Peyman Pejman | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Peyman Pejman

Ajatus osittaisista vaaleista Irakissa arveluttaa ihmisoikeusjärjestöjä

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Ajatus osittaisista vaaleista Irakissa arveluttaa ihmisoikeusjärjestöjä

Ihmisoikeusjärjestöt suhtautuvat varauksella hiljattain esitettyyn ajatukseen, että Irakin pahimmat konfliktialueet jätettäisiin tammikuussa järjestettävien vaalien ulkopuolelle. Näiden alueiden määrä nimittäin näyttäisi olevan kasvussa. "Vaalien kaiken kattava rehellisyys ja laillisuus herättää kysymyksiä, jos kokonaiset kaupungit ja yhteisöt eivät voi osallistua niihin", Human Rights Watchin edustaja arvioi.

Koulukirjojen sisällön uudistaminen juuttui ristiriitoihin Irakissa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Koulukirjojen sisällön uudistaminen juuttui ristiriitoihin Irakissa

Lähes kuusi miljoonaa irakilaista koululaista aloittelee tänä syksynä toista kouluvuottaan ilman Saddam Husseinin varjoa. Kaikille on luvattu uudet kirjat, mutta niiden sisältö on paljolti ennallaan. Vuosikymmenet Saddamia vastaan taistelleet puolueet vaativat, että baath-ideologia on juurittava kansakunnan muistista. Toisten mielestä taas historia pitää tallettaa tulevillekin sukupolville.

Työvoiman "saudilaistaminen" saa rajuja piirteitä

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Työvoiman "saudilaistaminen" saa rajuja piirteitä

Laajasta vierastyövoiman käytöstä tunnettu Saudi-Arabia on ryhtynyt painostamaan tiettyjä toimialoja "saudilaistamaan" työntekijäkuntaansa. Ensi vaiheessa matkailun, terveydenhuollon ja tietotekniikan aloille on määrätty kiintiöt kotimaiselle työvoimalle. Politiikan taustalla on saudien heikko työllisyystilanne.

Yhdysvallat epäilee Saudi-Arabian avun motiiveja

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Yhdysvallat epäilee Saudi-Arabian avun motiiveja

Saudi-Arabian hallitus on avannut Irakissa sairaalan ja toimittanut maahan ruokalähetyksiä. Hyväntekeväisyyden motiivit kuitenkin epäilyttävät Yhdysvaltain joukkoja. Amerikkalaisviranomaisten mukaan saudihallituksella saattaa olla yhteyksiä radikaaleihin wahhabi-ryhmittymiin Irakissa.

Tilaa aihepiirin Peyman Pejman RSS-syöte