terrorismi

Pommi-iskun tuhoja Mogadishussa
Somalian historian tuhoisin terrori-isku viime syksynä sai kansalaisten auttamishalun ja samalla raivon heräämään.
(Kuva:
Tobin Jones
/
AMISOM Photo
/
CC0 1.0
)

Somalialaisnuoret eivät anna pelolle periksi

Somaliassa tapahtui viime syksynä maan historian pahin terrori-isku. Nuorisoaktivisti Muna Hassan Mohamed oli aluksi shokissa mutta lähti pian muiden paikallisten nuorten tavoin auttamaan pelastustöissä.

Kyniä Je suis Charlie -tekstillä
Radikalisoitumisen juurisyihin pitää puuttua paremmin, vaatii Sadankomitea.
(Kuva:
Rob Watling
/
CC BY-NC-ND 2.0
)

Sadankomitean rauhanpalkinto radikalisoitumisen vastaiselle työlle

Oululaisyhdistyksen radikalisoitumisen estämiseen tähtäävä hanke saa Sadankomitean rauhanpalkinnon tänä vuonna. Järjestö vaati enemmän tukea ääriajattelun juurisyiden kitkemiseen viranomaisten valtuuksien lisäämisen sijasta.
Piikkilanka-aita
Tunteaksemme turvallisuutta meidän on määritettävä vihollinen ja sen sijainti, kirjoittaa Jari Taponen.
(Kuva:
evil nick
/
Flickr.com
/
CC BY-NC-ND 2.0
)

Yhden väestönosan turvallisuutta ei voi kohtuuttomasti lisätä toisten kustannuksella

Turvallisuus on arvolatautunut ja kontekstisidonnainen käsite. Uskomusten sijaan tarvitaan tutkittua näyttöä turvallisuustoimenpiteiden vaikutuksista turvallisuuteen, kirjoittaa ylikomisario ja tutkija Jari Taponen.
Näkymä Somalian pääkaupungista Mogadishusta
Näkymä Somalian pääkaupungista Mogadishusta. Muun muassa Somalian ääriliike al-Shabaab houkuttelee afrikkalaisia nuoria riveihinsä.
(Kuva:
Stuart Price
/
United Nations Photo
/
CC BY-NC-ND 2.0
)

Tutkimus: Epäluottamus valtiota kohtaan ajaa ääriliikkeiden pariin

Afrikassa tehdyn tutkimuksen mukaan ääriliikkeisiin liittyvät nuoret ovat usein kotoisin syrjäseuduilta, jossa palvelut ja menestymismahdollisuudet ovat huonot. Siksi alueen haavoittuvuus väkivaltaisille ääriliikkeille syvenee.
Petteri Orpo, Juha Sipilä, Sampo Terho hallituksen budjettiriihen tiedotustilaisuudessa
Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok), pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja Eurooppa-ministeri Sampo Terho (sin) hallituksen budjettiriihen tiedotustilaisuudessa.
(Kuva:
Laura Kotila
/
Valtioneuvoston kanslia
/
CC BY-NC-ND 2.0
)

Amnesty: Budjettiesitys sivuuttaa ihmisoikeudet

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International kritisoi kovin sanoin hallituksen budjettiesitystä, jossa ehdotetaan kiristyksiä ulkomaalaislainsäädäntöön.
Palavia kynttilöitä
Surun hetkellä meidän ei pidä antaa valtaa vihalle ja pelolle, kirjoittaa Amnestyn ihmisoikeustyön johtaja Niina Laajapuro.
(Kuva:
David Lienhard
/
CC BY 2.0
)

Näkökulma: Surun hetkellä emme saa vaipua pelon ja vihan valtaan

Turun iskut ovat herättäneet keskustelua muun muassa tiedustelulainsäädännöstä. Laajamittainenkaan verkkovalvonta tai perusoikeuksien riisuminen ei kuitenkaan poista maailmasta terrorismia, muistuttaa Amnestyn ihmisoikeustyön johtaja.
Syyrian lippu nojaamassa seinää vasten.
Syyrian sisällissota on kestänyt yli kuusi vuotta.
(Kuva:
Garry Knight
/
CC BY 2.0
)
Flags of Turkey
Turkin hallitus on käynyt kovin ottein kansalaisyhteiskuntaa vastaan heinäkuun 2016 epäonnistuneen vallankaappausyrityksen yhteydessä.
(Kuva:
Ross Burton
/
CC BY-NC-ND 2.0
)

