Sambia kiristää kansalaisyhteiskunnan kontrollia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Sambia kiristää kansalaisyhteiskunnan kontrollia

Uusi rekisteröitymisvaatimus huolettaa järjestöjä Suomea myöden.

Sambialaiset järjestöt ovat huolissaan maassa pitkän suunnittelun jälkeen käyttöön otetusta kansalaisjärjestölaista, joka antaa hallinnolle laajat valtuudet rajoittaa järjestöjen toimintaa.

Yli sata paikallista ja kansainvälistä järjestöä on jättänyt maan presidentille Michael Satalle vetoomuksen, jossa pyydetään lain perumista ja järjestöjen ottamista mukaan uuden lain suunnitteluun. Suomalaisista järjestöistä mukana ovat Kepa ja Taksvärkki.

Uuden lain myötä järjestöjen tulee rekisteröityä marraskuun 11. päivään mennessä sakkojen tai jopa vankeusrangaistuksen uhalla. Se myös antaa valtiolle laajat oikeudet puuttua kansalaisjärjestöjen toimintaan sekä pakottaa ne itsesääntelyyn, järjestöt syyttävät. Järjestöjen pitää muun muassa taipua maahan perustetun kansalaisjärjestöneuvoston sanelemiin periaatteisiin.

Taksvärkin hankesuunnittelijan Senja Väätäinen-Chimpukun mukaan käytännössä hallitus pystyy lain nojalla päättämään, minkälaiset järjestöt voivat toimia ja tarvittaessa estämään järjestöjen toiminnan. Riskissä ovat erityisesti hallitusta kritisoivat järjestöt. Taksvärkki ei joudu rekisteröitymään, koska sillä ei ole toimistoa maassa, mutta sen kumppanit kyllä.

Sambian varapresidentti Guy Scott sanoi marraskuun alussa allAfrica.com-uutissivuston mukaan, että hallitus on halukas vuoropuheluun kansalaisjärjestöjen kanssa. Hallitus ei kuitenkaan hänen mukaansa halua, että poliittisia agendoja ajetaan kansalaisyhteiskunnan suojissa.

Järjestölain juuret ovat Sambian edellisen presidentin Rupiah Bandan valtakaudessa, mutta tämän väistyttyä vuonna 2011 lain luultiin jo unohtuneen. Nykyinen valtapuolue lupasi ohjelmassaan arvioida lain uudelleen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia