Etelä-Sudanista yhä enemmän pakolaisia Ugandaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Etelä-Sudanista yhä enemmän pakolaisia Ugandaan

Kesällä leimahtaneet taistelut ovat ajaneet ihmisiä pakoon sankoin joukoin, ja Ugandassa on jo jouduttu leikkaamaan pakolaisten ruoka-annoksia.

Etelä-Sudanin naapurimaa Uganda kamppailee selvitäkseen lisääntyneistä pakolaismääristä. Maahan on saapunut YK:n mukaan heinäkuusta alkaen yli 100 000 eteläsudanilaista.

Syynä ovat Etelä-Sudanin pääkaupungissa Jubassa heinäkuussa leimahtaneet taistelut. Elokuussa maahan saapui yli 1 600 eteläsudanilaista päivässä, ja koko elokuun aikana pakolaisia tuli enemmän kuin vuoden ensimmäisellä puoliskolla yhteensä. Yhteensä maa on ottanut vastaan yli 300 000 Etelä-Sudanin pakolaista.

Alueella toimivan Kirkon Ulkomaanavun projektikoordinaattori Kaisa Huhtela kertoo järjestön verkkosivuilla, että esimerkiksi Ugandan Adjumanin kolmessa vastaanottokeskuksessa oli elokuun puolivälissä yhteensä noin 40 000 pakolaista, vaikka tilat on suunniteltu vain muutamalle tuhannelle. Maailman ruokaohjelma WFP on joutunut puolittamaan ennen heinäkuuta saapuneiden pakolaisten ruoka-annoksia. Ulkomaanapu rakentaa Ugandan pakolaisille parhaillaan kouluja.

Etelä-Sudanin sisällissota puhkesi joulukuussa 2013 jolloin presidentti Salva Kiir ja nykyinen ex-varapresidentti Riek Machar riitaantuivat. Tämän vuoden heinäkuussa raju väkivalta puhkesi maan pääkaupungissa Jubassa ja satoja ihmisiä tapettiin.

Ulkomaanapu evakuoi tuolloin osan henkilökunnastaan Jubasta, mutta nyt toimisto on jälleen avattu. Monissa kaupunginosissa on yhä turvatonta ja asukkaita kuolee tai loukkaantuu lähes päivittäin, kertoo Ulkomaanavun rauhantyön koordinaattori Marie Makweri.

Kaupunki kärsii ruokapulasta, sillä kauppoja on suljettu väkivallan vuoksi. Jäljellä olevien tarvikkeiden hinnat ovat pilvissä; heinäkuussa Etelä-Sudanin inflaatio oli 661 prosenttia. Kaupunkia on vaivannut myös koleraepidemia. Ulkomaanapu kertoo jakavansa kodeistaan paenneille ihmisille maissijauhoa, kuivattuja papuja, ruokaöljyä ja suolaa ainakin syyskuun loppuun saakka.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia