köyhyys | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

köyhyys

Maailmanpankki varoittaa: Köyhien ja rikkaiden maiden välinen tulokuilu revennyt

Vihreä kasvinverso pellolla.

Maailmanpankki varoittaa: Köyhien ja rikkaiden maiden välinen tulokuilu revennyt

Monien köyhien maiden talouskasvu on jäänyt rikkaiden maiden kasvua hitaammaksi koronapandemian jälkeen. Nuoren väestönsä ja luonnonrikkauksiensa ansiosta niillä on kuitenkin mahdollisuus myös kasvuun.

Poliittinen kriisi ja taloustaantuma pahentavat lasten aliravitsemusta Perussa – Anemia yli 40 prosentilla

Nainen työpöydän ääressä puolilähikuvassa.

Poliittinen kriisi ja taloustaantuma pahentavat lasten aliravitsemusta Perussa – Anemia yli 40 prosentilla

Peru on poliittisessa ja institutionaalisessa kriisissä, jota pahentavat taloustaantuma ja maataloustuotannon väheneminen. Aliravitsemus vaivaa etenkin lapsia. Ongelmaa ei voi ratkaista vain rahalla, vaan tarvitaan myös esimerkiksi kunnollinen vesi- ja viemäröintijärjestelmä, sanoo taloustieteilijä ja entinen ministeri Carolina Trivelli.

Pohjois-Syyriassa hylätään yhä enemmän vastasyntyneitä

Lapsia istumassa lattialla ylhäältäpäin kuvattuna.

Pohjois-Syyriassa hylätään yhä enemmän vastasyntyneitä

Köyhyys, turvattomuus ja monet muut yhteiskunnalliset ongelmat ovat johtaneet siihen, että lapsia hylätään esimerkiksi puistoihin tai teiden varsille. ”Kodeistaan lähtemään joutuneiden pitäisi voida palata takaisin, perheiden elinolosuhteita pitäisi kohentaa ja kasvattaa tietoisuutta perhesuunnittelun tärkeydestä”, sanoo sosiaalityöntekijä Abeer Al-Hamoud.

Raportti: Rikkaiden maiden kehitys porskuttaa eteenpäin, köyhien maiden toipuminen pandemiaa edeltävälle tasolle laahaa jäljessä

Mies puolilähikuvassa, etualalla kaksi muuta ihmistä selkä päin kameraa.

Raportti: Rikkaiden maiden kehitys porskuttaa eteenpäin, köyhien maiden toipuminen pandemiaa edeltävälle tasolle laahaa jäljessä

Inhimillinen kehitys on edistynyt huonojen vuosien jälkeen, mutta kehitys painottuu rikkaisiin maihin. UNDP varoittaa myös poliittisen polarisaation ja sisäänpäin kääntyvän politiikan riskeistä.

Inflaatio pahenee Argentiinassa, jossa uusi presidentti aloitti talouden shokkihoidon – ”Hyvä tästä tulee”, uskoo äänestäjä

Ihmisiä kirpputorilla.

Inflaatio pahenee Argentiinassa, jossa uusi presidentti aloitti talouden shokkihoidon – ”Hyvä tästä tulee”, uskoo äänestäjä

Äärioikeistolainen presidentti Javier Milei on saanut suuren kansansuosion, mutta köyhyyden pelätään kasvavan kovien taloustoimien seurauksena. Inflaatio huitelee yli 30 prosentissa.

Raportti: Ultrarikkaiden omaisuus kasvaa niin nopeasti, että maailma saattaa pian saada ensimmäisen biljonäärinsä

Kolikkopinoja.

Raportti: Ultrarikkaiden omaisuus kasvaa niin nopeasti, että maailma saattaa pian saada ensimmäisen biljonäärinsä

Maailman rikkaimpien miesten omaisuus on paisunut samaan aikaan, kun enemmistö on köyhtynyt. Sillä on vaikutusta myös demokratian toteutumiseen, sanoo Oxfam-järjestö.

Työelämän huono-osaisuus kasautuu maahanmuuttajille – Aiheesta ei haluta puhua, jotta työllistyminen ei vaikeudu entisestään

Tietokoneen ruutu ja kahvimuki.

Työelämän huono-osaisuus kasautuu maahanmuuttajille – Aiheesta ei haluta puhua, jotta työllistyminen ei vaikeudu entisestään

Rasismi sekä kieli- ja kulttuurierot vaikeuttavat maahanmuuttajien työllistymistä Suomessa. Kun töitä löytyy, työolot ja palkka ovat usein huonompia kuin kantaväestöllä ja häirintä yleisempää. Huonoimmassa asemassa ovat maahanmuuttajanaiset.

Sambialaisesta salametsästäjästä tuli luonnonsuojelija

Mies puolilähikuvassa mehiläispesän vierellä.

Sambialaisesta salametsästäjästä tuli luonnonsuojelija

Andrew Mbewe kasvattaa nykyään mehiläisiä norsujen metsästämisen sijasta. Hän on mukana hankkeessa, jonka ajatuksena on, että luonnonsuojelu onnistuu vain, kun maaseutuyhteisöt ovat voittaneet köyhyyden. ”Nykyään kadun, että elin salametsästäjän elämää. Se oli itsekästä, se hyödytti vain minua itseäni. Luonnonsuojelutyö, jota nyt teen, hyödyttää koko yhteisöä ja tulevia sukupolvia”, hän sanoo.

Raportti: Gazan sota lisännyt köyhyyttä jo 20 prosenttia – Kehitys voi pakittaa 20 vuotta

Mies puolilähikuvassa, edessä kyltti, jossa lukee Achim Steiner.

Raportti: Gazan sota lisännyt köyhyyttä jo 20 prosenttia – Kehitys voi pakittaa 20 vuotta

Yli puoli miljoonaa ihmistä voi pudota köyhyyteen sodan seurauksena, arvioidaan tuoreessa YK-raportissa. Kyse ei ole vain humanitaarisesta katastrofista, vaan myös pitkäaikaisesta kehityskriisistä.

Tilaa aihepiirin köyhyys RSS-syöte