ihmisoikeudet
Vankilahelvetti koulii ammattirikollisia Latinalaisessa Amerikassa
Vankilahelvetti koulii ammattirikollisia Latinalaisessa Amerikassa
Mellakat, väkivalta ja ylikansoitus ovat arkipäivää Latinalaisen Amerikan rangaistuslaitoksissa. Lukuisat vangit istuvat tuomiota näpistelystä ja muista pikkurikkeistä, koska heillä ei ole ollut varaa puolustusasianajajaan. Tilannetta arvostelevien kansalaisjärjestöjen mukaan vankiloista onkin kehittynyt paikkoja, joista vangit palaavat yhteiskuntaan ammattirikollisina.
KokoNainen murtaa ympärileikkauksiin liittyvän hiljaisuuden
KokoNainen murtaa ympärileikkauksiin liittyvän hiljaisuuden
Alexis Kouroksen ohjaama ja Ihmisoikeusliiton tuottama KokoNainen-elokuva herättelee keskustelua tyttöjen ympärileikkauksista Suomessa. Kirjallinen ohjeistus sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille puolestaan selvittää, kuinka aihe tulisi ottaa esille maahanmuuttajataustaisen asiakkaan kanssa, mikä on viranomaisten työnjako kiperissä tilanteissa ja mitä sanoo laki.
Urheilutähdet saavat eurooppalaisen kansalaisuuden pikavauhtia
Urheilutähdet saavat eurooppalaisen kansalaisuuden pikavauhtia
Useimmat Euroopan unionin maihin paremman elämän toivossa tulleet ulkomaalaiset joutuvat käymään pitkän ja painajaismaisen kamppailun saadakseen edes tilapäisen oleskeluluvan. Lahjakkuus urheilussa kuitenkin poistaa esteet kuin taikaiskusta. Esimerkiksi Nigeriassa syntynyt Francis Obikwelu toi Portugalille hopeamitalin miesten sadan metrin juoksussa Ateenan olympialaisissa. Jamaikalaissyntyinen Merlene Ottey puolestaan edusti Ateenassa Sloveniaa.
Miljoonat indonesialaiset "näkymättömiä" syntymätodistuksen puutteessa
Miljoonat indonesialaiset "näkymättömiä" syntymätodistuksen puutteessa
Lukemattomat aikuiset ja miljoonat pikkulapset ovat Indonesiassa "näkymättömiä", sillä heillä ei ole syntymätodistusta, jota tarvitaan kouluun ilmoittautuessa, äänestämisen yhteydessä tai avioliittoa solmittaessa. Maan alle viisivuotiaista lapsista on rekisteröity vain noin puolet. Rekisteröinnin kalleus ja mutkikas byrokratia ovat johtaneet siihen, että miljoonat lapset jäävät vaille koulutusta ja terveydenhuoltoa.
Naisten oikeuksien sopimus 25 vuotta
Naisten oikeuksien sopimus 25 vuotta
Naisten syrjinnän kieltävä kansainvälinen sopimus hyväksyttiin YK:ssa 1979. Tähän mennessä sen on ratifioinut 177 maailmanjärjestön kaikkiaan 191 jäsenvaltiosta. Sopimus on auttanut kohentaman naisten asemaa, mutta epäkohtia riittää yhä myös siihen liittyneissä maissa.
Bolivian guaraní-intiaanit kamppailevat öljy-yhtiötä vastaan
Bolivian guaraní-intiaanit kamppailevat öljy-yhtiötä vastaan
Maakaasu on noussut symboliseen asemaan Bolivian köyhän intiaaniväestön kamppailussa ulkomaisten yhtiöiden ylivaltaa vastaan. Bolivialaiset ilmoittivat hiljattain kansanäänestyksessä haluavansa tiukentaa valtion otetta maakaasuvaroista. Kohutun äänestyksen varjossa guaraní-intiaanit jatkavat kuitenkin kamppailuaan mailleen havittelevaa öljy-yhtiötä vastaan.
Bush tapaa EU-johtajat kidutuksen vastaisena päivänä
Bush tapaa EU-johtajat kidutuksen vastaisena päivänä
Euroopan unioni ei saa vaieta Yhdysvaltain harjoittamista ihmisoikeusloukkauksista, kun EU:n johtajat tapaavat Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin viikonlopun huippukokouksessa, ihmisoikeusjärjestö Amnesty International korostaa tänään julkaistussa avoimessa kirjeessään EU:n puheenjohtajamaan Irlannin pääministerille Bertie Ahernille.
Järjestöt kannustavat naisia politiikkaan Somalimaassa
Järjestöt kannustavat naisia politiikkaan Somalimaassa
Vaikka demokratia on avannut naisille uusia mahdollisuuksia Somalimaassa, naisten osallistumista politiikkaan rajoittavat pitkä perinne, klaanijärjestelmä, taloudelliset rajoitukset ja poliittisen kokemuksen puute. "Monipuoluejärjestelmästä huolimatta puolueet noudattavat vielä vanhaa klaanijärjestelmää, joka rajoittaa naisten poliittista osallistumista", kertoo naisjärjestöjohtaja Asmahan Abdisalamin Apuraportti-lehden haastattelussa.
Vientituotantovyöhykkeitä syytetään riistosta Keniassa
Vientituotantovyöhykkeitä syytetään riistosta Keniassa
Osa Kenian vientituotantovyöhykkeillä toimivista yrityksistä on uhannut potkuilla työntekijöitään, jos he jatkavat yhteydenpitoa ihmisoikeusjärjestöihin. Vientituotantovyöhykkeet (EZP) ovat kehitysmaissa yleisiä erityisalueita, joille houkutellaan yrityksiä tulli- ja verovapaudella sekä kieltämällä ammattiyhdistystoiminta.