Uutiset

EU:ta vaaditaan painostamaan Valko-Venäjää kovempaa

EU:n paheksunta tuli Valko-Venäjällä teloitettujen kannalta liian myöhään, sanoo Human Rights Watch.
(Kuva: Adil Nurmakov / cc 2.0)

EU:n pitäisi painostaa enemmän Valko-Venäjän presidenttiä Aljaksandr Lukašenkaa, kirjoittaa ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin Euroopan ja Keski-Aasian osaston johtaja Hugh Williamson.

Valko-Venäjä teloitti maaliskuun puolivälissä kaksi miestä, jotka tuomittiin muun muassa 15 ihmisen kuolemaan johtaneista Minskin metroiskuista. Järjestöt ovat syyttäneet oikeudenkäyntejä epäreiluiksi, ja myös YK:n ihmisoikeuskomitea oli pyytänyt Valko-Venäjää odottamaan, kunnes omaisen komitealle jättämä vetoomus saadaan käsiteltyä.

Teloitukset tuomittiin kansainvälisesti, mutta Williamsonin mukaan liian myöhään. Hän on tyytyväinen siihen, että EU laajensi helmikuussa sanktioita Valko-Venäjää vastaan. EU:n pitäisi kuitenkin painostaa maata myös YK:n ihmisoikeusneuvostossa, joka antaa kesäkuussa raportin Valko-Venäjän tilanteesta.

Valko-Venäjä on ainoa Euroopan maa, joka käyttää kuolemanrangaistusta. Maan ihmisoikeuksien tila on heikentynyt entisestään joulukuussa 2010 järjestettyjen vaalien jälkeisten protestien jälkeen. Monia opposition jäseniä on vankilassa, ja ihmisoikeuspuolustajia, toimittajia, asianajajia ja poliittisia aktivisteja ahdistellaan.

Valko-Venäjän demokratia ihmisoikeudetoikeus ja rikos Valko-Venäjä

Lue myös

Ales Bialiatski (vas.) Tunisian ulkomisteri Mouldi Khefin seurassa helmikuussa 2011.(Kuva: FIDH / cc 2.0)

Valko-Venäjä jatkaa järjestöjen ajojahtia

EU:n avustuksista määrätyt kyseenalaiset maksut uhkaavat kaataa Valko-Venäjän vanhimman ihmisoikeusjärjestön.

Valko-Venäjä hääti hallitusta arvostelleen ihmisoikeusjärjestön

Viasnan johtaja tuomittiin vuosi sitten vankilaan ja nyt viranomaiset sulkivat järjestön toimiston Minskissä.

Pääuutiset

Nainen pitää kädessään kylttiä, jossa lukee "I made your clothes".
Suurin osa Pure Wasten työntekijöistä on naisia. Pavithra toimii tehtaan laadunvalvojana ja poseeraa viime vuoden "Who made your clothes" -kampanjalle.(Kuva: Veli Parviainen / Pure Waste)

Pikamuoti rasittaa sekä työntekijää että ympäristöä – suomalaisyritys ratkoo ongelmaa valmistamalla kierrätyskangasta Intiassa

Halpavaatteet valmistetaan usein epäinhimillisissä olosuhteissa, ja ne päätyvät nopeasti jätteeksi. Suomalaisen Pure Waste -yrityksen perustaja Hannes Bengs uskoo, että muutos lähtee kuluttajista.
Bahrainin lippu, taustalla pääkaupunki Manaman rakennuksia
Bahrain suhtautuu tiukasti toisinajattelijoihin.(Kuva: Florian G / Flickr.com / CC BY 2.0)

Jemenin sotaa kritisoineelle bahrainilaisaktivistille viiden vuoden vankilatuomio

Nabeel Rajab sai tuomion muun muassa väärän tiedon levittämisestä sota-aikana sekä vieraan valtion loukkaamisesta.
Maanviljelijä ja härkä
Sambialainen maanviljelijä Lameck Sibukale iloitsee kylään perustetusta säästöryhmästä, jonka ansiosta hän onnistui hankkimaan viime vuonna menettämänsä härän tilalle uuden.(Kuva: Friday Phiri / IPS)

Säästöryhmät auttavat pienviljelijöitä Sambiassa

”Kunpa tämä olisi tapahtunut aikaisemmin”, sanoo 78-vuotias säästöryhmään liittynyt viljelijä Lameck Sibukale. Hän on onnistunut ostamaan uuden kyntöhärän ryhmän tuotolla.
Mielenosoittaja ämyrin kanssa
Viime vuonna ihmisoikeuksia myös puolustettiin, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International vuosiraportissaan.(Kuva: Sam Rodgers / CC BY-NC 2.0)

Amnestyn vuosiraportti: Viha muuttunut sanoista teoiksi – Suomelle moitteita translaista

Viime vuonna maailman johtajat polkivat kilvan ihmisoikeuksia, mutta kansa myös ryhtyi kapinoimaan ihmisoikeusloukkauksia vastaan, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.