Uutiset Naisten oikeudet

Sambiassa naispoliitikolla ei ole varaa epäonnistua

Sambian naispoliitikoilla on samantyyppisiä haasteita kuin suomalaisillakin – naisen ei kannata tehdä virheitä, sanovat Suomessa vierailevat Sambian naisten lobbausjärjestön johtajat.
Juliet Chibutan (vas.) ja Beauty Kateben mukaan Sambiassa tasa-arvo-ongelmat ovat samantyyppisiä kuin Suomessakin. (Kuva: Teija Laakso)

Naisten osallistuminen politiikkaan etenee hitaasti mutta vakaasti Sambiassa, jossa naispuolisten kansanedustajien osuus nousi viime elokuun vaaleissa korkeammalle kuin koskaan, 17:ään prosenttiin. Tulos on vaatimaton verrattuna Suomen kaltaisiin maihin, mutta maan naisten poliittisen lobbausjärjestön toiminnanjohtaja Juliet Chibuta on tulokseen tyytyväinen.

"Se on hyvä tulos, sillä viime kerralla, vuonna 2011, naisten osuus putosi. Tulosten nousu osoittaa, että strategiamme ovat alkaneet toimia", hän sanoo.

Chibuta johtaa Zambia National Women's Lobbya (ZNWL), järjestöä, joka pyrkii lisäämään naisten osallistumista politiikkaan ja muuhun päätöksentekoon. Se kouluttaa naisia ja paikallisyhteisöjä ja lobbaa puolueita, jotta nämä ottaisivat naisia riveihinsä. Mukana toiminnassa on myös miehiä.

Chibuta vierailee tällä viikolla kollegansa, ZNWL:n puheenjohtajan Beauty Kateben, kanssa Suomessa muun muassa tapaamassa suomalaisia naispoliitikkoja. Järjestö on tehnyt vuosia yhteistyötä suomalaisten puolueiden demokratiatukijärjestön Demo Finlandin kanssa esimerkiksi naisten puoluerajat ylittävän yhteistyön edistämiseksi. Järjestöjen koulutuksiin osallistuu vuosittain satoja naispoliitikkoja.

"Sambiassa puolueiden välillä on paljon jännitteitä eivätkä ne yleensä istu samassa pöydässä. Projektin alkamisen jälkeen naiset ovat kuitenkin alkaneet kokoontua yhteen, vaihtaa ideoita ja tietoja ja tukea toisiaan", Chibuta kertoo.

Raha estää osallistumasta

Tasa-arvo on Sambiassa viime vuosina edennyt. Maahan on saatu äitiysloma ja naisille oikeus saada lainaa ilman miesten lupaa. Maailman talousfoorumin tutkimuksen mukaan palkkatasa-arvossa maa on maailman kolmanneksi paras, vaikka se ei muuten tasa-arvotilastoissa loistakaan.

Silti haasteet ovat yhä valtavia. Sambiassa valitsee perinteinen ajattelutapa, jossa naisten paikka on kotona ja miehet nähdään parempina johtajina, Chibuta sanoo.

Naisten heikkoon poliittiseen osallistumiseen on myös käytännön syitä.

"Sambiassa ehdokkaalla on oltava paljon rahaa, jotta hän voi tehdä kampanjan. Useimmat naiset eivät ole taloudellisesti voimaantuneita vaan he ovat riippuvaisia miehistä", Katebe kertoo.

Viime vaaleissa lakia myös muutettiin niin, että ehdokkailta vaadittiin vähintään 12 vuoden koulutusta. Se esti monien naisten ehdokkaaksi asettumisen.

Suomessa samat haasteet

Valituksi tuleminen ei tarkoita, että naispoliitikon haasteet ovat ohi. Yksittäisten naisten on vaikea saada ääntään kuuluviin parlamentissa, ja miespoliitikot kommentoivat heitä kielteisesti heidän puhuessaan, Chibuta kertoo. Katebe kritisoi myös mediaa.

"Media käsittelee miehiä enemmän kuin naisia. Ja kun naista haastatellaan, jotkut kysymykset ovat syrjiviä. Heiltä kysytään esimerkiksi, ovatko he naimisissa."

Naispoliitikkoja myös tarkastellaan suurennuslasin kanssa. Viime kuukausina erityisesti Sambian maatalousministeri Dora Siliya ja työministeri Joyce Nonde-Simukoko ovat saaneet kritiikkiä, edellinen lomamatkastaan maatalouskriisin keskellä ja jälkimmäinen rasismiin liittyvien syytösten takia.

"Minulta on kysytty, mitä mieltä olen siitä, että naisjohtajat eivät tee työtään kunnolla. Meillä on kuitenkin paljon miehiä, jotka ovat joka päivä seksiskandaaleissa, eikä siitä kysytä mitään. Jos olet nainen, sinun odotetaan olevan erityisen tehokas, etkä saa tehdä yhtään virhettä", Chibuta kritisoi.

Myös Suomessa on käyty keskustelua siitä, joutuuko naispoliitikko eroamaan tehtävistään helpommin kuin mies. Chibutan ja Kateben mukaan tasa-arvohaasteet ovatkin molemmissa maissa samantyyppisiä, joskin hieman eritasoisia.

"Meillä oli aluksi sellainen vaikutelma, että kun Suomi on itsenäistynyt sata vuotta sitten, monet asiat olisi tähän mennessä jo saatu ratkaistua. Mutta sitten ymmärsimme, että naisten syrjintä on globaali ongelma. En ole vielä nähnyt maata, jossa naisilla olisi samat oikeudet kuin miehillä eikä mitään haasteita", Katebe toteaa.

Naisten oikeudet genderkehitysyhteistyöpolitiikka Sambia Demo ry

Lue myös

YK:n yleiskokouksen istuntosali, UN Womenin pääjohtaja Michele Bachelet vuonna 2011

YK:n yleiskokoukselle tulossa naispuheenjohtaja

Nainen on pääsemässä nuijanvarteen YK:n yleiskokouksessa vasta neljättä kertaa.
Tietokoneen näppäimistö, sormi sinisellä napilla

Twitteriltä vaaditaan naisvihaan puuttumista

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mukaan Twitter ei tee riittävästi poistaakseen palvelussa tapahtuvat hyökkäykset naisia kohtaan.
Kaksi zimbabwelaisnaista, vas. Naiset ja laki -yhdistyksen Zimbabwen johtaja Dorcas Makaza-Kanyimo

Kulta tuo elannon monille Zimbabwen naisille

Zimbabwessa on noin 50 000 ihmistä, jotka harjoittavat pienimuotoista kaivostoimintaa. Etenkin naiskaivajien asemaa pyritään nyt parantamaan, sillä he altistuvat monenlaisille riskeille aina petoksista raiskauksiin.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Mies pitää lennokkia kädessä väkijoukon edessä.

Lennokit ovat nouseva trendi myös kehitysmaissa – maailman suurin lennokkien testialue löytyy Malawista

Unicef testaa Malawissa, sopisivatko lennokit esimerkiksi mobiiliyhteyksien laajentamiseen tai koleran ehkäisyyn. Asiantuntijoiden mukaan lennokeissa piilee suuria mahdollisuuksia, vaikka ne eivät olekaan ihmelääke köyhyyteen.
Etiopialaismies esittelee pidätysasentoa

”Etsin vapautta, mutta se vietiin minulta” – pidätykset ja väkivalta Jemeniin paenneiden siirtolaisten kohtalona

Jemenissä on maailman pahin humanitaarinen kriisi, mutta maahan saapuu silti siirtolaisia ja turvapaikanhakijoita Itä-Afrikasta. UNHCR:n ja HRW:n mukaan heitä on pidätetty, pahoinpidelty ja raiskattu.
Oranssi kukka ruohikossa

Suomen edistystä kestävässä kehityksessä voi seurata pian verkossa

Tilastokeskus aikoo koota kestävän kehityksen tavoitteiden seurantamittarit avoimelle verkkosivustolle.
Pakoalisleirin asumuksia Bangladeshissa

Vuoden ensimmäiset rankkasateet alkoivat Bangladeshissa – rohingya-pakolaiset vaarassa

Pelätty monsuunikausi alkaa pian Bangladeshissa, jonne on lyhyessä ajassa paennut lähes 700 000 Myanmarin rohingyaa. Avustusjärjestöt yrittävät vahvistaa huteria leirejä, jotta katastrofilta vältyttäisiin.