Uutiset Seksuaali- ja lisääntymisterveys

Tiedon puute vähentää ehkäisyn käyttöä kehitysmaissa

Monesti ajatellaan, että ehkäisyvälineitä on kehitysmaissa vaikea saada, mutta yleisempi syy ehkäisemättömyyteen on tietämättömyys ja terveyshuolet, sanoo tutkimus.
(Kuva: teofilo / Flickr.com / CC BY 2.0)

Ehkäisyn huonon saatavuuden arvellaan usein syy siihen, miksi monet kehitysmaiden naiset eivät käytä ehkäisyä, vaikka haluaisivat välttää raskauden. Tuoreen tutkimuksen mukaan yleisempi syy on kuitenkin tiedon puute.

Yhdysvaltalaisen seksuaaliterveyden tutkimuslaitoksen Guttmacher-instituutin mukaan yleisin syy siihen, miksi kehitysmaissa naiset eivät käytä ehkäisyä, ovat huolet ehkäisyn terveys- ja sivuvaikutuksista. Tämän mainitsi syyksi 26 prosenttia haastatelluista, 52 maata käsittävässä tutkimuksessa kerrotaan.

24 prosenttia uskoi harrastavansa niin harvoin, ettei ehkäisyä kannata käyttää ja 20 prosenttia oli omasta mielestään raskaudenjälkeisessä tilassa, jossa ei voi tulla raskaaksi. Vain viisi prosenttia sanoi syyksi sen, ettei ehkäisyä ole saatavilla. Naimattomat naiset pitivät yhtenä syynä myös sitä, että he eivät ole naimisissa – naimattoman ehkäisyn käyttöä saatettaisiin heidän mukaansa pitää myös paheksuttavana.

Tutkimuksen mukaan monet naiset kuitenkin aliarvioivat raskaaksi tulemisen mahdollisuutensa, sillä noin puolet harvoin tapahtuvasta seksistä puhuvat olivat harrastaneet sitä kolmen kuukauden aikana.

"On olennaista, että perhesuunnittelupalveluiden tarjoajat antavat tietoa sivuvaikutuksista. Palveluntarjoajien pitäisi myös varmistaa, että kaikki naiset voivat valita laajasta valikoimasta ehkäisyvaihtoehtoja heille parhaan metodin. On yhtä tärkeää, että naisille annetaan myös mahdollisuus vaihtaa metodia, jos ensimmäinen ei toimi heillä", sanoo tutkimuksen tehnyt Gilda Sedgh.

Kehitysmaissa arvioidaan olevan yhteensä noin 225 miljoonaa naista, jotka haluaisivat välttää raskauden mutta eivät silti käytä ehkäisyä.

Seksuaali- ja lisääntymisterveys genderterveys

Lue myös

Naisia mielenosoituksessa Washingtonissa Yhdysvalloissa
Naisten marssilla Yhdysvalloissa tammikuussa osoittettiin mieltä myös lisääntymisterveysoikeuksien puolesta.
(Kuva:
Keith Mellnick
/
NARAL Pro-Choice America
/
CC BY-NC 2.0
)

Tutkimus: Lähes puolet aborteista tehdään turvattomasti – kiellot eivät vähennä määrää

Vain neljännes aborteista tehdään turvallisesti sellaisissa maissa, joissa abortti on kielletty tai joissa sen saa vain hengenvaarallisissa tilanteissa.
Koulupukuun pukeutuneet malawilaiset tytöt laulavat.
Tyttöjen kouluttaminen on avain Afrikan väestönkasvun hillitsemiseen. Kuvan tytöt opiskelevat Malawissa.
(Kuva:
Claire Ngozo
/
IPS
)

Tyttöjen koulutus ja terveys ratkaisevat väestökehityksen

Panostus tyttöjen koulutukseen ja lisääntymisterveyteen hillitsee väestönkasvua ja vaurastuttaa kehitysmaita. YK-järjestö Unfpa jatkaa työtään näiden parissa USA:n vastahangasta huolimatta.
Kaksi älypuhelinta pöydällä, yksi kädessä
Seksuaali- ja lisääntymisterveyspalvelut siirtyvät älykännyköihin Intiassa.
(Kuva:
Stella Paul
/
IPS
)

Älypuhelimet perhesuunnittelun avuksi Intiassa

Kun kondomeita ei kehdata ostaa kaupasta tai ehkäisystä puhuminen on nuorille vaikeaa, apuun tulee älypuhelinsovellus, jolla nuoret saavat tietoa seksistä.

Pääuutiset

Punaisen Ristin sairaala ja työntekijöitä Cox's Bazarissa Bangladeshissa
Suomen ja Norjan Punainen Risti pyörittävät telttasairaalaa Cox's Bazarissa Bangladeshissa. Potilaspaikkoja on 60.(Kuva: Emilia Kangasluoma / Suomen Punainen Risti)

Avun tarve kasvaa päivä päivältä Bangladeshin pakolaisleireillä – ”niin potilaat kuin omaisetkin ovat finaalissa”, kertoo suomalainen sairaanhoitaja

Marja Lantta työskentelee muun muassa keisarileikkauksia hoitavassa SPR:n sairaalassa Bangladeshissa, jonne on paennut tuhansia Myanmarin rohingyoja. ”Kuolleisuustilastot tuntuvat masentavilta, mutta hetkittäin näemme terveitäkin vauvoja, ja silloin koko sairaala iloitsee”, Lantta kertoo.
Apina puussa Virungan kansallispuistossa Kongossa
Ihmisen toiminta uhkaa monia maailman suojelualueita. Kuva Virungan kansallispuistosta Kongon demokraattisesta tasavallasta.(Kuva: Joseph King / CC BY-NC-ND 2.0)

Tutkimus: Kestämätön metsästys ja virkistystoiminta uhkaavat suojelualueita

Rikkaiden ja köyhien maiden suojelualueita kohtaavat erilaiset uhat, summataan tutkimuksessa.
Unkarin parlamenttitalo
Unkari on ryhtynyt koviin otteisiin siirtolaisuutta vastaan. Kuvassa parlamenttitalo Budapestissä.(Kuva: Frank Schmidt / CC BY 2.0)

Unkari haluaa ryhtyä verottamaan ”laitonta maahanmuuttoa” tukevia järjestöjä

Hallitus ehdottaa myös lähestymiskieltoja ihmisille, jotka ovat mukana laittoman siirtolaisuuden avustamisessa.
Naisia maan sisäisten pakolaisten leirillä Kongossa
Kongossa on 4,3 miljoonaa maan sisäistä pakolaista. Kuvassa naisia pakolaisleirillä Pohjois-Kivun maakunnassa.(Kuva: Carlos Ngeleka / UN Women / CC BY-NC-ND 2.0)

Epävakaassa Kongossa tarvitaan kipeästi lisää hätäapua – ”jos emme saa rahoitusta, ihmisiä tulee kuolemaan”

Kongon humanitaarinen tilanne on heikentynyt dramaattisesti, varoittavat avustusjärjestöt. Ne ovat julkaisseet maata varten suurimman hätäapuvetoomuksen koskaan.