Amnestyn Turkin johtajalle syyte

Turkin viranomaisten viime viikolla pidättämää Taner Kılıçiä vastaan on nostettu syyte terrorijärjestöön kuulumisesta. Pidätystä on kritisoitu laajasti.
(Kuva: Andrea Yori / CC BY 2.0)

Amnesty kritisoi EU-maiden kiristyneitä terrorismilakeja

Ihmisoikeusjärjestö on huolissaan useiden EU-maiden lakimuutoksista, joissa viranomaisille annetaan lisää toimivaltaa mutta vähemmän vastuuta. Myös Suomessa suunnitellaan lakimuutoksia.
(Kuva: Yamil Salinas Martínez / CC BY-SA 2.0)

YK-asiantuntijat: Ecuador tukahduttaa systemaattisesti järjestöjä

Maan hallitus määräsi suljettavaksi järjestön, joka tukee ympäristöoikeuksia ja alkuperäiskansojen oikeuksia. Kerta ei ole ensimmäinen.
Kukkia Pariisin terrori-iskujen uhreille marraskuussa 2015. (Kuva: Duc / Flickr.com / CC BY-NC-ND 2.0)
Kuva: Kanishka Afshari / FCO / DFID / CC-BY 2.0

Afganistanissa ennätysmäärä siviilikuolemia ja vammautuneita

Siviiluhrien määrät kasvavat vuosi vuodelta, selviää YK:n Afganistanin operaation vuosittaisesta raportista. Isis on tuoreimman itsemurhapommi-iskun takana.
Jalkapallo-ottelu syyrialais- ja palestiinalaispakolaisten sekä jordanialaisten välillä vuonna 2014. (Kuva: Nader Daoud / Oxfam / CC BY-NC-ND 2.0)

Tutkimus: Isisiin liittyminen enemmän epätoivon kuin radikalisoitumisen syytä

Kostonhimo, tienestit ja tarkoituksen tunteen etsintä ovat yleisimpiä syitä siihen, miksi osa syyrialaisnuorista lähtee ääriliikkeiden riveihin.
Magdy Martínez-Solimán tapaa lapsia Guineassa. (Kuva: UNDP / CC BY-NC-ND 2.0)
(Kuva: Dennis Skley / CC BY-ND 2.0)

Kehitysapua saa nyt käyttää myös ääriliikkeiden torjuntaan

OECD:n kehitysapukomitea sopi uusista säännöistä, joiden mukaan osa väkivaltaisten ääriliikkeiden vastaisesta työstä voidaan jatkossa tilastoida kehitysyhteistyövaroiksi. Järjestöt pelkäävät, että avusta hyötyy joku muu kuin köyhät.
(Kuva: IOM/Taryn Fivek / CC BY-NC-ND 2.0)

Irakista paetaan hirmutekoja

Lähes 19 000 ihmistä kuoli Irakin väkivallassa vajaan kahden vuoden aikana. Lukemattomat muut ovat kuolleet ruuan, veden tai hoidon puutteeseen.
(Kuva: Colville-Andersen / Flickr.com / cc 2.0)

Näkökulma: Beirutin, Pariisin ja Bamakon jälkeen

Kolmesta tuhoviestistä Pariisin attentaattisarja on saanut loputtoman tilan maailman mediassa, mutta kaikki ovat lopulta saman ilmiön, sunni-jihadismin, erilaisia ilmentymiä, kirjoittaa Liisa Liimatainen.
Syyrian kurdipakolaisia vuonna 2014. (Kuva: EC/ECHO / cc 2.0)

Isis taistelee tuontiaseilla

Äärijärjestöllä on hallussaan muun muassa yhdysvaltalaisia ja venäläisiä aseita, kertoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.
(Kuva: Faris Algosaibi / cc 2.0)

Työelämä kaipaa muutoksia Persianlahden maissa

Korkea nuorisotyöttömyys ruokkii terrorismia, kuten äärijärjestö Isisin värväystoimintaa.
Äärijärjestö Boko Haramia paenneita Nigeriassa. (Kuva: EU/ECHO/Isabel Coello / cc 2.0)

Terrori yltyy kehitysmaissa

Suurin osa uhreista elää viidessä maassa. Eniten terrorismi on lisääntynyt Nigeriassa.
Tilaa aihepiirin terrorismi RSS-syöte