Järjestöt: Vankienvaihdon tulisi lopettaa Gazan saarto | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Järjestöt: Vankienvaihdon tulisi lopettaa Gazan saarto

Israelin ja Palestiinan välisen vankienvaihdon tulisi olla alku alueen ihmisoikeustilanteen parantamiselle, sanovat ihmisoikeusjärjestöt.

Viisi vuotta vangittuna olleen Gilad Shalitin ja yli tuhannen palestiinalaisvangin vaihdon Israelin ja Palestiinan välillä tulisi olla alku alueen ihmisoikeustilanteen parantamiselle ja Gazan saarron lopettamiselle, sanoo Human Rights Watch. Kaikki eivät kuitenkaan ole toiveikkaita jatkon suhteen.

Hamas vapautti viisi vuotta sitten Gazan rajalla siepatun israelilaissotilaan maanantaina. Israel vapautti samaan aikaan sopimuksen mukaan 447 palestiinalaisvankia, ja vapauttaa kahden kuukauden kuluttua vielä 550 lisää.

"Vankienvaihdon Israelin ja Hamasin välillä tulisi merkitä uuden aikakauden alkua, jossa kaikki osapuolet kunniottavat perusoikeuksia", sanoi Joe Stork, järjestön Lähi-idän varajohtaja. Israel on perustellut Gazan saartoa muun muassa sillä, että se painostaisi vapauttamaan Shalitin.

EU kiitti vapauttamisia virallisesti, mutta kaikki eivät kuitenkaan pitäneet kehitystä merkkinä sovun alkamisesta. Jotkut pelkäävät sopimuksen johtavan uuteen väkivaltaan.

"Tavallisesti tällaisten vankienvaihtojen jälkeen Israelin hallitus antaa Hamasille iskun näyttääkseen, että se on vielä vahva", sanoi nimettömänä pysyttelevä entinen EU-diplomaatti EUobserverille. Samaa epäilee myös Exeterin yliopiston professori Ilan Pappé. Hän löytää syyt sopimukselle lähinnä Israelin sisäpolitiikasta ja hallituksen yrityksistä nostaa suosiotaan.

Israelilaistoimittaja Alex Fishman pitää sopimusta jopa Israelin puolelta tapana lieventää kansainvälistä ja kotimaista mielipideilmapiiriä, jotta se voi iskeä olettetuihin ydinaselaitoksiin Iranissa.

Muidenkin vankien saatava oikeutta

Amnesty International sanoo vankienvaihdon paljastavan myös, että molempien osapuolten vankien kohtelussa on parannettavaa.

Israelin viranomaisten, Hamasin ja palestiinalaisten auktoriteettien Länsirannalla tulisi taata yhä pidätettyinä olevien vankien inhimillinen kohtelu ja puolueettomat oikeudenkäynnit, järjestö vaatii.

Myös Unicef vetosi Israelin hallitukseen vankienvaihdon jälkeen, jotta se vapauttasi kaikki sen vankiloissa olevat palestiinalaiset lapset. Lokakuun alusta laskien Israelin viranomaiset ovat pidättäneet 164 alaikäistä palestiinalaista, pääosin syytettynä kivien heittelystä.

Noin 5200 ihmistä miehitetyiltä palestiinalaisalueilta on yhä pidätettynä Israelin ylläpitämissä vankiloissa. Syyskuun lopulta sadat palestiinalaisvangit ovat olleet nälkälakossa vastustaakseen vankien sattumanvaraista eristämistä ja perhevierailujen kieltoa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia