Gazassa on raportoitu jo enemmän lapsiuhreja kuin konflikteissa tavallisesti koko vuonna – ”Kansainvälisen yhteisön on asetettava ihmiset politiikan edelle”, vaatii Pelastakaa Lapset | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Gazassa on raportoitu jo enemmän lapsiuhreja kuin konflikteissa tavallisesti koko vuonna – ”Kansainvälisen yhteisön on asetettava ihmiset politiikan edelle”, vaatii Pelastakaa Lapset

Israelin ja Hamasin väkivallassa on kuollut tuhansia lapsia, joista suurin osa Gazassa. Sadat järjestöt vaativat tulitaukoa, josta ei näy merkkejä.

Mielenosoittajia Palestiinan lippujen kera.

Mielenosoitus Lontoossa lokakuun 28. päivänä. Kuva: Steve Eason / CC BY-NC 2.0 DEED.

Gazassa on kuollut runsaan kolmen viikon aikana enemmän lapsia kuin maailman konfliktialueilla tavallisesti kuolee yhteensä vuoden aikana, kertoo Pelastakaa Lapset -järjestö.

Järjestö kertoi eilen, että ainakin 3 257 lasta on kuollut väkivaltaisuuksissa Israelissa ja Palestiinassa lokakuun 7. päivän jälkeen. Heistä 3 195 on kuollut Gazassa, 33 Länsirannalla ja 29 Israelissa. Eilisen jälkeen tilastot ovat jo päivittyneet ylöspäin.

Lasten osuus uhreista on merkittävä: Gazassa yli 40 prosenttia, Israelissa ja muualla Palestiinassa yli kolmanneksen. Lisäksi yli tuhat lasta on Gazassa kateissa.

Uhrimäärä on suurempi kuin monena vuonna tilastoidaan YK:n pääsihteerin raportissa, joka käsittelee konfliktialueiden lapsiuhreja. Esimerkiksi vuonna 2022 konflikteissa kuoli raportin mukaan 2 985 lasta 24 maassa. Pääsihteerin tilastoissa ovat vain varmistetut tapaukset.

Kuolonuhrien määrän odotetaan kasvavan, sillä Israel aloitti perjantaina pitkään odotetun maahyökkäyksen. Myös Gazan terveydenhuolto on romahduspisteessä, sillä Israel on estänyt polttoainetoimitukset ja sallinut vain rajallisesti humanitaarista apua läpi. Esimerkiksi Lääkärit ilman rajoja -järjestö on kertonut, että lapsia on jouduttu amputoimaan ilman kivunlievitystä.

”Yhdenkin lapsen kuolema on liikaa, mutta näiden rikkomuksien mittakaava on eeppinen. Tulitauko  on ainoa tapa varmistaa heidän turvallisuutensa. Kansainvälisen yhteisön on asetettava ihmiset politiikan edelle. Jokaisena päivänä, joka käytetään debatointiin, lapsia kuolee ja haavoittuu. Lapsia pitää suojella aina, etenkin silloin, kun he etsivät turvaa kouluista ja sairaaloista”, sanoo Pelastakaa Lasten maajohtaja Jason Lee tiedotteessa.

Pelastakaa Lapset ja yli 600 muuta järjestöä vaatii vetoomuksessaan välitöntä tulitaukoa Hamasin ja Israelin välille. Myös YK:n yleiskokous vaati perjantaina hyväksytyssä päätöslauselmassaan tulitaukoa, mutta osa maista, kuten Suomi, äänesti tyhjää, koska päätöslauselma ei niiden mielestä tuominnut Hamasia riittävän selvin sanoin.

Väkivallassa on tämänhetkisten tietojen mukaan kuollut lokakuun 7. päivän jälkeen yhteensä yli 10 000 ihmistä. Tilanne kärjistyi, kun Israelin saartamassa Gazassa valtaa pitävä Hamas hyökkäsi Israeliin, tappoi noin 1 400 ihmistä ja otti noin 200 panttivankia. Israelin vastahyökkäyksessä Gazaan on kuollut yli 8 000 palestiinalaista. 

Uhriluvut ovat peräisin Israelin ja Gazan terveysministeriöiltä eikä niitä pystytä vahvistamaan riippumattomasti. Perinteisesti tilastoja on kuitenkin pidetty suhteellisen luotettavina, ja niitä käyttää esimerkiksi YK.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia