Tyttöjä houkutellaan itsemurhapommittajiksi Pakistanissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tyttöjä houkutellaan itsemurhapommittajiksi Pakistanissa


Pakistanilaispoliisi Ahmad Jamalin mukaan on viitteitä siitä, että yhä useammat naiset haluavat tulla itsemurhapommittajiksi. Pakistanilainen opettaja Jamilur Rehman kertoo tyttärensä innostuneen ajatuksesta uskonnollisessa seminaarissa.

"Sain estetyksi tyttäreni joutumisen itsemurhapommittajaksi. Hänen opettajansa uskonnollisessa koulussa houkutteli häntä", pakistanilainen opettaja Jamilur Rehman kertoo.

Talebanin taistelijat veivät Rehmanin 13-vuotiaan tyttären mukanaan Pohjois-Waziristanissa luoteisessa

Itsemurhapommittajiksi värvätään nuoria tyttöjä.

Pakistanissa kouluttaakseen hänestä itsemurhaiskijän.

Rehman kertoo tyttärensä Sameenan käyneen seminaarissa saamassa uskonnollista opetusta luoteisessa rajamaakunnassa (NWFP:ssa). Siellä hänelle näytettiin videoita itsemurhapommittajista.

"Hän motivoitui niin paljon, että oli valmis itsemurhaiskuihin islamin vihollisten tuhoamiseksi."

Yhä useampi nainen

Sameenan mukaan opettaja luovutti hänet ja 15-vuotiaan Mushtari Begumin kahdelle miehelle, mutta viranomaiset saivat heidät kiinni ja luovuttivat Tankin piirikunnan poliisille.

"Tilanne on äärimmäisen huono. Estimme tyttöjä joutumasta itsemurhapommittajiksi, mutta meillä on viitteitä siitä, että yhä useammat naiset haluavat tulla sellaisiksi", Ahmad Jamal Tankin poliisista sanoo.

Taleban-taistelijat vastuussa koulutuksesta

Alueella toimii paljon Taleban-taistelijoita, jotka vastustavat Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin terrorismin vastaista taistelua. Afganistanilaisten ja pakistanilaisten Talebanien uskotaan olevan vastuussa lisääntyneestä väkivallasta ja itsemurhaiskuista Afganistanissa ja Luoteis-Pakistanissa.

"Me näimme tuhansia välähdyksiä Yhdysvaltojen joukkojen julmuudesta muslimeja kohtaan Irakissa, Afganistanissa ja Guantanamon tukikohdassa. Olimme valmiit uhraamaan henkemme tappaaksemme Yhdysvalloille myönteisiä voimia ja saadaksemme Jumalan siunauksen", Sameena kertoo.

Talebania Peshawarin yliopistossa tutkiva Ashraf Ali vahvistaa Talebanin kouluttavan yhä enemmän naisia iskemään Yhdysvalloille myötämielisiä tahoja vastaan Pakistanissa.

"Heitä rohkaisee Irakin esimerkki, jossa naiset ovat kunnostautuneet tällä alalla."

Kadotetut tytöt, löydetyt kyvyt

Levottomassa Swatin piirikunnassa 25 tyttöä on kadonnut uskonnollisista kouluista heinäkuun aikana.

"Tyttäreni Bakhshaida, 17, ja Jamila, 18, menivät Rehmanian uskonnolliseen kouluun heinäkuun
toisena päivänä, mutta he eivät ole palanneet kotiin. Heidän opettajansa eivät ole tietoisia heidän liikkeistään", opettaja Raham Badshah sanoo. Hän valitti asiasta poliisille, mutta se ei johtanut mihinkään.

Pakistanissa on tapahtunut 41 itsemurhaiskua vuoden alusta lähtien. Kaikki iskijät ovat olleet miehiä.

"Iskuissa ei käytetty naisia. Ehkä heitä ei pidetty sopivina tai heidän kykyjään aliarvioitiin. Mutta nyt Taliban on huomannut mahdollisuuden käyttää naisia", Ashraf Ali sanoo.

Viime joulukuussa afganistanilaiseksi arveltu nainen räjäytti itsensä Peshawarissa tarkasti vartioidulla alueella, jossa oli turvallisuuspalvelun rakennus ja kristitty luostarikoulu. Se oli ensimmäinen naisen tekemä itsemurhaisku Pakistanissa.

"Sitä mahdollisuutta ei voi poissulkea, että terroristit käyttävät iskuihin naisia Pakistanissa", valtio-oppia korkeakoulussa Tankissa opettava Jamiluddin sanoo. 

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia