Brasiliassa työllisyys elpyy jo | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Brasiliassa työllisyys elpyy jo

Kansainvälisen talouskriisin aiheuttama työttömyyden kasvu on jo talttunut Brasiliassa, maan työministeri Carlos Lupi vakuuttaa. Kun viime vuoden joulukuussa työpaikkoja katosi yli puoli miljoonaa, helmikuussa uusia työpaikkoja syntyi 9 000 enemmän kuin vanhoja katosi.

Kansainvälisen talouskriisin aiheuttama työttömyyden kasvu on jo talttunut Brasiliassa, maan työministeri Carlos Lupi vakuuttaa.

Eniten työpaikkoja – 655 000 – Brasiliasta katosi joulukuussa. Viime vuoden yhdeksän ensimmäistä kuukautta olivat vielä vakaan kasvun aikaa, ja uusia työpaikkoja syntyi yli kaksi miljoonaa. Lokakuussa tilanne synkkeni

Tammikuussa 2009 työllisyyden heikkeneminen jatkui, mutta menetys oli "enää" noin 100 000 työpaikkaa. Helmikuussa uusia työpaikkoja syntyi 9 000 enemmän kuin vanhoja katosi. Maaliskuussa suunta oli sama, joten Lupi uskoo alamäen taittuneen.

Brasilian virallinen työttömyysprosentti ehti alkuvuodesta nousta 8,5:een, kun se ennen lamaa pysytteli 7,5 prosentissa.

Työpaikkoja on alkanut taas syntyä rakennuksilla sekä koulutuksen, terveydenhuollon ja palvelujen piirissä.

Teollisuus on kuitenkin yhä vaikeuksissa. Esimerkiksi terästä tuotettiin alkuvuodesta vain 42 prosenttia viime vuoden vastaavasta. Lupi myöntää, että vientivetoiset alat elpyvät hitaasti.

Palkankorotukset ja inflaation hidastuminen ovat vahvistaneet 190 miljoonan asukkaan Brasilian kotimarkkinoita. Maan valuutan realin devalvaatio taas on osaltaan helpottanut vientiä.

"Kriisi ei ole vaikuttanut eikä vaikuta sosiaalisen pyramidin perustaan", vakuuttaa Lupi.

Hän myöntää kuitenkin, että työmarkkinoita vaivaa suuri epävakaus. Pätkätyö on yleistä, sillä virallisesti rekisteröidyistäkin työsuhteista joka kolmas kestää alle vuoden.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia