Fabíola Ortiz | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Fabíola Ortiz

Brasilian naismurhia verrataan sisällissotaan

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Brasilian naismurhia verrataan sisällissotaan

Sopimuksista ja laeista huolimatta  ennusteen mukaan 4 717 naista kuolee tänä vuonna väkivaltaisen kuoleman.

Nuoren kongolaisnaisen uskomaton pakomatka

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Nuoren kongolaisnaisen uskomaton pakomatka

Elämä vei väkivallan kurimuksesta orjaksi sissileirille ja jänikseksi rahtilaivaan, jonka määrämaaksi osoittautui Brasilia, kirjoittaa Fabíola Ortiz.

Brasilia käy "superruualla" piilonälkää vastaan

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Brasilia käy "superruualla" piilonälkää vastaan

Ravinteikkaampi ruoka voi vähentää esimerkiksi anemiaa, josta kärsii tällä hetkellä puolet brasilialaislapsista.

Poliisit rosvoina Brasiliassa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Poliisit rosvoina Brasiliassa

Brasilian ihmisoikeustilanne on parantunut viime vuosina, mutta järjestäytynyttä rikollisuutta esiintyy edelleen aina poliisiin omissa riveissä asti, kirjoittaa Fabiola Ortiz.

Brasiliassa kansa noussut vastustamaan järkyttäviä tappotilastoja

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Brasiliassa kansa noussut vastustamaan järkyttäviä tappotilastoja

Brasiliassa on tapettu kymmenen vuoden aikana saman verran ihmisiä kuin Somalian sisällissodassa 20 vuodessa, kirjoittaa Fabíola Ortiz.

Rio sulki lopultakin jättimäisen kaatopaikan

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Rio sulki lopultakin jättimäisen kaatopaikan

Brasilian Rio de Janeiro ryhtyi merkittävään ekotekoon muutama viikko ennen kaupungissa pidettävää kestävän kehityksen YK-huippukokousta.

Rio parantaa transsukupuolisten kohtelua

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Rio parantaa transsukupuolisten kohtelua

Brasilian Rio de Janeiron osavaltio ryhtyy torjumaan transsukupuolisiin kohdistuvia rikoksia uusin keinoin.

Brasilia kouluttaa Afrikan diplomaatteja

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Brasilia kouluttaa Afrikan diplomaatteja

Brasilia on viime vuosikymmenenä aktivoinut voimakkaasti suhteitaan Afrikkaan ja järjestää jopa kursseja maanosan diplomaateille.

Tilaa aihepiirin Fabíola Ortiz RSS-syöte