Kampanjat | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kampanjat

Kannanotto: Vegaaniruoka on osa vastuullista varhaiskasvatusta ja sivistynyttä peruskoulutusta

Logo, jossa vihreä ympyrä ja teksti Maan ystävät, Friends of the Earth Finland.

Kannanotto: Vegaaniruoka on osa vastuullista varhaiskasvatusta ja sivistynyttä peruskoulutusta

Maan ystävien mielestä Helsingin päiväkodeissa tulisi ottaa käyttöön mahdollisuus valita lapselle vegaaniruokavalio.

Mediassa eivät näy Syyrian rauhantyö, naiset ja lapset

Kirkon muotoinen logo, jonka alla teksti Suomen Lähetysseura.

Mediassa eivät näy Syyrian rauhantyö, naiset ja lapset

Syyria-uutisoinnissa saavat palstatilaa terrorismi ja konflikti. Rauha, naiset ja lapset näkyvät sen sijaan vain vähän.

EU:n kalastuspolitiikka aiheuttaa pakolaisuutta

Logo, jossa karttakuva ja teksti changemaker.

EU:n kalastuspolitiikka aiheuttaa pakolaisuutta

Kirkon Ulkomaanavun Changemaker-verkoston Tyhjenevätkö meret kalasta? -paneelissa 12.5.2016 keskustelemassa ollut kansanedustaja Emma Kari nosti paneelissa esille kalastussopimusten yhteyden paperittomiin siirtolaisiin.

Pohjoismaiset arvot ja identiteetti puhuttavat Maailma kylässä -festivaalilla

Logo, jossa kaksi vihreää puhekuplaa ja teksti kepa.

Pohjoismaiset arvot ja identiteetti puhuttavat Maailma kylässä -festivaalilla

Maailma kylässä -festivaalilla 28.–29. toukokuuta eri kulttuuritaustaiset taiteilijat pohtivat omaa identiteettiään ja taiteen tekemistä Pohjoismaissa. Myös taiteen rooli kotouttamisessa nousee esiin.

Juhani Tammisen MM-pikkutakit huutokaupataan lasten hyväksi

Punainen logo, jossa kädet ylhäällä oleva ihmishahmo ja teksti "Pelastakaa Lapset".

Juhani Tammisen MM-pikkutakit huutokaupataan lasten hyväksi

Tuotto menee Pelastakaa Lasten Eväitä Elämälle -ohjelmaan, jolla tuetaan Suomessa asuvien syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten harrastamista ja koulunkäyntiä.

Ihmisoikeusliitto aloittaa valtakunnallisen nuorisotyöntekijöiden ihmisoikeuskoulutuksen

Ihmisoikeusliiton logo.

Ihmisoikeusliitto aloittaa valtakunnallisen nuorisotyöntekijöiden ihmisoikeuskoulutuksen

Ihmisoikeusliitto aloittaa nuorisotyöntekijöiden ihmisoikeuskoulutuksen 27 Suomen suurimmassa kaupungissa. Tarve ihmisoikeusosaamiselle heräsi lisääntyneen pakolaiskeskustelun myötä.

Vetoomus Pauligin huvilan järjestökäytön puolesta

Logo, jossa vihreä ympyrä ja teksti Maan ystävät, Friends of the Earth Finland.

Vetoomus Pauligin huvilan järjestökäytön puolesta

Helsingin kaupunki ilmoitti maaliskuun loppupuolella aikovansa ottaa järjestökäytössä olevat tilat muuhun käyttöön syyskuun alusta lähtien. Maan ystävät kerää nimiä vetoomukseen, allekirjoita 27.4. mennessä.

Tilaa aihepiirin Kampanjat RSS-syöte