Amnesty pettynyt Suomen CIA-selvitykseen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Amnesty pettynyt Suomen CIA-selvitykseen

Totuus jää selvittämättä Suomen viranomaisten huolimattomuuden vuoksi, järjestö kritisoi.

Eduskunnan oikeusasiamiehen selvitys Suomen osuudesta CIA:n salaisiin vankilentoihin tulee liian myöhään, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.

"Oikeusasiamies on tehnyt suuren työn totuuden selvittämiseksi, mutta Suomen selvitys on kuitenkin vajavainen ja mahdolliset uhrit jäävät siten vaille oikeutta", sanoo Amnestyn Suomen osaston oikeudellinen asiantuntija Susanna Mehtonen.

Eduskunnan oikeusasiamiehen Petri Jääskeläisen eilen julkaiseman selvityksen mukaan Suomen viranomaisilla ei ole ollut osuutta Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n salaiseen vankilento-ohjelmaan eikä Suomen aluetta ole käytetty vankilentoihin ainakaan siten, että viranomaiset olisivat siitä tienneet. Selvitys koski vuosia 2001–2006.

Selvityksen mukaan salaa tehtyjä vankilentoja ei kuitenkaan voida sulkea varmuudella poiskaan, sillä suuri osa lentotiedoista ei ollut enää saatavilla.

Oikeusasiamies ryhtyi selvittämään lentoja marraskuussa 2012. Amnesty muistuttaa, että oleelliset tiedot lennoista olisivat todennäköisesti olleet saatavilla vuoden 2005 lopussa, jolloin Euroopan neuvosto pyysi Suomelta selvityksiä CIA:n vankilennoista.

"Suomen hallituksen huolimattomuuden vuoksi ei voida aukottomasti todistaa, ettei Suomella ollut osuutta vankilentoihin", Mehtonen toteaa.

Amnestyn mukaan epäselväksi jää myös se, käytettiinkö Suomea harhautuksena oikeiden lentojen peittämiseksi.

CIA lennätti 2000-luvun alussa terroriepäiltyjä ympäri Eurooppaa, myös Suomen lähialueiden kautta. Muun muassa Amnesty on aiemmin esittänyt epäilyksiä siitä, että Suomea olisi käytetty lentojen välilaskupaikkana tai mahdollisesti valekohteena. Esimerkiksi vuonna 2004 Suomeen tuli epäilyttävä lentokone Afganistanin Bagramista, jossa Yhdysvalloilla on sotilastukikohta. Oikeusasiamiehen selvityksessä ei kuitenkaan löytynyt todisteita siitä, että kyseessä olisi ollut vankilento.

Uudet keinot haussa

Oikeusasiamiehen mukaan Suomen pitää parantaa oikeusturvajärjestelmäänsä ja vankilentoihin liittyvät ihmisoikeusloukkaukset on estettävä mahdollisimman tehokkaasti. Selvityksessä ilmeni muun muassa, että ilmailualan toimijoilla ei ole ohjeistusta perus- ja ihmisoikeusloukkausten tunnistamiseen tai selvittämiseen.

Oikeusasiamies pyytääkin selvityksessä viranomaisilta keinoja siihen, miten vankilentoihin voitaisiin jatkossa puuttua. Toimenpiteet on määrä ilmoittaa vuoden lopussa.

"On hyvä että oikeusasiamies peräänkuuluttaa viranomaisilta uudistuksia. Näiden uudistusten on toteuduttava. Suomen ei tulisi enää koskaan joutua tilanteeseen, jossa se ei tiedä, onko sen ilmatilaa tai aluetta käytetty tekoihin, jotka loukkaavat ihmisoikeuksia", toteaa Julia Hall, Amnestyn terrorismin ja ihmisoikeuksien asiantuntija.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia