Kampanjat | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kampanjat

Maailma viettää onnellisuuden päivää kolmatta kertaa perjantaina 20.3.

Logo, jossa tekstit "Suomen YK-liitto", "Finlands FN-förbund" ja "UNA Finland" sekä YK:n köynnöslogo.

Maailma viettää onnellisuuden päivää kolmatta kertaa perjantaina 20.3.

Vaikka onnellisuus on vaikeasti määriteltävä käsite, on se nousemassa vahvemmin kansainvälisen politiikan keskiöön.

Järjestöt vaativat paperittomien terveydenhuollon käsittelyä eduskunnassa

Logo, jossa sininen lakipykälän kuva ja teksti pakolaisneuvonta.

Järjestöt vaativat paperittomien terveydenhuollon käsittelyä eduskunnassa

Hallituksen esitys on käsiteltävä tällä hallituskaudella. Ihmiset eivät voi jäädä odottamaan heille kuuluvia perusoikeuksiaan.

UNICEF Kingi kannusti kuukausilahjoittajaksi

Logo, jossa sininen teksti unicef, ja kuvio, jossa aikuinen ja lapsi.

UNICEF Kingi kannusti kuukausilahjoittajaksi

UNICEF Kingi innosti 1500 suomalaista UNICEFin kuukausilahjoittajiksi. Yhteensä television varainhankintaohjelmat ovat vuosien varrella tuoneet yli 25 000 kuukausilahjoittajaa.

Hae SASKin opintomatkalle Kolumbiaan

Logo, jossa lukee keltaisella sask ja pienemmällä fi.

Hae SASKin opintomatkalle Kolumbiaan

SASKin perinteinen opintomatka suuntautuu tänä vuonna Kolumbiaan. Haku marraskuussa matkaan lähtevään joukkueeseen on avoinna 29. maaliskuuta saakka.

Pakolaisjärjestöt ja Väestöliitto vaativat: Eduskunnan turvattava paperittomien terveyspalvelut Suomessa

Logo, jossa sininen lakipykälän kuva ja teksti pakolaisneuvonta.

Pakolaisjärjestöt ja Väestöliitto vaativat: Eduskunnan turvattava paperittomien terveyspalvelut Suomessa

Suomen Pakolaisapu, Pakolaisneuvonta ry ja Väestöliitto vaativat, että Suomi vielä tällä hallituskaudella laajentaa paperittomien oikeuksia terveyspalveluihin vastaamaan nykyistä paremmin kansainvälisiä velvoitteita.

Naisten Pankki kerännyt jo lähes kahdeksan miljoonaa euroa

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Naisten Pankki kerännyt jo lähes kahdeksan miljoonaa euroa

Naisten Pankki toimii vuonna 2015 kahdeksassa maassa, kolmessa maanosassa sekä Suomessa.

Reilu kauppa haastaa kansanedustajaehdokkaat kampanjoimaan vastuullisesti

Logo, jossa abstrakti sini-musta-vihreä kuvio ja teksti Fairtrade Finland.

Reilu kauppa haastaa kansanedustajaehdokkaat kampanjoimaan vastuullisesti

Reilu kauppa ry lähettää sata pakettia reiluusmateriaalia puolueiden vaalipäälliköille ja piiritoimistoille ympäri Suomea.

Tilaa aihepiirin Kampanjat RSS-syöte