Ratkaisuja Välimeren pakolaistilanteeseen on jo olemassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ratkaisuja Välimeren pakolaistilanteeseen on jo olemassa

Humanitaarisen viisumin avulla henkilö voisi matkustaa turvallisesti Suomeen ja hakea täällä turvapaikkaa, kuten kuka tahansa alueelle saapunut turvapaikanhakija.

EU:n pääministerit kokoontuvat torstaina 23.4. pohtimaan ratkaisuja Välimeren pahenevaan turvallisuustilanteeseen. EU:n ulkoministereiden maanantaisessa kokouksessa esitetyt ratkaisut keskittyvät pääasiassa rajavalvonnan ja salakuljettajien kiinni saamiseen. Esitettyjen toimien lisäksi myös meripelastukselle on kasvava tarve.

Välimeren tragedioiden taustalla ovat paitsi sodat, myös EU:n tiukka raja- ja viisumipolitiikka. Turvallisia ja laillisia väyliä kansainvälisen suojelun hakemiseen ei tällä hetkellä ole. Viisumeita ei lähtökohtaisesti myönnetä, jos hakijan epäillään hakevan turvapaikkaa. Syyrialaisille myönnettyjen viisumien määrä on tästä syystä romahtanut sisällissodan alkamisen jälkeen.

Viisumisäännöksissä on kuitenkin poikkeus: humanitaarinen viisumi. Viisumin avulla henkilö voisi matkustaa turvallisesti Suomeen ja hakea täällä turvapaikkaa, kuten kuka tahansa alueelle saapunut turvapaikanhakija.

Pakolaisavun puolueille tekemässä kyselyssä viisi puoluetta kannatti turvallisten ja laillisten reittien lisäämistä. Humanitaarisen viisumin käyttöönottoa esitti muun muassa keskusta.

"Suomella olisi nyt hyvä tilaisuus näyttää mallia muille EU-maille, ja ottaa humanitaarinen viisumi järjestelmällisesti käyttöön", sanoo Suomen Pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtinen.

"Niin kauan kuin maailmassa on sotia ja eriarvoisuutta, ihmiset tulevat pakenemaan, sillä heillä ei ole muita vaihtoehtoja. Myös Suomen tulevan hallituksen on kannettava vastuunsa maailman hädänalaisista. Viisumipolitiikan lisäksi tulisi keskittyä pakolaisuutta aiheuttaviin tekijöihin ja varmistaa kehitysyhteistyön jatkuvuus", Lehtinen toteaa.

Maailmassa on enemmän pakolaisia kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeisellä ajalla, yli 51 miljoonaa. Euroopan lähialueiden konfliktit ovat pakottaneet ihmiset hakemaan turvaa myös Euroopasta, vaikka yli 86 % prosenttia pakolaisista asuu kehitysmaissa. Tänä vuonna 35 000 siirtolaista on ylittänyt Välimeren. Yli 1 600 ihmistä on menettänyt henkensä Välimerellä alkuvuoden aikana.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia