Korona on viivästyttänyt noin 140 miljoonan lapsen ensimmäistä koulupäivää – Unicef vaatii koulujen avaamista mahdollisimman pian | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Korona on viivästyttänyt noin 140 miljoonan lapsen ensimmäistä koulupäivää – Unicef vaatii koulujen avaamista mahdollisimman pian

Unicef pelkää, että osa lapsista ei pääse kouluun lainkaan. Etenkin ensimmäisen luokan oppilaille fyysinen koulunkäynti olisi tärkeää.

Rautaportti, jonka ulkopuolella Closed-kyltti.

Suljettu koulu Yhdysvalloissa huhtikuussa 2020. Kuva: dmbosstone / Flickr.com / CC BY-NC-ND 2.0.

Koronapandemia on lykännyt noin 140 miljoonan lapsen ensimmäistä koulupäivää. Vaarana on, että kaikki eivät pääse kouluun koskaan, varoittaa YK:n lastenjärjestö Unicef.

Järjestön laskelmien mukaan noin kahdeksan miljoonaa lasta on odottanut ensimmäistä koulupäiväänsä jo yli vuoden, sillä he elävät alueilla, joilla koulut on pidetty suljettuina koko pandemian ajan.

Järjestö on huolissaan tilanteesta, sillä ensimmäisen luokan aikana lasten pitäisi opetella lukemisen, kirjoittamisen ja matematiikan alkeet. Fyysinen koulunkäynti auttaa lapsia itsenäistymisessä, uusien rutiinien oppimisessa ja ihmissuhteiden muodostumisessa. Kun lapset ovat luokassa, myös opettajat pystyvät arvioimaan esimerkiksi viivästyksiä oppimisessa.

”Kun oppitunnit alkavat monin paikoin, miljoonat ensimmäisen luokan oppilaat ovat odottaneet näkevänsä luokkahuoneen sisätilat yli vuoden ajan. Miljoonat muut eivät ehkä näe luokkahuonetta tämän lukukauden aikana lainkaan. Haavoittuvimpien riski siitä, etteivät he astu luokkahuoneeseen koskaan, on pilviä hipova”, sanoo järjestön pääjohtaja Henrietta Fore tiedotteessa.

Koulut olivat viime vuonna keskimäärin 79 päivää kiinni pandemian takia. 168 miljoonan lapsen kohdalla koulut olivat Unicefin mukaan suljettuna lähes koko vuoden pandemian alettua. Nyt meneillään on jo toinen vuosi, jonka aikana koulutus on häiriintynyt.

Esimerkiksi Hondurasissa, Venezuelassa ja Kambodžassa koulut olivat YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon mukaan ainakin heinäkuun lopulla kiinni.

Osa maista antaa etäopetusta, mutta vähintään 29:tä prosenttia alakoulun oppilaista ei tavoiteta. Lapset eivät välttämättä saa riittävästi tukea käyttää teknologiaa, heillä ei ole välineitä, oppimisympäristö on huono tai heidän pitää tehdä kotitöitä tai palkkatyötä, Unicef sanoo.

”Koulut on avattava fyysiselle opetukselle niin pian kuin mahdollista ja on välittömästi puututtava oppimiskuiluun, joka on jo syntynyt. Jos emme tee näin, jotkut lapset eivät ehkä koskaan pääse ajan tasalle”, Fore varoittaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia