Pelastakaa Lapset ry | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pelastakaa Lapset ry

Osoite

Koskelantie 38, 00610 Helsinki

Puhelinnumero

010 843 5000

Pelastakaa Lapset - Rädda Barnen on voittoa tuottamaton suomalainen kansalaisjärjestö, joka pyrkii parantamaan koko lapsiväestön asemaa ja edistämään lapsen edun toteutumista YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen mukaisesti. Kotimaisen toiminnan lisäksi järjestön toimenkuvaan kuuluvat kansainvälinen avustustoiminta, adoptiot ja kummitoiminta.

Sudanin pian vuoden kestänyt sisällissota on ajanut maan ennennäkemättömään kriisiin – Avusta on pulaa, puolet lapsista on joutunut elämään sotatoimialueella

Sudanin lippu muuriin kuvattuna.

Sudanin pian vuoden kestänyt sisällissota on ajanut maan ennennäkemättömään kriisiin – Avusta on pulaa, puolet lapsista on joutunut elämään sotatoimialueella

Sudanin maataloustuotanto sakkaa sisällissodan takia ja elintarvikkeiden hinnat nousevat. Tarvittavasta avusta on saatu kasaan vasta viitisen prosenttia. Ranska isännöi ensi viikolla kokousta, jossa apulupauksia yritetään saada lisää.

EU:n yritysvastuudirektiivi kaatui jäsenmaiden käsittelyssä – Miten käy lapsen oikeuksien?

Punainen logo, jossa kädet ylhäällä oleva ihmishahmo ja teksti "Pelastakaa Lapset".

EU:n yritysvastuudirektiivi kaatui jäsenmaiden käsittelyssä – Miten käy lapsen oikeuksien?

Pelastakaa Lapset, Suomen UNICEF ja UN Global Compact Suomi ovat huolissaan lapsen oikeuksien toteutumisesta EU:n yritysvastuudirektiivin kaaduttua jäsenmaiden tämänpäiväisessä käsittelyssä. Direktiivillä olisi merkittävä vaikutus lapsen oikeuksien toteutumiseen. Liiketoiminnan keinoja tukea lapsen oikeuksia kuitenkin on jo olemassa.

Pian vuoden kestänyt sota on tehnyt Sudanista maan, jossa on enemmän sisäisiä pakolaisia kuin missään muualla – ”Paenneilta kuulee hirveitä tarinoita siitä, mitä he ovat joutuneet kokemaan”

Luoti kädessä.

Pian vuoden kestänyt sota on tehnyt Sudanista maan, jossa on enemmän sisäisiä pakolaisia kuin missään muualla – ”Paenneilta kuulee hirveitä tarinoita siitä, mitä he ovat joutuneet kokemaan”

Sudanissa on noin yhdeksän miljoonaa maan sisäistä pakolaista, joista suurin osa on lähtenyt kodeistaan sen jälkeen, kun taistelut armeijan sekä puolisotilaallisen RSF-ryhmittymän välillä viime keväänä alkoivat. Lääkärit ilman rajoja -järjestön Sudanin hätäavun päällikkö Hanna Majanen kertoo, että järjestö voi auttaa vain kaikkein eniten apua tarvitsevia.

Järjestöt vetoavat UNRWA-päätöksen pyörtämiseksi – ”Syvästi järkyttävää ja epäinhimillistä”

Save Gaza -teksti piirrettynä asfalttiin.

Järjestöt vetoavat UNRWA-päätöksen pyörtämiseksi – ”Syvästi järkyttävää ja epäinhimillistä”

Tusina maata on jäädyttänyt tukensa YK:n palestiinalaispakolaisten auttamisjärjestöltä. Ihmisoikeus- ja avustusjärjestöt pitävät päätöstä julmana. Kansainvälisen tuomioistuimen tuoreen linjauksen mukaan on varmistettava, että Gazaan saadaan humanitaarista apua, muistuttaa Amnesty.

Järjestöt vaativat lopettamaan aseiden viennin Israelille ja palestiinalaisille aseellisille ryhmille

Save Gaza -teksti piirrettynä asfalttiin.

Järjestöt vaativat lopettamaan aseiden viennin Israelille ja palestiinalaisille aseellisille ryhmille

Hyökkäyksessä Gazaan on kuollut yli 25 000 ihmistä. Järjestöt vaativat, että YK:n turvallisuusneuvo toimii aseiden viennin estämiseksi.

Yli 90 prosenttia Gazan alle kaksivuotiaista kärsii ruokapulasta, tuhat lasta menettänyt raajan

Mielenosoituskylttejä ja ihmisiä.

Yli 90 prosenttia Gazan alle kaksivuotiaista kärsii ruokapulasta, tuhat lasta menettänyt raajan

Gazan lapset elävät päivittäistä painajaista, muistuttaa Unicef. Noin 90 prosentilla alle kaksivuotiaista on ruokavaliossaan vain kahta ruoka-ainetta.

Ihmisoikeusjärjestöiltä täystyrmäys EU:n uudelle turvapaikkasovulle – ”Historiallisen huono”

EU-lippuja rakennuksen edessä.

Ihmisoikeusjärjestöiltä täystyrmäys EU:n uudelle turvapaikkasovulle – ”Historiallisen huono”

EU aikoo torjua siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden tuloa käsittelemällä hakemuksia nopeutetusti rajalla, lisäämällä datankeruuta ja soveltamalla poikkeusoloissa tiukempia sääntöjä.

Tilaa aihepiirin Pelastakaa Lapset ry RSS-syöte