Turkin maanjäristyksen jälkiä saatetaan korjata sukupolven ajan – Avustusjärjestöt huolissaan etenkin Syyriasta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Turkin maanjäristyksen jälkiä saatetaan korjata sukupolven ajan – Avustusjärjestöt huolissaan etenkin Syyriasta

Avustustoimissa siirrytään toiseen vaiheeseen, kun elossa selvinneitä ei enää löydy raunioista. Kirkon Ulkomaanavun Syyrian maatoimiston johtajan Mazen Khzouzin mukaan nyt tarvitaan etenkin talvivarusteita.

Raunioitunut talo.

Maanjäristyksen tuhoja Syyrian Hamassa. Kuva: FCA Syria, Kirkon Ulkomaanapu.

Viimeviikkoisen maanjäristyksen aiheuttamat tuhot Turkissa ja Syyriassa ovat alkaneet paljastua vähitellen avustusjärjestöjen päästyä alueelle. Tuhot ja avuntarve arvioidaan jopa historian suurimmiksi.

Avustusjärjestö World Visionin mukaan toipuminen voi kestää sukupolven.

”Emme ole nähneet tämän mittakaavan kärsimystä ja tuhoa yli kymmeneen vuoteen. Kokonaiset kadut ja kylät ovat raunioina, kokonaiset perheet ovat kuolleet ja miljoonat ovat jääneet kodittomiksi. Äärimmäisessä köyhyydessä elävät ihmiset ovat menettäneet sen vähän, mitä heillä oli”, sanoo järjestön Syyrian operaation johtaja Johan Mooij tiedotteessa.

Viime viikon maanantaina tapahtunut maanjäristys ja sen jälkijäristykset ovat tämänhetkisten arvioiden mukaan vieneet yli 41 000 ihmisen hengen. 

Suurin osa kuolonuhreista on Turkissa, mutta avustusjärjestöt ovat erityisen huolissaan Syyriasta, jossa humanitaarista tilannetta vaikeuttaa toistakymmentä vuotta kestänyt konflikti. 

Yli neljä miljoonaa ihmistä tarvitsi apua jo ennen konfliktia. YK:n arvion mukaan järistys on vaikuttanut lähes yhdeksän miljoonan ihmisen elämään Syyriassa. 

”Maanjäristyksen aiheuttama humanitaarinen kriisi pahentaa Syyriassa jo aiemmin ollutta avun tarvetta ja lisää heikoimmassa asemassa olevien ihmisten kärsimystä”, sanoo Kirkon Ulkomaanavun Syyrian maatoimiston johtaja Mazen Khzouz tiedotteessa.

Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on myöntänyt alueelle katastrofirahastostaan yhteensä 400 000 euroa hätäaputyöhön. Se oli yksi harvoista maassa jo ennen järistystä toimineista avustusjärjestöistä ja on siksi pystynyt lähettämään apua perille nopeasti.

”Tässä tilanteessa on ehdottoman tärkeää tukea maanjäristyksestä kärsineitä ihmisiä humanitaarisen avun muodossa kaikin mahdollisin keinoin ja varusteilla, joilla he voivat selviytyä talvesta. Tällaisia varusteita ovat lämpimät vaatteet lapsille ja aikuisille, peitot, taskulamput, patjat ja suojat”, Khazen kertoo.

Järistyksestä selviytyneet ovat etsineet turvaa muun muassa pakolaisleireiltä, jotka ovat nyt entistäkin ahtaampia. Pelko tautien leviämisestä on suuri, sillä alueen sairaalat ja terveyskeskukset olivat jo ennestään ylikuormitettuja ja järistys tuhosi 48 terveydenhuollon laitosta. 

”Kolera on levinnyt alueella viime syyskuusta lähtien ja lisääntyy näissä epävarmoissa oloissa ja puhtaan veden puutteessa. Lääkärit ilman rajoja -järjestö on hoitanut tautiin sairastuneita viime kuukausina, mutta järjestömme ei pysty kattamaan kaikkia tarpeita, varsinkin kun yleinen tilanne on pahenemassa. Monien Luoteis-Syyrian asukkaiden elinolot ovat muuttuneet entistäkin kurjemmiksi”, kertoo järjestön Idlibin työstä vastaava projektikoordinaattori Ahmed Rahmo tiedotteessa

Ongelmana on myös rajanylityspaikkojen puute, sillä Syyrian järistysalueelle pääsee ainoastaan maateitse. YK on ilmoittanut, että rajanylityspaikkoja avataan lisää.

Ainakin Suomessa järistys on saanut myös tavalliset ihmiset lahjoittamaan. Suomen Unicef kertoi jo viime viikolla, että suomalaiset ovat lahjoittaneet sen keräykseen jo yli 400 000 euroa. Myös KUA kiittelee auttamishalua.

”Meille tehtyjen lahjoitusten avulla pystymme tukemaan heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä hädän keskellä Syyriassa. On erittäin tärkeää, että apua saadaan katastrofialueelle nopeasti. Sillä voi olla jopa ihmishenkiä pelastava vaikutus”, sanoo toiminnanjohtaja Tomi Järvinen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia