodessa.

"Tyttölasten pelastaminen oli valtava läpimurto, mutta valitettavasti valtion tuki heille on jäänyt vähiin", hankkeeseen osallistuneen Nyof-säätiön johtaja Som Paneru sanoo.

"Lähdemme pian pääkaupungin kaduille vaatimaan valtion tukea kamalari-tytöille", Dangissa toimivan Swan-järjestön johtaja Bhagiram Chaudhary vakuuttaa.

Uusi orjuus uhkaa

Järjestöjen mukaan kamalarien kodit ovat niin köyhiä, että moni näkee nälkää eikä pääse kouluun.

Entinen kamalari Kalpana Chaudhary on koulussa, mutta pelkää joutuvansa pian keskeyttämään opinnot. "Olen saanut tälle vuodelle vain viisi euroa tukea."

Järjestöissä pelätään, että kamalarit joutuvat palaamaan orjuuden kaltaiseen työhön selvitäkseen hengissä. "Vastuu kuuluu hallitukselle, mutta sillä ei ole rahaa", Urmila Chaudhury harmittelee.

Hänen mukaansa vanhemmat on näreissään tytöille, jotka ovat palanneet kotiin tyhjin käsin ja ilman tulonlähteitä.

Viranomaiset puolustautuvat vetoamalla poliittiseen epävakauteen, joka on jatkunut siitä asti, kun maan kymmenvuotinen sisällissota päättyi 2006.

"Vapauden hinta on meille kova, ja vaikka nautimme vapaudesta, taistelumme uudesta elämästä on vasta alussa", Urmila Chaudhury sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia