USA panttaa raporttia arktisten alueiden ilmastonmuutoksesta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

USA panttaa raporttia arktisten alueiden ilmastonmuutoksesta

Ilmastonmuutos mullistaa arktisen alueen oloja hälyttävää vauhtia ja uhkaa inuiittien ja muiden alkuperäiskansojen elinkeinoja, kertoo uusi raportti, jonka julkistaminen on lykätty Yhdysvaltain marraskuisten presidentinvaalien yli. Tutkijoiden mukaan ilmastonmuutoksen vaikutukset tuntuvat selvästi jo nyt arktisella alueella.

Arktisten alueiden ilmastonmuutoksen arviointi (ACIA) on Arktisen neuvoston aloitteesta laadittu tähän asti perusteellisin tieteellinen selvitys ilmastonmuutoksen vaikutuksesta alueella. Neuvoston jäseninä ovat Pohjoismaiden ohella Kanada, Venäjä ja Yhdysvallat.

"Arvio ennustaa loppua inuiittien metsästyskulttuurille", sanoo Sheila Watt-Cloutier, joka johtaa inuiittien yhteistyöryhmää. Heitä elää yhteensä noin 155 000 Kanadan, USA:n ja Venäjän pohjoisosissa sekä Grönlannissa.

Watt-Cloutierin mukaan jäät hupenevat kesäaikaan arktisilta merialueilta niin tyystin, että merinisäkkäät, kuten jääkarhut, mursut ja jotkut hyljelajit, kuolevat sukupuuttoon vuosisadan puoliväliin mennessä.

ACIA-raportin laadintaan osallistui yli 600 tiedemiestä eri puolilta maailmaa. Neljä vuotta jatkunutta urakkaa veti Yhdysvallat, joka päätti jakaa raportin muille hallituksille vasta 9.-12. marraskuuta Reykjavikissa pidettävässä konferenssissa.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset tuntuvat jo selvästi arktisella alueella, Watt-Cloutier kertoo. Ikiroudan sulaminen on aiheuttanut teiden ja rakennusten sortumisia. Myös hukkumistapaukset ovat lisääntyneet jäiden ohenemisen ja virtojen paisumisen seurauksena.

"Kaikki muuttuu, ja muutos on niin nopeaa, että perinteinen tietämyksemme siitä, miten pärjätä tällä alueella, on käymässä hyödyttömäksi", Watt-Cloutier pohtii.

Alaskassa koettiin tänä kesänä kaikkien aikojen lämpimin ja kuivin kesä, Patricia Anderson Alaskan yliopistossa toimivasta ACIA:n sihteeristöstä kertoo.

Lämpötilat kohosivat kymmenen astetta normaalia korkeammalle, ja metsää paloi miljoonia hehtaareja. Palot olivat tähän asti tuhoisimmat, vaikka pahoja tulimyrskyjä on koettu useina viime vuosina.

Lisäksi Alaskan kuusikoihin on nyt iskenyt tuholainen, jota ei aiemmin ole tavattu niin pohjoisessa.

Andersonilla ei ole lupaa paljastaa ACIA-raportin yksityiskohtia, mutta hän vahvistaa, että siihen kirjatut ilmiöt eivät ole epätavallisia sattumuksia, vaan pikemminkin kehityssuuntia.

"Merijään oheneminen jatkuu, ikiroudan sulaminen kiihtyy ja rannikkojen eroosio pahenee voimistuvien myrskyjen seurauksena", hän maalaa. Anderson myöntää, että inuiittien elinehdot katoavat ilmastonmuutoksen seurauksena sellaista vauhtia, ettei heille jää aikaa sopeutua muutokseen.

Lämpeneminen on arktisella alueella puolta nopeampaa kuin muualla. Sitä vauhdittavat maailmanlaajuiset ilmavirtaukset ja ilmiöiden kohtalokas vaikutus toisiinsa. Jään väheneminen esimerkiksi heikentää auringonsäteiden heijastumista, mikä puolestaan kiihdyttää maanpinnan lämpenemistä ja sulattaa lisää jäätä.

ACIA:n tietokone-ennusteet kertovat, että arktisen alueen lämpötilat kohoavat keskimäärin kuusi astetta vuosisadan loppuun mennessä. Näin tapahtuu, vaikka maailmalla onnistuttaisiin vähentämään kasvihuonekaasujen päästöjä Kioton sopimuksen mukaisesti.

Todellisuudessa kehitys voi olla vieläkin huolestuttavampaa, sanoo Anderson, jonka mukaan tutkijat valitsivat tarkoituksella maltilliset ennusteet välttääkseen ristiriitoja.

"Muun maailman täytyy kiinnittää huomiota arktisen alueen tapahtumiin, koska se toimii ennakkovaroituksena tulevasta", Watt-Cloutier vaatii.

Lisää syytä huoleen antaa Andersonin mukaan se, että pohjoisen lumen ja jään sulaminen hidastaa Golf-virtaa tai jopa pysäyttää sen.

Golf-virta tuo tropiikista lämmintä vettä ja lauhduttaa ilmastoa Euroopassa ja Pohjois-Amerikan itäosissa. Jos pohjoisen sulamisvedet pysäyttävät virran, ilmasto saattaa jäähtyä tuntuvasti muutamassa vuodessa.

Eräät tiedemiehet sanovat havainneensa jo merkkejä, jotka voivat viitata Golf-virran hidastumiseen.

Maailman hiilidioksidipäästöt kuitenkin jatkavat kasvuaan, myös suurimman saastekuorman tuottavassa Yhdysvalloissa.

"Presidentti George W. Bushin hallinto ei pidä ongelmaa todellisena. Heidän ei mielestään edes tarvitse rajoittaa päästöjään, piste", tokaisee Gordon McBean, joka osallistui ACIA-tutkimukseen Länsi-Ontarion yliopistossa.

Hänen mukaansa ilmastonmuutoksen hillintä arktisella alueella vaatisi kuitenkin koko maailman päästöjen leikkaamista huikeat 50 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

Kioton sopimus vähentäisi päästöjä viisi prosenttia vuoteen 2012, mutta esimerkiksi Yhdysvallat ja Venäjä ovat jättäneet sen ratifioimatta.

McBean muistuttaa, että vaikka Kanada on kannattanut Kioton sopimusta äänekkäästi, käytännön toimet ovat sielläkin jääneet vähiin. Watt-Cloutierin mielestä Yhdysvaltain ja Kanadan kansalaisten pitäisi painostaa päättäjänsä tositoimiin.

"Väki ei tunnu käsittävän, että sen päivittäiset tekemiset vaikuttavat suoraan pohjoisen ihmisiin ja eläimiin", hän sanoo mainiten esimerkkinä kulkuneuvon valinnan.

"Ihmiset haluavat toimia oikein, mutta he eivät vain tajua, että arktisen alueen sulaminen on heidän syytään", Watt-Cloutier valittaa.

(Inter Press Service)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia