Eettisen kaupan puolesta ry | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Eettisen kaupan puolesta ry

Osoite

Siltasaarenkatu 4, 00530 Helsinki

Puhelinnumero

050 349 5230

Eettisen kaupan puolesta ry on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää reilua ja oikeudenmukaista maailmankauppaa, kestäviä tuotantotapoja ja vastuullista kuluttamista.

Järjestö kouluttaa  jäseniään ja muita kiinnostuneita reilun kuluttamisen asiantuntijoiksi eli Reiluttajiksi ja kampanjoi vastuullisen kuluttamisen puolesta myös muiden hankkeiden kautta.

Eroon köyhyydestä taikasauvan iskulla?

Musta logo, jossa lukee valkoisella Eetti.

Eroon köyhyydestä taikasauvan iskulla?

Reilu kauppa ei voi yksinään vastata kaikkiin maailmankaupan, kestävän tuotannon ja eettisen kuluttamisen haasteisiin, kirjoittaa Reilu kauppa ry:n toiminnanjohtaja.

Joulu ilman kulutushysteriaa

Musta logo, jossa lukee valkoisella Eetti.

Joulu ilman kulutushysteriaa

Eettisen kaupan puolesta ry ja Luonto-Liitto kannustavat yhdessä jatkamaan kulutushysteriasta pidättäytymistä ja itsehillinnän harjoittamista aina jouluun asti ja siitä eteenpäin.

Selvitys: Suomalaisten vaatefirmojen eettisyys hataralla pohjalla

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Selvitys: Suomalaisten vaatefirmojen eettisyys hataralla pohjalla

Esimerkiksi elämiseen riittävä palkka on vielä tuntematon käsite, käy ilmi Eetti ry:n tutkimuksesta.

Työministerille luovutettu vetoomus: Ihmisoikeuksien kunnioittaminen pakolliseksi suomalaisyrityksille

Musta logo, jossa lukee valkoisella Eetti.

Työministerille luovutettu vetoomus: Ihmisoikeuksien kunnioittaminen pakolliseksi suomalaisyrityksille

Eettisen kaupan puolesta ry luovutti työministeri Lauri Ihalaiselle vetoomuksen, joka vaati, että yrityksille on asetettava lakisääteinen velvoite kunnioittaa ihmisoikeuksia.

SodaStreamia kritisoiva video sai vastamainospalkinnon

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

SodaStreamia kritisoiva video sai vastamainospalkinnon

Israelin laittomassa siirtokunnassa toimivaa SodaStreamia kritisoiva video sai suomalaisjärjestöjen Mainoskupla-palkinnon.

Harvalla vaatemerkillä pyrkimyksiä alihankkijoiden työolojen parantamiseksi

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Harvalla vaatemerkillä pyrkimyksiä alihankkijoiden työolojen parantamiseksi

Clean Clothes -kampanjaverkoston selvityksen mukaan valtaosa isoista brändeistä ei huomioi elämiseen riittävää palkkaa alihankinnassaan.

Nyt kun on tämä taloustilanne

Musta logo, jossa lukee valkoisella Eetti.

Nyt kun on tämä taloustilanne

Onko suomalaisilla munaa näyttää Euroopalle, että osaamme kantaa vastuuta myös vapaaehtoisesti, kysyy Maija Lumme.

Verokampanjan vetoomuksia kerätty jo yli tuhat

Musta logo, jossa lukee valkoisella Eetti.

Verokampanjan vetoomuksia kerätty jo yli tuhat

Eetin ja muiden järjestöjen yhteisen veroparatiisimatkat-kampanjan vetoomuksia maakohtaisen kirjapidon puolesta on kerätty jo toista tuhatta.

Tilaa aihepiirin Eettisen kaupan puolesta ry RSS-syöte