Työvoiman "saudilaistaminen" saa rajuja piirteitä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Työvoiman "saudilaistaminen" saa rajuja piirteitä

Laajasta vierastyövoiman käytöstä tunnettu Saudi-Arabia on ryhtynyt painostamaan tiettyjä toimialoja "saudilaistamaan" työntekijäkuntaansa. Ensi vaiheessa matkailun, terveydenhuollon ja tietotekniikan aloille on määrätty kiintiöt kotimaiselle työvoimalle. Politiikan taustalla on saudien heikko työllisyystilanne.

Subodh Shetty on pidättyväinen ja sävyisä intialaismies. Vielä kaksi viikkoa jälkeenpäin hänen on vaikea peittää järkytystään yllättävästä pidätyksestään Saudi-Arabiassa, jossa hän on työskennellyt matkatoimistoalalla 13 vuotta.

"Kello oli viisi iltapäivällä. Palvelin asiakkaita myyntitiskillä, kun kolme poliisin ja kaupungin edustajaa marssi sisään. He kehottivat asiakkaita poistumaan, ottivat minun ja kolmen työtoverini oleskeluluvat ja komensivat meidät autoonsa, joka muistutti eläinkuljetusajoneuvoa", 39-vuotias Shetty kertoo.

"Oli hyvin nöyryyttävää joutua sillä tavalla noudetuksi, kun ympärillä on paljon tuttuja ihmisiä."

Shetty tovereineen vietiin vuorokaudeksi pidätyskeskukseen, jossa heiltä ajeltiin hiukset. He eivät saaneet ruokaa, ja juotavaksi tarjottiin vain kelvotonta kraanavettä.

Kyse on Saudi-Arabian yrityksestä "saudilaistaa" maan vierasvoittoista työvoimaa.

Tietyille toimialoille - ensi vaiheessa matkailuun, terveydenhuoltoon ja tietotekniikkaan - on määrätty kiintiöitä kotimaisen työvoiman osuudesta. Arvostelijoiden mukana hallitus on kuitenkin tiedottanut kiintiövaatimuksista huonosti.

"Meille kerrottiin, että myyntihenkilöstön on oltava 35-prosenttisesti saudeja. Pidättäjämme kuitenkin puhuivat sadasta prosentista. Emme tienneet koko asiasta. Se tuli täytenä yllätyksenä myös yrityksen omistajalle", Shetty kertoo.

Politiikan taustalla on saudien heikko työllisyystilanne. Miesten virallinen työttömyysaste on kahdeksan prosenttia, mutta asiantuntijat puhuvat 20-30 prosentista. Saudinaisilla on lupa työskennellä vain joissakin yksityisissä yrityksissä.

Saudi-Arabian asukasluku on noin 23 miljoonaa, ja maassa arvioidaan olevan 5 miljoonaa pääasiassa Aasiasta tullutta vierastyöläistä. Moni on viipynyt vuosikausia.

Saudi-Arabian toiseksi suurimman kaupungin, Jeddan, kauppakamarin varapuheenjohtaja Ghassam Sulaiman huomauttaa, ettei ajatus vierastyövoiman vähentämisestä ole uusi.

Hänen mukaansa siirtolaisten muodostama "aikapommi" nähtiin jo 35 vuotta sitten. Asiaan päätettiin tarttua, mutta heikolla menestyksellä.

Aasialaisia kiusaa nyt erityisesti se karkea tapa, jolla saudilaistamista on alettu hoitaa. Viranomaiset selittävät, että kyse on yksittäisten henkilöiden ylilyönneistä.

Shetty tyytyy harmittelemaan omaa kokemustaan. "Meidät sysättiin säilöönottokeskukseen, jossa oli sadoittain muita pidätettyjä rikollisista ja huumekauppiaista niihin, joiden viisumi oli umpeutunut."

"Uskomattoman saastaiseen selliin olisi mahtunut ehkä 80 henkeä, mutta meitä oli yli 200. Tilaa oli niin vähän, että jouduimme istumaan selätysten. Työtoverini tärisi kylmästä koko yön."

Shettyn mukaan hänen saudiarabialainen työnantajansa teki kaikkensa saadakseen heidät vapaiksi, mutta pidätys jatkui vielä toisen päivän, joskin siivommassa paikassa. Myös ruokaa ja vettä tarjottiin lopulta.

Sulaimanin mukaan Saudi-Arabian työnantajat vastustavat välitöntä ja kattavaa saudilaistamista.

"Se on tehtävä asteittain. Nykytilanteessa monia ammatteja ei pystytä saudilaistamaan. Osaa töistä saudit eivät suostu tekemään, ja toisiin heillä ei riitä koulutusta", hän selittää.

Sulaiman arvioi, että vierastyöläisten joukko kutistuu vähin erin tuntuvasti. Parhaat ulkomaalaiset hän haluaa kuitenkin pitää maassa, jotta saudit voivat ottaa näistä oppia.

Kokemus veti Shettyn mietteliääksi. "Kenties meidän on aika pakata tavaramme ja lähteä hyödyntämään saamaamme oppia jollakin muulla tavoin jossakin muualla."

(Inter Press Service)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia