Uutiset Ympäristöongelmat

UNEP: Kestämättömälle kulutukselle tulossa raja vastaan

Holtittomat ruokailutottumukset ja hillitön maan kysyntä on ylittämässä luonnon kantokyvyn vuosituhannen puoliväliin mennessä, sanoo YK:n ympäristöjärjestö. 

Ihmiskunnan kasvavalle tarpeelle valjastaa metsistä, aroista ja savanneista uutta viljelysmaata on tulossa raja vastaan, varoittaa YK:n ympäristöohjelma UNEP uudessa raportissaan.

Järjestön laskelmien mukaan holtittomat ruokailutottumukset ja hillitön maan kysyntä on ylittämässä luonnon kantokyvyn vuosituhannen puoliväliin mennessä. Arviolta noin 1500 miljoonaa hehtaaria eli noin kymmenes kaikesta maa-alasta on valjastettu maanviljelylle. Kokonaisuudessaan maatalouden käytössä on kuitenkin jopa kolmannes kaikesta maasta, UNEP sanoo.

Nykyinen kulutustaso on liian lähellä 1 640 miljoonan hehtaarin riskirajaa, jonka ylittäminen aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa muun muassa biodiversiteetin ja maaperän hedelmällisyyden laskemisen ja vesi- ja ravinnekierron häiriöiden kautta, raportissa varoitetaan.

Kuitenkin kasvavan kysynnän ja maaperän huonontumisen vuoksi viljelysmaata tullaan tarvitsemaan tämän vuosisadan puoliväliin mennessä jopa 320–850 miljoonaa hehtaaria, järjestö arvioi.

Viljelysmaan tarvetta ovat kasvattaneet erityisesti lisääntynyt lihansyönti kehitysmaissa sekä biopolttoaineiden käyttöönotto. Vaikka paineita aiheuttavat myös väestönkasvu ja kaupunkiasutuksen leviäminen maaseudulle, keskeisimmät haasteet ovat teollisuusmaiden kestämättömässä kulutuksessa, UNEP sanoo.

"Meidän täytyy tiedostaa, että maa on rajallinen luonnonvara ja kehittää tehokkaampia tapoja tuottaa, tarjota ja kuluttaa maasta saatavia tuotteita", UNEP:in toiminnanjohtaja Achim Steiner toteaa.

Lisämaan tarve voidaan kuitenkin kääntää laskuun muun muassa paremmalla suunnittelulla, vähentämällä ruoan haaskausta ja painottamalla kasviksia ruokavaliossa, UNEP sanoo. Eläinperäisten tuotteiden ylenmääräisen kulutuksen aiheuttamista ongelmista varoitettiin myös kansalaisjärjestöjen vuodenvaihteessa julkaisemassa raportissa, jonka mukaan yksistään liha- ja maitoteollisuuden käytössä on jo kolmannes viljelysmaasta.

maatalousruokakuluttaminenbiodiversiteettimaaperä

Lue myös

Poika ja veneitä Mekong-joella Laosissa
Mekongjoen patoaminen vaarantaa kalakannat ja miljoonien ihmisten elannon Kaakkois-Aasian maissa. Kuva Laosista.
(Kuva:
Vannaphone Sitthirath
/
IPS
)

”Ekologinen aikapommi” – Mekong-joen padot uhkaavat viedä elannon miljoonilta

Mekong-joessa on eliölajeja toiseksi eniten maailmassa. Valtavat patohankkeet ovat kuitenkin johtamassa kalakantojen katoamiseen.
Naiset hakevat vettä Etiopiassa
Naiset hakevat vettä Etiopiassa, jossa on kärsitty viime aikoina kuivuudesta. Kuivuuden vaikutukset ovat tuoreen tutkimuksen mukaan luultua tuhoisammat.
(Kuva:
Sewunet
/
UNICEF Ethiopia
/
CC BY-NC-ND 2.0
)
Perinteisiä asumuksia Ulan Batorissa Mongoliassa
Ilmanlaatu on usein hyvin huono Mongolian pääkaupungissa Ulan Batorissa, jonka laidoilla eletään yhä perinteisissä asumuksissa.
(Kuva:
Jonathan Rozen
/
IPS
)

Mongolia käy ilmansaasteiden kimppuun

Ilmanlaatu on Ulan Batorissa huonompi kuin Kiinan Pekingissä tai Intian Delhissä. Muutosta yritetään muun muassa parantamalla julkisten rakennusten energiatehokkuutta.

Pääuutiset

Punaisen Ristin sairaala ja työntekijöitä Cox's Bazarissa Bangladeshissa
Suomen ja Norjan Punainen Risti pyörittävät telttasairaalaa Cox's Bazarissa Bangladeshissa. Potilaspaikkoja on 60.(Kuva: Emilia Kangasluoma / Suomen Punainen Risti)

Avun tarve kasvaa päivä päivältä Bangladeshin pakolaisleireillä – ”niin potilaat kuin omaisetkin ovat finaalissa”, kertoo suomalainen sairaanhoitaja

Marja Lantta työskentelee muun muassa keisarileikkauksia hoitavassa SPR:n sairaalassa Bangladeshissa, jonne on paennut tuhansia Myanmarin rohingyoja. ”Kuolleisuustilastot tuntuvat masentavilta, mutta hetkittäin näemme terveitäkin vauvoja, ja silloin koko sairaala iloitsee”, Lantta kertoo.
Naisia maan sisäisten pakolaisten leirillä Kongossa
Kongossa on 4,3 miljoonaa maan sisäistä pakolaista. Kuvassa naisia pakolaisleirillä Pohjois-Kivun maakunnassa.(Kuva: Carlos Ngeleka / UN Women / CC BY-NC-ND 2.0)

Epävakaassa Kongossa tarvitaan kipeästi lisää hätäapua – ”jos emme saa rahoitusta, ihmisiä tulee kuolemaan”

Kongon humanitaarinen tilanne on heikentynyt dramaattisesti, varoittavat avustusjärjestöt. Ne ovat julkaisseet maata varten suurimman hätäapuvetoomuksen koskaan.
Naisten mielenosoitus Yhdysvalloissa tammikuussa 2017, kyltti "This is what Democracy looks like"
Naiset marssivat Yhdysvalloissa tammikuussa 2017. Se on yksi esimerkki ihmisoikeustaistelun onnistumisista viime vuonna, sanoo HRW.(Kuva: astoller / Flickr.com / CC BY-NC-ND 2.0)

HRW: Viime vuosi osoitti, että ihmisoikeuksia voidaan puolustaa – viisi esimerkkiä

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on huolissaan populistipuolueiden suosiosta mutta muistuttaa, että niitä myös vastustetaan.
Naisviljelijä  pellolla
Valtaosa Afrikan maanviljelijöistä on naisia, mutta harva heistä omistaa maata.(Kuva: Kristin Palitza / IPS)

Tasa-arvon tueksi tarvitaan dataa

Esimerkiksi naisten maanomistuksesta tiedetään vielä melko vähän. Jotta tilannetta voitaisiin parantaa, tarvitaan sukupuolieriteltyä tietoa, kirjoittaa tutkija Jemimah Njuki.