Kiinalla paineita kehittää politiikkaansa Afrikassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kiinalla paineita kehittää politiikkaansa Afrikassa

Kiinan kuherruskuukausi Afrikassa alkaa olla ohi, ja maa alkaa olla huolissaan maineestaan maailmalla.

Kiinan Afrikan-valtaus on saanut paljon huomiota maailmalla. Afrikan johtajat ovat ottaneet kiinalaiset sijoitukset avosylin vastaan, ja länsimaiset demokratiat ovat kauhistelleet sitä, kuinka Kiina tukee häikäilemättömiä itsevaltiaita, ilmeisesti vain luonnonvarojen kiilto silmissään.

Nyt kun laajamittaista Afrikan-valloitusta on takana parin viisivuotissuunnitelman päivät, näyttää siltä, että Kiinan on alettava muuttaa politiikkaansa sekä eettisemmäksi että avoimemmaksi — jo sen itsensä tähden.

Afrikkalaisten makuun liiaksi rehottava korruptio, työntekijöiden surkea kohtelu, luonnonvarojen ja luonnonpuistojen tuhoaminen ja huonolaatuiset tiet ja rakennukset alkavat käydä isäntien hermoille, ja asenneilmasto on kääntynyt kiinalaisia vastaan.

Kiinan kehitysapua on kritisoitu myös salamyhkäisyydestä. Tässä suhteessa Kiina on jo avaamassa politiikkaansa: se julkaisi viime viikolla ensimmäisen kehityspolitiikkaansa linjaavan dokumentin, joka on suurehko askel siihen nähden, että Kiinan apu on aiemmin ollut valtionsalaisuus.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia