YK: 2000-luku ollut lämpöennätysten vuosisata | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

YK: 2000-luku ollut lämpöennätysten vuosisata

14 tilastohistorian kuumimmista vuosista on koettu tällä vuosisadalla, kertoo Maailman ilmatieteen järjestö.

14 tilastohistorian 15 kuumimmasta vuodesta on koettu tällä vuosisadalla, kertoo YK:n alainen Maailman ilmatieteen järjestö (WMO). Kaikkein kuumin on ollut vuosi 2014, käy ilmi tuoreista tilastoista.

Yhdysvaltain ilmatieteen laitos kertoi jo viime vuoden puolella, että tulossa on ennätyslämmin vuosi. Samaan on päätynyt WMO, jonka mukaan kuumimpien vuosien välinen ero on kuitenkin vain asteen sadasosien verran.

"Yleinen lämpenemistrendi on tärkeämpi kuin yksittäisen vuoden arvottaminen. Analyysi osoittaa, että nimellisesti vuosi 2014 oli ennätyslämmin, mutta kolmen lämpimimmän vuoden välillä on hyvin vähän eroa", sanoo WMO:n pääsihteeri Michel Jarraud.

Viime vuonna globaali keskilämpötila oli WMO:n mukaan 0,57 astetta lämpimämpi kuin vuosien 1961–1990 keskiarvo. Vuonna 2010 keskilämpötila ylittyi 0,55 asteella. Myös merien pintalämpötila oli viime vuonna ennätyslämmin.

WMO julkaisi tiedot tällä ja ensi viikolla Genevessä pidettävien ilmastoneuvottelujen alla. Lopullinen maailman ilmastoraportti julkaistaan maaliskuussa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia