Kaksi vuotta Talibanin vallankaappauksesta – Lähes 30 miljoonaa tarvitsee humanitaarista apua Afganistanissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kaksi vuotta Talibanin vallankaappauksesta – Lähes 30 miljoonaa tarvitsee humanitaarista apua Afganistanissa

Vallankaappaus, taloussulku, kuivuus ja apuleikkaukset kiihdyttävät Afganistanin humanitaarista katastrofia. YK:n hätäapuvetoomuksesta vasta neljäsosa on saatu tänä vuonna kasaan.

Kaupungin rakennuksia, taustalla vuoria.

Afganistan on ajautunut ihmisoikeus- ja talouskriisiin. Kuva vuodelta 2019. Kuva: Jordan Siegel / iStock.

Avustusjärjestöt ovat huolissaan Afganistanin humanitaarisesta tilanteesta vallankaappauksen vuosipäivän lähestyessä. 

Afganistanin talous on käytännössä romahtanut sen jälkeen, kun Taliban kaappasi vallan elokuun 15. päivänä vuonna 2021. Se on suljettu kansainvälisen talousjärjestelmän ulkopuolelle, ja avunantajat ovat jäädyttäneet suurimman osan rahavirroista. Ilmastonmuutoksen seurauksena maa kärsii myös pahimmasta kuivuudesta vuosikymmeniin.

Varsinainen nälänhätä on onnistuttu välttämään, sillä maahan välitetään yhä humanitaarista apua, mutta silti 28,8 miljoonaa ihmistä tarvitsee humanitaarista apua ja melkein koko 43-miljoonainen väestö elää köyhyydessä, muistuttaa avustusjärjestö International Rescue Committee.

”Afganistan on kärsinyt nopeasta talousromahduksesta elokuun 15. päivästä alkaen. Tavalliset afganistanilaiset ovat maksaneet hinnan. Ihmiset, joilla aiemmin oli työpaikka ja pystyivät elättämään itsensä, ovat nyt riippuvaisia humanitaarisesta avusta. Monilla perheillä ei ole enää varaa ruokkia itseään”, sanoo IRC:n Afganistanin johtaja Salma Ben Aissa tiedotteessa.

Avun rahoituspula on tänä vuonna ollut erityisen paha. YK:n vetoomuksesta vasta neljännes on saatu kasaan, kun viime vuonna samaan aikaan osuus oli 40 prosenttia. Maailman ruokaohjelma kertoi jo keväällä leikkaavansa ruoka-apuannoksia. Nyt apuleikkaukset ovat taas edessä.

”Tarvitsemme 110 miljoonaa dollaria välittömästi varastoidaksemme ruokaa talvea varten lähes kolmelle miljoonalle ihmiselle Afganistanin syrjäseuduille. Jos emme saa tätä rahoitusta ajoissa, meidän on pakko leikata ruoka-avun määrää lähiviikkoina”, sanoi WFP:n Afganistanin edustaja Wahidullah Amani Radio Free Europen mukaan.

Taliban on myös vaikeuttanut avustusjärjestöjen työtä muun muassa kieltämällä naisilta avustustyön. Osa naisista on saanut kiellon jälkeen palata.

IRC vetoaa avun lisäämisen puolesta. 

”Avunantajien pitäisi sitoutua tukemaan humanitaarista työtä pitkäaikaisesti ja joustavalla tavalla varmistaakseen, että apu saavuttaa ne, jotka tarvitsevat sitä eniten ja että afganistanilaiset pystyvät seisomaan omilla jaloillaa. Ilman tätä sitoumusta miljoonat kohtaavat nälän ja epävarman tulevaisuuden”, Aissa sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia