Rio sulki lopultakin jättimäisen kaatopaikan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Rio sulki lopultakin jättimäisen kaatopaikan

Brasilian Rio de Janeiro ryhtyi merkittävään ekotekoon muutama viikko ennen kaupungissa pidettävää kestävän kehityksen YK-huippukokousta.

Guanabaranlahden rannalla sijaitseva Jardim Gramachon avokaatopaikka suljettiin 3. kesäkuuta. Kaatopaikka oli Latinalaisen Amerikan suurin, ja sinne oli kasattu yli 30 vuoden aikana arviolta 60 miljoonaa tonnia kiinteää jätettä. Alue oli määrä sulkea jo 14 vuotta sitten.

Ongelma ei kuitenkaan katoa sillä, että 1,3 neliökilometrin alue peitetään maa-aineksella ja paikalle rakennetaan biokaasulaitos. Myrkyllisten aineiden valuminen vesistöihin jatkuu, Ecomarapendi-ympäristöjärjestön johtaja Vera Chevalier muistuttaa.

Kaatopaikan sulkeminen herättää ristiriitaisia tunteita kierrättäjissä, joita työskenteli alueella parhaimmillaan useita tuhansia.

Valdenir Pereira da Costa, 29, on uurastanut alueella 18 vuotta ja tuntee nyt olonsa "hiukan orvoksi". Hän ei kuuluu kierrätysosuuskuntiin, joiden jäsenet jatkavat työtään muualla.

"Olen ollut kierrättäjä 25 vuotta, ja minulla oli kauhea nuoruus", tokaisee Gloria Cristina dos Santos, 36. Hän edustaa nyt kierrätysosuuskuntaa ja oli aktiivisesti mukana sulkemassa Gramachoa, jossa työskentelyä hän luonnehtii "epäinhimilliseksi".

Rion kaupunki pääsi osuuskuntien kanssa sopimukseen ja maksaa näille yli 500 000 euroa korvauksia. Kierrättäjät uskovat, että heillä riittää työtä, vaikka Brasilia on päättänyt sulkea kaikki avokaatopaikat vuoteen 2014 mennessä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia