Uutiset Ihmiskauppa

Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään yli tuplasti enemmän asiakkaita

Suomen auttamisjärjestelmään otettiin myös lapsia, joista osa on joutunut seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi.
(Kuva: Raúl Hernández González / CC BY 2.0)

Suomen ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään tuli viime vuonna kaksi ja puoli kertaa enemmän asiakkaita kuin edellisvuonna. Etenkin lasten määrä on kasvanut, kerrotaan Maahanmuuttoviraston eilen julkaisemassa katsauksessa.

Järjestelmään hyväksyttiin viime vuonna yhteensä 130 uutta asiakasta. Kasvua selittää vuonna 2015 lisääntynyt turvapaikanhakijoiden määrä: suurin osa asiakkaista on tullut Suomeen nimenomaan turvapaikanhakijoina. Lisäksi viranomaiset myös tunnistavat uhreja aiempaa paremmin, katsauksessa arvioidaan.

Suurin osa järjestelmään otetuista uhreista oli joutunut työperäisen tai seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi, yleensä ulkomailla. Myös muiden ihmiskaupan muotojen määrä on katsauksen mukaan kasvanut. Asiakkaat olivat joutuneet esimerkiksi pakkoavioliiton, rikollisuuteen pakottamisen, lapsisotilaaksi värväämisen sekä ensimmäistä kertaa auttamisjärjestelmän historiassa myös elinkaupan yrityksen uhriksi.

Järjestelmään otettiin 21 alaikäistä; vuotta aiemmin heitä ei ollut yhtään. Kaikki olivat joutuneet ihmiskaupan uhreiksi Suomen ulkopuolella. Osaa oli hyväksikäytetty kotimaassa, osaa taas olivat riistäneet esimerkiksi ihmissalakuljettajat pakomatkalla.

Auttamisjärjestelmään on ohjattu myös useita poikia, jotka ovat joutuneet Keski-Aasiassa esiintyvän Bacha bazi -ilmiön uhreiksi, katsauksessa kerrotaan. Siinä täysi-ikäiset miehet käyttävät alaikäisiä poikia seksuaalisesti hyväkseen.

Ihmiskaupan uhrien auttamiskeskus toimii Joutsenon vastaanottokeskuksen yhteydessä. Keskus liittyi tämän vuoden alussa Maahanmuuttovirastoon. Auttamisjärjestelmässä asiakkaille tarjotaan esimerkiksi neuvontaa ja ohjausta, sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluita.

Ihmiskauppa ihmisoikeudetlapsetpakolaisetsiirtolaisuus Suomi Pro-tukipiste ry

Lue myös

ILO:n Intian johtaja piirtää lapsityötä käsittelevään julisteeseen

Intia käy ihmiskaupan kimppuun – luvassa kovempia rangaistuksia kauppiaille ja parempia palveluita uhreille

Intiassa on enemmän ihmiskaupan uhreja kuin missään muussa maassa. Nyt maassa käsitellään lakiehdotusta, joka voi langettaa ihmiskaupasta jopa elinkautisia tuomioita.
Ihmisiä rakennuksen edustalla, grafiikka

Selvitys: Ihmiskaupan uhrit jäävät Suomessa herkästi ilman apua

Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvityksen mukaan viranomaisapu ei tavoita läheskään kaikkia ihmiskaupan uhreja. Samaa mieltä ovat uhrien parissa toimivat järjestöt.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Mies pitää lennokkia kädessä väkijoukon edessä.

Lennokit ovat nouseva trendi myös kehitysmaissa – maailman suurin lennokkien testialue löytyy Malawista

Unicef testaa Malawissa, sopisivatko lennokit esimerkiksi mobiiliyhteyksien laajentamiseen tai koleran ehkäisyyn. Asiantuntijoiden mukaan lennokeissa piilee suuria mahdollisuuksia, vaikka ne eivät olekaan ihmelääke köyhyyteen.
Myanmarin ja YK:n liput parlamenttitalon edustalla

Myanmar vapauttaa tuhansia vankeja – monet poliittiset vangit jäivät telkien taakse

Myanmar lupasi uudenvuoden päivän kunniaksi vapauttaa yli 8 000 vankia, joista 36 poliittisia vankeja. Ihmisoikeusjärjestöt muistuttavat, että tärkeämpää olisi uudistaa maan poliittista järjestelmää.
Ihmisiä laittomalla kaatopaikalla Argentiinassa

Roskien saartamassa Buenos Airesissa kiistellään jätteenpoltosta

Buenos Airesin kaupunki haluaisi kumota Argentiinan jätteenpolttokiellon selvitäkseen jäteongelmastaan. Vastustajat pelkäävät, että sen jälkeen kierrätyksen kehittäminen unohtuisi.
Ilman kasvoja kuvattuja lapsia rivissä koulutarvikkeet käsissään

Aseelliset ryhmät vapauttivat lapsisotilaita Etelä-Sudanissa

Yli 200 lasta pääsi tällä viikolla pois aseistettujen ryhmien riveistä. Tuhansien alaikäisten arvellaan yhä olevan taistelijoina.