Plan: Intian väestörakenne huolestuttavan vinoutunut | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Plan: Intian väestörakenne huolestuttavan vinoutunut

Arviolta 500 000 tyttösikiötä abortoidaan vuosittain, koska vanhemmat toivovat poikaa.

Intian on puututtava välittömästi vinoutuneen väestörakenteen ongelmaan, vaatii kehitysyhteistyöjärjestö Plan. Sukupuoleen perustuvien aborttien ja tyttövauvojen surmien seurauksena maassa on järjestön mukaan tällä hetkellä seitsemän miljoonaa alle kuusivuotiasta poikaa enemmän kuin samanikäisiä tyttöjä.

Intiassa abortoidaan arviolta 500 000 tyttösikiötä joka vuosi siitäkin huolimatta, että Intian hallitus on kieltänyt ultraäänitutkimusten käytön sikiön sukupuolen selvittämiseksi. Pojat ovat Intiassa yhä tyttöjä toivotumpia, sillä heitä pidetään vanhempien talouden turvana.

Tällä hetkellä maan väestörakenne on vinoutuneempi kuin kertaakaan väestölaskennan aloittamisen jälkeen. Nyt Intiassa on tuhatta poikaa kohden 914 tyttöä, joissain osavaltioissa tilanne on vielä huonompi.

Plan Suomen Koska olen tyttö -kampanjan projektipäällikkö Anna Könönen korostaa, että tyttösikiöiden abortoiminen ja tyttövauvojen surmaaminen sukupuolen vuoksi ovat räikeitä ihmisoikeusloukkauksia, mutta myös yhteiskuntaan laajemmin vaikuttava ilmiö.

"Ilmiöllä on kauaskantoisia seurauksia. Ei ole kyse vain perheiden jatkumosta, kun miehet eivät löydä vaimoja, vaan myös laajemmista yhteiskunnallisista vaikutuksista, esimerkiksi yhteisöjen köyhtymisestä ja nuorten miesten turhautumisesta", sanoo Könönen.

Planin kansainvälinen Koska olen tyttö -kampanja edistää tyttöjen oikeuksia, koulutusta ja suojelua kehitysmaissa. Intiassa kampanja kannustaa valtiota toimiin huolestuttavan sukupuolijakauman oikaisemiseksi.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia