Suomi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomi

Sään ääri-ilmiöt yleistymässä Euroopassa ja Suomessa

Logo, jossa lukee ilmasto.org.

Sään ääri-ilmiöt yleistymässä Euroopassa ja Suomessa

Tutkijoiden mukaan Euroopassa viime vuosina suuria vahinkoja aiheuttaneet sääilmiöt ovat merkki ilmastonmuutoksesta. Keski-Euroopan suurtulvat ja Välimeren aluetta riivannut kuivuus ovat esimerkkejä poikkeuksellisen vakavista sään ääri-ilmiöistä. Ilmaston lämpenemisen odotetaan tuovan Suomeen aiempaa rajumman ilmaston.Rankkasateiden ja sadetulvien riskin arvellaan lisääntyvän vuosisadan jälkipuolella.

Pahoinvointia hyvinvointiyhteiskunnassa

Ihmisoikeusliiton logo.

Pahoinvointia hyvinvointiyhteiskunnassa

Suomesta ei voi enää puhua vähäisten tuloerojen maana, uusi Ihmisoikeusraportti huomauttaa. Maassa on liki 600 000 köyhää, jotka tulevat juuri ja juuri toimeen jos menoissa ei tapahdu pienintäkään heilahdusta. Esimerkiksi sairastuminen voi aiheuttaa kuluja, joista selviytyminen ei välttämättä onnistu. Kymmenen viime vuoden aikana köyhyys on ollut tasaisessa nousussa, ja siitä suuri osa johtuu työttömyydestä.

Helsinki-prosessin tilinpäätös lähestyy

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Helsinki-prosessin tilinpäätös lähestyy

Globalisaation ongelmia ratkovan, Suomen ja Tansanian isännöimän Helsinki-prosessin yli kaksivuotinen taival huipentuu toiseen Helsinki-konferenssiin syyskuussa 2005. Prosessia seuranneet kansalaisyhteiskuntaa edustavat tahot ovat ymmällään siitä, mitä Helsinki-prosessi konkreettisesti tulee saamaan aikaan ja miten paljon järjestöjen kannattaa tuhlata siihen panoksiaan ylipäätään.

Ihmisoikeusliitto paheksuu poronhoitoalueen metsänhakkuita

Ihmisoikeusliiton logo.

Ihmisoikeusliitto paheksuu poronhoitoalueen metsänhakkuita

Metsähakkuut poronhoitoalueiden metsissä ovat aiheuttaneet kiistan saamelaisten oikeuksien puolustajien ja Metsähallituksen välille. Saamelainen kulttuuriperintö on sidoksissa poronhoitoon ja metsähakkuut uhkaavat kokonaisen kulttuurin säilymistä, Ihmisoikeusliitto painottaa tuoreessa kannanotossaan ministereille.

Rasismi ja etninen syrjintä 2004 -raportti julki

Ihmisoikeusliiton logo.

Rasismi ja etninen syrjintä 2004 -raportti julki

Poliisin tietoon tulleiden rasististen rikosten määrä on tilastojen valossa laskenut jatkuvasti vuodesta 2000 lähtien. Piilorikollisuuden osuus rasismirikoksissa on kuitenkin suuri, selviää Ihmisoikeusliiton tuoreesta Rasismi ja etninen syrjintä Suomessa -raportista. Raportti näkee vuoden 2004 alussa voimaan tulleen rikoslainmuutoksen tärkeänä edistysaskelena.

Vuoden Pakolaisnainen on iäkkäiden maahanmuuttajien puolestapuhuja

Logo, jossa lukee Suomen Pakolaisapu.

Vuoden Pakolaisnainen on iäkkäiden maahanmuuttajien puolestapuhuja

Suomen Pakolaisapu on myöntänyt vuoden 2005 Pakolaisnainen -kannustuspalkinnon somalialaissyntyiselle Amran Mohamed Ahmedille, 50. Amran on äiti, isoäiti ja oman äitinsä omaishoitaja, ja työskentelee luokanopettajana Hakunilanrinteen koulussa. Hänet tunnetaan iäkkäiden maahanmuuttajien puolestapuhujana, mutta hän on toiminut myös perheiden sekä lasten ja nuorten tukena.

Telttaleiri elää viikon kahdella eurolla päivässä

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Telttaleiri elää viikon kahdella eurolla päivässä

Changemaker-verkoston nuoret elävät viikon ajan telttaleirissä Helsingissä kahdella eurolla päivässä - summalla, jolla säännöllisesti kituuttaa noin puolet maailman väestöstä. Kampanja ajoittuu samalle viikolle kuin hallituksen neuvottelut budjettikehyksistä, ja tavoitteena on kasvattaa painetta kehitysapumäärärahojen nostamiselle.

Kohti Kumppanuutta kertoo Suomen kehitysyhteistyön vaiheista

Kohti Kumppanuutta kertoo Suomen kehitysyhteistyön vaiheista

Suomen kehitysyhteistyön merkkivuoden kunniaksi julkaistu "Kohti Kumppanuutta - kuinka Suomi oppi tekemään kehitysyhteistyötä 1965-2005" on lyhyt katsaus kehitysyhteistyön neljään vuosikymmeneen. Juhani Arton kirjoittama kirja pohjautuu pääosin lehtileikkeisiin ja haastatteluihin. Ohessa kirjan esipuhe sekä linkki PDF-versioon.

Jyväskylässä koulutetaan kehitysyhteistyön osaajia

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Jyväskylässä koulutetaan kehitysyhteistyön osaajia

Jyväskylän yliopistossa syksyllä aloitetun, englanninkielisen kehitysyhteistyön maisteriohjelman suosio on yllättänyt järjestäjät täysin. Uudenlaista ajattelua edustaa ohjelman monitieteisyys: "Kehitysmaatutkimuksen selitysmalli ei enää aina toimi muuttuvien maailmantilanteiden selittämisessä", toteaa kansainvälisen kehitystyön assistentti Sakari Taipale.

Tilaa aihepiirin Suomi RSS-syöte