Pelastakaa Lapset käynnistää historiansa suurimman maailmanlaajuisen keräyksen suojellakseen lapsia koronavirukselta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pelastakaa Lapset käynnistää historiansa suurimman maailmanlaajuisen keräyksen suojellakseen lapsia koronavirukselta

Avustusjärjestön tavoitteena on kerätä lyhyessä ajassa 100 miljoonaa dollaria ja auttaa pelastamaan miljoonia henkiä.

Pelastakaa Lapset varoittaa, että koronaviruspandemia uhkaa romuttaa lasten terveyden ja koulutuksen sekä aiheuttaa ennennäkemättömän suojelun tarpeen. Järjestö on käynnistänyt satavuotisen historiansa suurimman maailmanlaajuisen keräyksen, jonka tarkoituksena on kerätä 100 miljoonaa dollaria. Tavoitteena on pitää lapset ja heidän perheensä turvassa COVID-19-viruksen levitessä maailmalla.

Taudin leviämisestä lähtien Pelastakaa Lapset on auttanut lapsia ja yhteisöjä maissa, joihin koronavirus on iskenyt, esimerkiksi Kiinassa, Yhdysvalloissa ja monissa Euroopan maissa. Koronaviruspandemia leviää nyt vauhdilla matalan tulotason maissa. Afrikassa varmennettujen tartuntojen määrän odotetaan nousevan tällä viikolla 10 000:een. Pelastakaa Lapset varoittaa, että jos eteläisen Aasian maissa ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ei ryhdytä nyt toimiin, kolme miljoonaa ihmistä voi menettää henkensä.

”Pandemia leviää nyt maailman köyhimmissä maissa ja runtelee jo valmiiksi hauraita terveydenhuoltojärjestelmiä. Näissä maissa ei nykyiselläkään kyetä pelastamaan lasten henkiä hoitamalla esimerkiksi malariaa, keuhkokuumetta tai aliravitsemusta”, sanoo Inger Ashing, kansainvälisen Pelastakaa Lasten pääjohtaja.

”Monet lapset menettävät huoltajansa ja joutuvat elämään koulun ulkopuolella ja vaarassa. Meillä on vain viikkoja aikaa ryhtyä ripeisiin toimiin. Se määrittää, kuinka monta henkeä voimme pelastaa.”

Kerätyillä varoilla Pelastakaa Lapset vahvistaa ohjelmiaan niin, että ne kestävät kriisin vaikutukset ja pystyvät suojelemaan kaikkein haavoittavimmassa asemassa olevia lapsia maissa, joita virus uhkaa pahiten. Erityistä tukea tarjotaan köyhyydessä eläville lapsille, pakolaisille, konflikti- ja kriisialueilla oleville yhteisöille sekä tytöille. Pelastakaa Lapset lisää tukeaan kansallisille terveydenhuoltojärjestelmille, auttaa tulonsa menettäneitä perheitä ja vailla huoltajaa olevia lapsia sekä varmistaa lasten pääsyn koulutuksen pariin.

Syyriassa ja Afganistanissa on jo varmistuneita koronavirustapauksia, ja pandemian odotetaan leviävän myös Jemeniin sekä Bangladeshiin rohingya-pakolaisten leireille. Viruksen leviäminen hauraissa yhteisöissä on erittäin huolestuttavaa, sillä ne eivät kykene hillitsemään sairauden leviämistä heikompien terveydenhuoltojärjestelmien, ruoan saatavuuden, taloudellisen epävarmuuden tai konfliktien takia.

”Olemme jo tottuneet sotaan. Kun iskuja osuu lähelle, piiloudumme luoliin. Mutta virukselta ei voi piiloutua”, sanoo 14-vuotias Ali*.

Ali ja hänen perheensä jättivät kotinsa yli kaksi kuukautta sitten, kun heidän kyläänsä eteläisessä Idlibissä Syyriassa iskettiin.

Pelastakaa Lapset varoittaa, että pandemian vaikutukset lapsiin tulevat olemaan suuret. Jo nyt arviolta 1,5 miljardia lasta ja opiskelijaa on poissa koulusta. Heidän mahdollisuutensa palata opintojensa pariin vähenevät päivä päivältä oppilaitosten ollessa kiinni. Kun köyhyys lisääntyy jo valmiiksi maailman köyhimmissä yhteisöissä, lapsia voidaan pakottaa töihin ja teinityttöjä naimisiin. Lisäksi lapset, jotka kärsivät väkivallasta ja hyväksikäytöstä kotonaan, joutuvat nyt olemaan kotona pitkiä aikoja samalla, kun tukipalveluita on vaikeampi saada.

Pelastakaa Lapset on viime viikkoina vahvistanut ohjelmiaan ympäri maailmaa. Esimerkiksi Bangladeshissa rohingya-pakolaisleireillä, pakolaisia vastaanottavissa yhteisöissä ja muilla alueilla Pelastakaa Lapset toimittaa välttämättömiä tarvikkeita terveydenhuollon työntekijöille, kunnostaa hygieniatiloja, antaa käteisapua pienituloisille kotitalouksille sekä välittää tietoa perheille, kuinka suojautua virukselta.

Jemenissä Pelastakaa Lapset toimii yhteisöissä ja kampanjoi siitä, kuinka virustartuntoja voi ennaltaehkäistä pesemällä käsiä ja huolehtimalla hygieniasta. Järjestö on hiljattain kouluttanut yli 80 vapaaehtoista ja 20 terveydenhuollon työntekijää, jotka jakavat tietoa paikallisyhteisöissä ja terveydenhuollon tiloissa.

Pelastakaa Lapset toimii yhdessä puolen miljoonan yhteisöissä toimivan terveydenhuollon vapaaehtoistyöntekijän kanssa. Nämä työntekijät tuottavat elintärkeitä terveydenhuollon palveluita 44 eri maassa. Nyt heitä autetaan tunnistamaan koronatartunnan oireet sekä tukemaan ennaltaehkäisevä työtä. Tavoitteena on kouluttaa 100 000 vapaaehtoista lisää. Tarkoituksena on lisätä ennaltaehkäisyä ja tunnistaa tapaukset nopeasti, jotta potilaat saavat hoitoa ja heidät voidaan tarpeen mukaan eristää.

”Epidemian edetessä maailmalla suljetaan rajoja ja monet terveydenhuoltojärjestelmät ovat yhä suuremmassa vaarassa luhistua. On elämän ja kuoleman kysymys, toimimmeko ajoissa viruksen leviämisen pysäyttämiseksi. Myös Suomen pitää lisätä humanitaarisen avun määrää. Voitamme koronan vain, jos voitamme sen kaikkialla”, sanoo Anne Haaranen, Pelastakaa Lasten kansainvälisten ohjelmien johtaja.

”Meidän on varmistettava, että myös heikoimmassa asemassa olevat ihmiset saavat elämää pelastavaa tietoa sekä apua. Perheillä ei ole välttämättä pääsyä terveydenhuoltoon eikä puhdasta vettä. Jotkut kärsivät kielimuureista tai lukutaidon puutteesta.”

”Köyhimmissä yhteisöissä lapset ovat usein avainasemassa, kun viruksen leviämistä pyritään pysäyttämään. Lapsilla on usein merkittävä rooli sekä pienempien lasten, että yhteisön vanhempien huolehtimisessa. Lapset voivat myös olla ainoat lukutaitoiset, joilla on pääsyä tietoon. Kukaan ei ole turvassa, ellei kaikki ole turvassa”, toteaa Haaranen.

Suojellakseen kokonaisen sukupolven lapsia koronapandemian tuhoisilta seurauksilta, Pelastakaa Lapset on laatinut Agenda for Action -toimintasuunnitelman. Siinä on viisi kohtaa, joiden avulla voidaan toimia yhtenäisesti niin yhteisöjen ja valtioiden kuin maailmanlaajuisellakin tasolla ja välttää katastrofi, joka voi vaikuttaa miljoonien lasten elämään.

*Nimi muutettu yksityisyyden suojelemiseksi

Hätä on maailmanlaajuinen – auta lapsia koronakriisissä

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia