Kampanjat | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kampanjat

Suomen UNICEF kerännyt jo miljoona euroa Nepalin lapsille

Logo, jossa sininen teksti unicef, ja kuvio, jossa aikuinen ja lapsi.

Suomen UNICEF kerännyt jo miljoona euroa Nepalin lapsille

Lähes 250 000 ihmistä on vaarassa jäädä taivasalle maanvyörymien ja tulvien vuoksi.

Hallituksen turvattava YK-järjestöjen resurssit

Sininen logo, jossa lukee UN Women Suomi.

Hallituksen turvattava YK-järjestöjen resurssit

Ennaltaehkäisy on parasta turvallisuuspolitiikkaa ja vähentää myös maailman kriisien ja heilahtelujen vaikutuksia Suomeen, muistuttavat suomalaiset YK-järjestöt.

Suomalaisen katastrofiavun tulevaisuus uhattuna

Punainen logo, jossa kädet ylhäällä oleva ihmishahmo ja teksti "Pelastakaa Lapset".

Suomalaisen katastrofiavun tulevaisuus uhattuna

Mahdollisten järjestöihin kohdistuvien budjettileikkausten seurauksena kriisialueilla annettava apu on vaarassa vähentyä dramaattisesti.

Kansalaisjärjestöt Suomen vientivaltti

Logo, jossa vihreä käsi ja pallo ja alla mustalla teksti solidaarisuus.

Kansalaisjärjestöt Suomen vientivaltti

Kansalaisyhteiskunnat ovat avainasemassa demokraattisessa ja kestävässä kehityksessä. Niiden rooli jäi kuitenkin hyvin ohueksi eduskunnan ja ulkoasiainministeriön tilaamassa Ritva Reinikan Suomen kehitysyhteistyön tilaa koskeneessa selvityksessä.

Kehitysjärjestöt Toivakalle: Leikkaukset kohtalokkaita miljoonille ihmisille

Logo, jossa kaksi vihreää puhekuplaa ja teksti kepa.

Kehitysjärjestöt Toivakalle: Leikkaukset kohtalokkaita miljoonille ihmisille

Suomalaisten kansalaisjärjestöjen edustajat vetoavat ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakkaan ja hallituspuolueiden puheenjohtajiin maailman köyhimpien puolesta ja muistuttavat, että suomalaiset tekevät järjestöissä arvokasta työtä kaikkein köyhimpien hyväksi.

Kirkon Ulkomaanapu kokoaa yhteen kansalaisyhteiskunnan toimijoita hauraista valtioista

Logo, jossa teksti KUA ja Kirkon Ulkomaanapu.

Kirkon Ulkomaanapu kokoaa yhteen kansalaisyhteiskunnan toimijoita hauraista valtioista

Kirkon Ulkomaanapu järjestää yhdessä Ulkoasianministeriön, UNDP:n ja Civil Society Platform for Peacebuilding and Statebuildingin (CSPPS) kanssa ensimmäisen kansainvälisen konferenssin, joka keskittyy kansalaisyhteiskunnan rooliin New Deal –ohjelmassa.

Ristiriitainen avaus ulkoministeriltä, kun pakolaisuuden syntyjuurilta leikataan kovimmin

Logo, jossa lukee Suomen Pakolaisapu.

Ristiriitainen avaus ulkoministeriltä, kun pakolaisuuden syntyjuurilta leikataan kovimmin

"Soini ulkoistaa pakolaiskysymyksen kokonaan muiden ratkaistavaksi, kun samaan aikaan kehitysyhteistyöhön ollaan tekemässä valtavia leikkauksia", sanoo Suomen Pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtinen.

Tilaa aihepiirin Kampanjat RSS-syöte