Nälkä kasvanut dramaattisesti koronapandemian vuoksi – YK:n tavoite poistaa nälänhätä 2030 mennessä uhkaa vesittyä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Nälkä kasvanut dramaattisesti koronapandemian vuoksi – YK:n tavoite poistaa nälänhätä 2030 mennessä uhkaa vesittyä

Nälänhätä ja aliravitsemus on kasvanut jyrkimmin Afrikassa, jossa joka viides oli aliravittu. Koronapandemian lisäksi nälkää ovat kasvattaneet konfliktit ja ilmastonmuutos. Aliravitsemus johtuu myös terveellisen ruoan kalleudesta.

Kuwaitilaiset vapaaehtoiset valmistavat taikinaa.

Kuwaitilaiset vapaaehtoiset valmistavat ruokaa aliravituille lapsille ja naisille. Taikinassa on maissia, soijaa, vehnää ja öljyä. Kuva: Albert González Farran / UN Photo / CC BY-NC-ND 2.0.

Nälkää näkevien määrä lisääntyi merkittävästi viime vuonna koronapandemian seurauksena, selviää YK:n tällä viikolla julkaistusta ruokaturvaraportista. Arviolta jopa 811 miljoonaa ihmistä näki nälkää vuonna 2020. Se on yli 100 miljoonaa ihmistä enemmän kuin vuonna 2019.

Raportin ennusteiden mukaan 660 miljoonaa ihmistä näkisi edelleen nälkää vuonna 2030. Se on kaukana YK:n tavoitteesta poistaa nälänhätä maailmasta siihen mennessä kokonaan.

Suurin syy aliravitsemuksen ja nälkää näkevien määrän kasvuun on koronapandemia ja sen vaikutukset ruokaturvaan. Koronan aiheuttama taloudellinen lama on nostanut ruoan hintaa, mutta myös ilmastonmuutos ja konfliktit ovat häirinneet ruokaturvaa maailmassa.

Yli puolet maailman aliravituista elää Aasiassa ja kolmannes Afrikassa. Väkimäärään suhteutettuna eniten nälkäisiä löytyy Afrikasta, jossa jopa 21 prosenttia eli joka viides oli aliravittu. Nälänhätä on koskettanut erityisesti lapsia. Arviolta 149 miljoonaa eli enemmän kuin joka viides alle 5-vuotias lapsi jäi lyhytkasvuiseksi aliravitsemuksen seurauksena ja 45 miljoonaa lasta oli alipainoisia. Aliravitsemus koskettaa myös useammin naisia kuin miehiä. Noin 30 prosenttia Aasian ja Afrikan mantereen naisista kärsi anemiasta.

Toisaalta myös ylipainoisuus on lisääntynyt. Terveellisen ruoan hinta on noussut ja yhä useammalla ei ole varaa ravinnerikkaaseen ruokaan.

Raportti peräänkuuluttaa muun muassa sosiaaliturvan kehittämistä, haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten kuten naisten ja lasten tukemista, rauhantyön merkitystä, pienviljelijöiden tukemista ilmastonmuutoksen aiheuttamien kriisien kohtaamisessa sekä toimitusketjuihin puuttumista, jotta ruoan hinta laskisi. Myös ravinnerikkaan ruoan hintaa pitäisi laskea, sillä terveellisen ruokavalion pitäisi kuulua myös köyhien etuoikeuksiin.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia