Aavikkokulkusirkkojen toinen aalto uhkaa Itä-Afrikkaa – Sadekausi voi 20-kertaistaa tuholaisten määrän | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Aavikkokulkusirkkojen toinen aalto uhkaa Itä-Afrikkaa – Sadekausi voi 20-kertaistaa tuholaisten määrän

Koronaviruksen aiheuttamat liikkumisrajoitukset vaikeuttavat myös aavikkokulkusirkkojen vastaista työtä Itä-Afrikassa. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö varoittaa sirkkojen määrän lisääntymisestä lähikuukausina.

Aavikkokuluksirkka lähikuvassa.

Kulkusirkat voivat matkata jopa 150 kilometriä päivässä. Kuva: Joe / Flickr.com / CC BY-NC 2.0.

Aavikkokulkusirkat lisääntyvät yhä hälyttävästi Afrikan itäosissa. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO varoittaa, että määrä voi moninkertaistua, ellei kontrollitoimia saada lisättyä.

Aavikkokulkusirkkojen lisääntymisestä alettiin raportoida Itä-Afrikassa, Kaakkois-Aasiassa sekä Punaisenmeren alueella vuoden alussa. FAO kertoi viime viikolla, että sen tuella on saatu nyt ruiskutettua yli 240 00 hehtaaria maata kemiallisilla tai luonnonmukaisilla torjunta-aineilla. 740 ihmistä on koulutettu tarkkailemaan tilannetta maasta käsin.

Koronaviruspandemiasta johtuvat liikkumisrajoitukset kuitenkin vaikeuttavat työtä.

”Suurin haaste on torjunta-aineiden saatavuus. Meillä on viivästyksiä, koska lentorahti on vähentynyt merkittävästi. Tärkein prioriteetti on estää torjunta-ainevarastojen romahdus maissa. Se olisi dramaattista maaseudun väestölle, jonka elinkeinot ja ruokaturva riippuvat kampanjamme menestyksestä”, kertoo FAO:n edustaja Cyril Ferrand tiedotteessa.

Sirkat ovat viime kuukausina kurittaneet muun muassa Etiopiaa, Keniaa, Somaliaa, Etelä-Sudania, Ugandaa, Tansaniaa, Jemeniä ja Irania. Esimerkiksi Keniassa kriisi on pahin 70 vuoteen.

Nyt syntymässä on sirkkojen toinen sukupolvi. FAO ennustaa että maaliskuun suuret sademäärät lisäävät lähikuukausina kulkusirkkojen määrää jälleen. Määrä voi jopa 20-kertaistua, ellei kontrollointia lisätä. Uusien sirkkojen synty ajoittuisi kesä- ja heinäkuun tienoille eli sadonkorjuuseen.

Se muistuttaa, että esimerkiksi kuudessa Afrikan maassa 20 miljoonaa ihmistä kärsii ruokapulasta jo nyt, Jemenissä taas 15 miljoonaa.

FAO on pyytänyt kulkusirkkojen torjumiseksi jäsenmailta yhteensä 153,2 miljoonan dollarin (141 miljoonaa euroa) apupakettia. 111,1 miljoonaa (102 miljoonaa euroa) on saatu kasaan.

Kulkusirkat ovat tuhoeläimiä, jotka pystyvät muuntautumaan parviksi ja liikkumaan pitkiä matkoja. Ne lisääntyvät etenkin kosteissa oloissa.

Aavikkokulkusirkka on kaikkein vaarallisin laji, ja se voisi vaikuttaa viidennekseen maapallon pinta-alasta. Yksi parvi voi olla neliökilometrin kokoinen, siinä voi olla kymmeniä tai satoja miljoonia sirkkoja, ja ne voivat liikkua jopa 150 kilometriä päivässä.  Ne voivat tuhota päivässä saman verran ruokaa kuin 35 000 ihmistä. Tärkein tapa tuhota sirkat on myrkyttää niitä ilmasta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia