Tarmo Heikkilästä Jerusalemin Felm-keskuksen johtaja | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tarmo Heikkilästä Jerusalemin Felm-keskuksen johtaja

Lähetysseuran Jerusalemin toimintakeskuksen uusi toiminnanjohtaja Tarmo Heikkilä näkee Felm-keskuksella tärkeän roolin rauhantyössä Israelissa ja Palestiinalaisalueella. YK:ssa ja järjestökentällä työskennelleenä hän haluaa vahvistaa yhteistyötä alueen eri toimijoiden kanssa.

Hallintotieteiden maisteri Tarmo Heikkilä, 45, on valittu Lähetysseuran Jerusalemissa sijaitsevan Felm-keskuksen toiminnanjohtajaksi.  

Heikkilällä on pitkä kokemus kansainvälisistä tehtävistä: hän on työskennellyt YK:lla Etiopiassa ja Botswanassa sekä kehitysyhteistyön konsulttiyhtiö Niraksen konsulttina Tansaniassa. Hän on tehnyt ihmisoikeus- ja kehitysyhteistyötä suomalaisissa kansalaisjärjestöissä. Lähetysseurassa hän on toiminut vaikuttamistyön päällikkönä ja ihmisoikeusasiantuntijana. Felm-keskuksen tehtävään hän siirtyy Suomen Unicefin  johtavan asiantuntijan tehtävästä.  

”Felm-keskus tekee tärkeää ja arvostettua työtä rauhan eteen kolmen uskonnon pyhässä kaupungissa keskellä vaikeaa ja pitkäkestoista konfliktia. Lähetysseura on tehnyt tätä arvokasta työtä jo lähes 100 vuotta ja on innostavaa päästä mukaan tähän pitkään jatkumoon”, Heikkilä sanoo.

Lähetysseura on työskennellyt Israelissa ja Palestiinalaisalueella vuodesta 1924, ja ensi vuonna vietetään työn 100-vuotisjuhlavuotta. 

Heikkilä näkee Felm-keskuksella tulevaisuudessakin merkittävän roolin rauhantyössä. 

”Keskusta on kehitetty viime vuosina monipuolisesti, ja sen pohjalle on hyvä rakentaa. Haluan varmistaa, että keskus voi tehdä osansa rauhan eteen. Siihen tarvitaan toimiva hallinto, osaava henkilökunta sekä vahva tuki Suomesta. Vankkumattomana yhteistyön ja verkostojen kannattajana tulen varmasti kehittämään entisestään myös yhteistyötä muiden alueen toimijoiden kanssa.” 

Felm-keskus tukee Lähetysseuran rauhantyötä nuorten parissa. Rauhantyöhön kuuluu rauhankasvatuksen menetelmien kehittäminen ja paikallisten järjestöjen rauhankasvatustyön tukeminen. Keskuksessa järjestetään myös mm. uskontodialogitapahtumia, retriittejä, työpajoja ja webinaareja. 

Felm-keskus tarjoaa suomalaisille ja kansainvälisille kumppaneille ja seurakunnille esim. koulutusmatkoja liittyen rauhankasvatukseen sekä rauhan- ja ekoteologiaan. Keskuksessa voi myös pitää rippikoulua ja sinne voi hakea vapaaehtoistyöhön Felm Volunteer -ohjelman kautta.  

Heikkilä on aina haaveillut Israelissa ja Palestiinalaisalueella asumisesta.  

”Kristittynä olen jo pienestä asti ollut kiinnostunut Israelin ja Palestiinalaisalueen historiasta ja dynamiikasta”, hän sanoo.  

”Kun aikaisemmin työskentelin Lähetysseurassa, osallistuin tiiviisti Lähdetysseuran työn tulevaisuuden suunnitteluun ja kehittämiseen Lähi-idän alueella. Tuolloin tutustuin maahan ja siellä olevaan dynamiikkaan vaikuttamistyön, ihmisoikeuksien ja kumppanuuksien näkökulmista. Siitä lähtien olen seurannut kehitystä alueella tarkemmin.” 

Heikkilän työ Felm-keskuksen johtajana alkaa 18. syyskuuta.  

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia