Yhdysvallat on ensimmäinen YK:n ihmisoikeusneuvostosta lähtevä maa – ”osoittaa täydellistä piittaamattomuutta perusoikeuksista” | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Yhdysvallat on ensimmäinen YK:n ihmisoikeusneuvostosta lähtevä maa – ”osoittaa täydellistä piittaamattomuutta perusoikeuksista”

Yhdysvallat kääntää selkänsä kaikille ihmisoikeusloukkausten uhreille ympäri maailman, sanoo Human Rights Watchin johtaja Kenneth Roth.

Kokoussali

Yhdysvallat on eronnut YK:n ihmisoikeusneuvostosta. Kuvassa neuvoston kokoontuminen helmikuussa 2018. Kuva: Violaine Martin / UN Photo.

Yhdysvallat on ilmoittanut eroavansa YK:n ihmisoikeusneuvostosta. Se on ensimmäinen maa, joka on ilmoittanut lähtevänsä neuvostosta sen jälkeen, kun se on itse hakenut paikkaa ja saanut sen.

47-jäseninen ihmisoikeusneuvosto perustettiin vuonna 2006, ja se on YK:n ylin ihmisoikeuksia käsittelevä elin. Jäsenmaat ovat siinä mukana kolme vuotta kerrallaan.

Yhdysvallat ilmoitti eilen jättävänsä neuvoston jäsenyyden sen ”tekopyhyyden” takia. Se on kritisoinut neuvostoa aiemmin muun muassa Israelin vastaisuudesta.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat kritisoineet eroa jyrkin sanoin.

”Jälleen kerran presidentti Trump osoittaa täydellisen piittaamattomuutensa perusoikeuksista ja -vapauksista, joita Yhdysvallat sanoo kunnioittavansa. Ihmisoikeusneuvosto ei ole täydellinen, ja sen jäsenyyttä tarkastellaan usein, mutta se on tärkeä oikeudenmukaisuuden ja vastuullisuuden väline”, sanoo Amnestyn pääsihteeri Salil Shetty tiedotteessa.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin (HRW) johtaja Kenneth Roth sanoo, ettei päätös ollut yllätys, sillä Trumpin hallinto on jatkuvasti uhannut erota neuvostosta. Hän muistuttaa, että samalla maa menettää oman vaikutusvaltansa monista asioista. 

”Trumpin hallinnon vetäytyminen ihmisoikeusneuvostosta heijastaa surullisella tavalla sen yksiulotteista ihmisoikeuspolitiikkaa, jossa se puolustaa Israelin rikkomuksia kritiikiltä yli kaiken muun. Eroamalla Yhdysvallat ei käännä selkäänsä vain YK:lle vaan myös ihmisoikeusloukkausten uhreille ympäri maailman”, hän sanoo tiedotteessa.

Ihmisoikeusneuvosto on aloittanut tutkinnat muun muassa Syyrian, Jemenin, Burundin, Myanmarin ja Etelä-Sudanin ihmisoikeusrikkomuksista ja käsitellyt siirtolaisten, naisten, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen sekä vammaisten oikeuksia. 

Neuvostoa on myös kritisoitu, sillä siinä on jäseninä ihmisoikeuksia polkevia maita, kuten Kiina, Saudi-Arabia ja Venezuela. Yhdysvallat on kritisoinut neuvostoa muun muassa siksi, että ihmisoikeusloukkaukset Palestiinalaisalueella ovat pysyvästi sen agendalla. 

HRW muistuttaa, ettei ero tarkoita sitä, etteikö Yhdysvaltain omaa ihmisoikeustilannetta edelleen tutkittaisi.

Vielä ei tiedetä, mikä maa tulee Yhdysvaltain tilalle neuvostoon. Se kuuluu maaryhmään, jossa on Länsi-Euroopan ja Pohjois-Amerikan maita sekä Australia, Uusi-Seelanti ja Israel.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia