Näkökulma: Davos jäi kauas todellisuudesta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Näkökulma: Davos jäi kauas todellisuudesta

Maailman talousfoorumin kokous osoitti, että rikkaat ja mahtavat ovat ajautuneet yhä kauemmas tavallisten ihmisten todellisuudesta, kirjoittaa Roberto Savio.


(IPS) -- Tammikuussa Sveitsin Davosissa kokoontunut Maailman talousfoorumi (WEF) osoitti, että rikkaat ja mahtavat ovat ajautuneet yhä kauemmas tavallisten ihmisten todellisuudesta.

Kokouksen teemana oli neljäs teollinen vallankumous, joka viittaa WEF:n johtajan Klaus Schwabin teoriaan robottien voittokulusta.

Sveitsiläinen UBS-pankki julkisti Davosissa tutkimuksen, jonka mukaan neljäs vallankumous "hyödyttää niitä, joilla on enemmän". Superrikkaat siis rikastuvat lisää, mutta on hyvä muistaa, ettei heille paineta uutta rahaa, vaan se otetaan muilta.

WEF on vuosien saatossa herättänyt vastareaktioita, joista näyttävin oli vuonna 1991 syntynyt Maailman sosiaalifoorumi (WSF). Toisenlainen maailma on mahdollinen -tunnuksen alle kokoontui alkuvuosina kymmeniätuhansia aktivisteja.

Kommunismin kaaduttua voittoisa kapitalismi pyrki kutistamaan valtion roolia, yksityistämään ja leikkaamaan sosiaalikuluja sekä poistamaan kaikki vapaan kaupan esteet. WSF vastusti rajatonta globalisaatiota, mutta kutistui vähitellen keskustelukerhoksi. Vuonna 2001 Davosissa pidettiin WSF:ää vielä vaarallisena vaihtoehtona, mutta ei enää sen jälkeen.

Varallisuus keskittyy

Tänä vuonna sosiaalifoorumia tuskin mainittiin Davosissa. Avustusjärjestö Oxfam pääsi kuitenkin esittämään vuotuisen raporttinsa vaurauden keskittymisestä.

Vuonna 2010 maailman 388 rikkainta henkilöä omisti yhtä paljon kuin 3,6 miljardia ihmistä eli puolet ihmiskunnasta yhteensä. Nyt 62 yksilön varallisuus vastaa 3,7 miljardin ihmisen omaisuutta. Yhdellä prosentilla ihmisistä on nyt enemmän mammonaa kuin lopuilla 99 prosentilla yhteensä.

Olisi loogista, että eriarvoisuuden ennennäkemätön kasvu olisi saanut maailman mahtavat kytkemään Oxfamin ja USB:n raportit yhteen ja pohtimaan niistä koituvia haasteita. Schwab ennustaa, että robottien osuus tuotannosta nousee nykyisestä 12 prosentista 55 prosenttiin vuonna 2050. Se tarkoittaa lisää työttömyyttä samaan aikaan, kun turvaverkkoja ajatetaan alas.

"Rikkailla ja mahtavilla oli kaikki tarvittava data, jotta he olisivat voineet pureutua planeettamme ja sen asukkaiden kannalta olennaisiin kysymyksiin."

WEF kuitenkin sivuutti kasvavan eriarvoisuuden, kuten politiikassakin on viime aikoina tehty. Ilman demokraattien presidenttiehdokkaaksi vasemmalta laidalta pyrkivää Bernie Sandersia koko aihe olisi saattanut unohtua Yhdysvaltain vaalikampanjasta. Euroopassa pakolaiskysymys on haudannut eriarvoisuuteen liittyvät ongelmat.

YK, Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ja Maailmanpankki ovat nyt kaukana poliitikkojen edellä tutkimassa sitä, miten eriarvoisuus hidastaa taloudellista kehitystä, ja miten sen sosiaaliset vaikutukset heikentävät demokratiaa ja kansalaisten osallistumista.

Ilmasto lämpenee

Hyvin vähälle huomiolle Davosissa jäi myös ilmastonmuutos, vaikka joulukuisen Pariisin ilmastokokouksen lupaamat päästövähennykset lämmittävät maapalloa 3,7 astetta turvallinen raja ollessa 1,5 astetta.

Pariisissa annettiin kuitenkin toiveikkaita julistuksia siitä, miten teknologia löytää tarvittavat ratkaisut markkinoiden ohjauksessa. Davosissa teknologiateollisuuden titaanit kohtasivat johtavat poliitikot, joten ilmaston olisi olettanut nousevan ykkösaiheeksi.

Mitä Davosista sitten jäi käteen? Rikkailla ja mahtavilla oli kaikki tarvittava data, jotta he olisivat voineet pureutua planeettamme ja sen asukkaiden kannalta olennaisiin kysymyksiin. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, mikä kertoo yhteyden katkeamisesta kansalaisten ja eliitin välillä.

Poliittinen ja rahoitusjärjestelmä kietoutuvat yhä vahvemmin yhteen, mutta samalla ne menettävät luottamustaan kansalaisten silmissä. Yhdysvaltain Donald Trump tai Unkarin ja Puolan nykyiset johtajat eivät olisi kasvattaneet suosiotaan ilman kansassa muhivaa laajaa tyytymättömyyttä. Nyt näyttää siltä, että pelissä on itse demokratia. Onko maailma siirtymässä uuteen Weimarin tasavallan aikaan eli tielle kohti demokratian lakkauttamista?

Kirjoittaja on IPS-uutistoimiston perustaja ja kunniapuheenjohtaja.

OIKAISU 1.2. Presidenttiehdokas Sanders on etunimeltään Bernie, ei Bertie.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia