Kestävän kehityksen tavoitteet

Maapalloveistos Chicagossa
Järjestöt haluavat, että kauppa on linjassa kestävän kehityksen kanssa.
(Kuva:
John LeGear
/
CC BY-SA 2.0
)

Järjestöt: Reilummat pelisäännöt kansainväliseen kauppaan

Suomalaisjärjestöt haluavat, että EU:n ja Suomen kauppapolitiikka käännetään oikeudenmukaisempaan suuntaan. Tällä hetkellä kansainvälinen kauppa ja ihmisoikeus- sekä ympäristösopimukset törmäävät toisiinsa, ne sanovat.
Bangladeshilaisia lapsia
Koulutus vähentää eriarvoisuutta. Kuvan bangladeshilaiset lapset ovat päässeet paikallisen Brac-kansalaisjärjestön pitämään esikouluun.
(Kuva:
Mahmuddun Rashed Manik
/
Suomen IPS
)

Eriarvoisuus estää kestävän kehityksen

Parhaatkin maat voisivat tehdä enemmän eriarvoisuuden vähentämiseksi. Esimerkiksi Belgian verotus hellii suuryrityksiä, ja Tanska on keventänyt rikkaimpien verotusta, moittii Oxfam-järjestön Yhdysvaltain-johtaja Abby Maxman.
Kokousväkeä YK:n Kestävän kehityksen seurantakokouksessa New Yorkissa.
Kokoukseen osallistui yli 80 ministeritason valtionjohtajaa sekä lähes 2500 sidosryhmien edustajaa, esimerkiksi yrityksistä, järjestöistä ja tiedemaailmasta.
(Kuva:
Freya Morales
/
UNDP
/
CC BY-NC-ND 2.0
)

Kestävän kehityksen kokous: Sitoumuksia, haasteita ja äitiyspakkauksia

YK:n kestävän kehityksen seurantakokouksessa jopa 43 maata raportoivat toimistaan kestävän kehityksen edistämiseksi. Sitoumuksista huolimatta toimet ovat kuitenkin tähän asti olleet riittämättömiä. Kokouksessa esiteltiin myös suomalainen äitiyspakkaus muistutuksena lisääntymis- ja seksuaalipalveluiden tärkeydestä.
Mielenosoittajia bannerien ja ilmapallon kanssa Hampurissa
Hampurissa on osoitettu mieltä tulevaa G20-kokousta vastaan. G20-maat eivät voi ylpeillä sijoituksillaan kestävän kehityksen vertailussa, todetaan uudessa tutkimuksessa.
(Kuva:
GuenterHH
/
Flickr.com
/
CC BY-ND 2.0
)

Raportti: ”Minun maani ensin -asenne” uhkaa kestävän kehityksen tavoitteita

Tuoreen tutkimuksen mukaan rikkaat maat eivät voi ylpeillä YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisella. Lisäksi ne hidastavat vielä köyhienkin maiden kehitystä.
Lapsia Bangladeshissa.
13-vuotias bangladeshilainen Jharna elää äärimmäisessä köyhyydessä, josta on määrä tehdä maailmassa loppu vuoteen 2030 mennessä. Hän ansaitsee noin 50 eurosenttiä päivässä kierrättämällä peltipurkkeja.
(Kuva:
Naimul Haq
/
IPS
)

Hidas talouskasvu jarruttaa kestävää kehitystä

Hitaasti elpyvä talouskasvu ei riitä turvaamaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista, sanoo talous- ja sosiaaliasioiden alipääsihteeri Wu Hongbo.
(Kuva: UN Photo/Rick Bajornas / CC BY-NC-ND 2.0)

Suomalaisasiantuntija valittiin arvovaltaiseen YK-paneeliin

Suomen ympäristöpolitiikkakeskuksen johtaja Eeva Furman on valittu mukaan YK:n kestävän kehityksen raporttia valmistelevaan työryhmään.
YK:n yleiskokouksessa juhlittiin tänä vuonna kestävän kehityksen tavoitteiden 1-vuotispäivää. (Kuva: UN Photo/Cia Pak)

Kestävässä kehityksessä siirrytään puheista tekoihin

YK:n kehityskoordinaatioyksikön johtaja Kanni Wignaraja uskoo, että kansalaiset panevat valtiot aikanaan tilille YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisesta.
(Kuva: Steve Snodgrass / CC BY 2.0)
YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon kestävän kehityksen kokouksessa New Yorkissa. (Kuva: UN Photo/Manuel Elias)

Kestävän kehityksen tavoitteet syynissä – Suomelle kehuja, seuranta voi vesittyä

Ensimmäinen kestävän kehityksen tavoitteiden edistystä tarkasteleva konferenssi päättyi New Yorkissa löyhään ministerijulistukseen. Vapaaehtoisesti raportoinut Suomi sai kiitosta muun muassa järjestöjen mukaan ottamisesta.
Globaalikansalaisen festivaali järjestettiin kestävän kehityksen tavoitteiden hyväksymisen yhteydessä. (Kuva: UN Photo/Eskinder Debebe)
YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon YK-vapaaehtoisten kanssa. (Kuva: Dean Calma / IAEA Imagebank / CC BY-NC-ND 2.0

Kestävän kehityksen tavoitteiden seuranta uhkaa jäädä taka-alalle

Tavoitteiden toteutumisesta raportoiminen saattaa pysyä valtioille vapaaehtoisena, mikä järjestöjen mukaan on huolestuttavaa.
Vihreä kupla
(Kuva: Keoni Cabral / CC BY 2.0)

Kansalaisyhteiskunta ja johdonmukaisuus Suomen kestävän kehityksen lippulaivoiksi

Suomi on jo ottanut merkittäviä askeleita kestävän kehityksen tavoitteiden toimeenpanossa, ja se voisi toimia myös esimerkkinä muille maille, kirjoittaa Jussi Kanner.
(Kuva: UN Photo/Pierre Albouy / CC BY-NC-ND 2.0)

Suomessa vieraileva UNDP:n johtaja: Kestävä kehitys tarvitsee kaiken avun

"Raha ei ole kaikki kaikessa, mutta siitä on apua, valtioiden kehitysapu mukaan lukien", sanoo Suomessa vieraileva Helen Clark.
(Kuva: Josh / Flickr.com / cc 2.0)

Asemenoja ehdotetaan kestävän kehityksen rahoituslähteeksi

Kazakstanin presidentin ajatus ei herättänyt vastakaikua, sillä moni maa suunnittelee asebudjettinsa kasvattamista.
Kepan tapahtumassa syyskuussa Helsingissä potkittiin kestävän kehityksen tavoitteita maaliin. (Kuva: Iina Leppäaho / Kepa / cc 2.0)

Kestävän kehityksen uusi ohjenuora voi osoittautua utopiaksi

YK:n jäsenmaat sopivat syyskuussa uusista kestävän kehityksen tavoitteista. Optimistit pitävät agendaa ensiaskeleena kohti kestävää maailmaa, kriitikot lapsellisena haihatteluna. Saadaanko maailmaa pelastettua tällä keinolla?
(Kuva: Jonathan Gross / cc 2.0)

Näkökulma: Kestävän kehityksen vallankumous ei voi olla näkymätön

Suuri yleisö ei tiedä kestävän kehityksen tavoitteista juuri mitään, eikä ihme, sen verran hämmentävästä tekstistä on kyse, kirjoittaa Teija Laakso.
Köyhyyttä filippiiniläisellä kaatopaikalla. (Kuva: Adam Cohn / cc 2.0)
Laulaja Shakira YK:n viimeviikkoisen kestävän kehityksen huippukokouksen avajaisissa. (Kuva: UN Photo/Cia Pak / cc 2.0)

Suuria lupauksia: köyhyys ja nälkä ohi vuoteen 2030 mennessä

Kauniilla sanoilla köyhyyttä ei maailmasta poisteta, muistuttaa Solidaarisuuden ohjelmapäällikkö.
YK:n päämaja juhlavalaistuksessa tällä viikolla. (Kuva: UN Photo/Cia Pak)
(Kuva: Chris Ford / cc 2.0)
Tilaa aihepiirin Kestävän kehityksen tavoitteet RSS-syöte