Kirkon Ulkomaanapu on periksiantamattomien yhteisö – Uusi kampanja rohkaisee toimimaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kirkon Ulkomaanapu on periksiantamattomien yhteisö – Uusi kampanja rohkaisee toimimaan

Kirkon Ulkomaanapu (KUA) kampanjoi mediassa ja tapahtumissa vuonna 2024 periksiantamattomuuden teemalla.

Tässä ajassa toivo on koetuksella. Sota ja konfliktit ovat lisääntyneet merkittävästi ja siviiliväestö kantaa seurauksista valtaosan. Niiden vaikutukset tuntuvat myös suomalaisten arjessa. Ihmisoikeusperustaista maailmanjärjestystä haastetaan, minkä lisäksi äärimmäiset sääolosuhteet vaikuttavat yhä useamman ihmisen elämään. Pakolaisia on enemmän kuin koskaan sitten toisen maailmansodan. Moni kysyy, onko millään enää merkitystä.  

Emme voi kontrolloida maailmaa, mutta voimme vaikuttaa ajatteluumme. Emme saa antaa periksi. Koskaan. 

“Kampanja rohkaisee pohtimaan, mitä jokainen haastavaltakin tuntuvassa tilanteessa voi tehdä, ja toimimaan itselleen sopivalla tavalla”, sanoo KUA:n toiminnanjohtaja Tomi Järvinen

Kirkon Ulkomaanapu on periksiantamattomien yhteisö. Tehtävämme on luoda toivoa ja antaa mahdollisuuksia sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Kampanjasivulla voit tehdä testin, joka ehdottaa sinulle mahdollisesti sopivia tapoja toimia paremman maailman puolesta. 
 
“Uskomme, että maailmassamme on vain meitä – rohkeita ja periksiantamattomia ihmisiä, joilla on halu tehdä omasta ainutkertaisesta elämästään merkityksellistä. Siihen on oikeus kaikilla”, Järvinen sanoo.  
 
Kirkon Ulkomaanapu on meille kaikille. Rohkeille elämää rakastaville. Meille periksiantamattomille. 
 
Tutustu kampanjaan: kua.fi/periksiantamaton 

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia